Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Laihdutus tuhosi elämäni
28.04.2014 |
Olen vasta 18v, mutta laihduttaminen, joka alkoi n. vuosi sitten ollessani 17v tuhosi (henkisen)elämäni täysin.
En koskaan ollut tyytyväinen itseeni. En kuitenkaan välittänyt siitä, ja koitin parhaani mukaan hyväksyä itseni. Ala-asteella olin muita 10-15cm pidempi ja myös painavempi, en kuitenkaan ylipainoinen. Jotkut muut koulun oppilaat kutsuivat minua hevoseksi ja sanoivat, että olen läski verrattuna heihin, mutta se on vaiks siksi koska olen pitkä. Toinen vanhemmistani menehtyi ennen neljännen luokan loppua, ja muistan tukahduttaneeni tunteet ruokaan, ainakin juuri hänen kuoltua.
Eräs parhaista ystävistäni sairastui anoreksiaan kuudennella luokalla, ja siitä alkoivat ensimmäiset "laihdutus" yritykseni. Olen ollut kiinnostunut erilaisista mielenterveyden ongelmista ja sairauksista koko ikäni. Aloin etsimään tietoa anoreksiasta ja sen hoitomenetelmistä netistä, ja löysin nämä ns. pro-ana ja pro-mia sivustot, jolla siis ylistetään laihuutta, anoreksiaa ja bulimiaa. Näillä sivuilla on usein "vinkkejä" laihdutukseen yms. sairaaseen toimintaan. En ottanut näitä kyseisiä neuvoja käyttöön, ennen kuin pääsin yläasteelle.
Yläaste alkoi hyvin. Ennen yläastetta pojat eivät kiinnostaneet minua eivätkä pojat olleet kiinnostuneet minusta. Ajattelin, että kun pääsen yläasteelle niin minusta pidetään. Arvaat varmaan miten kävi. Olin pidetty, ja minulla oli ystäviä. Pojat eivät kuitenkaan ottaneet minua samalla tavalla huomioon, kun he ottivat kavereitani.
Ajattelin, että olen liian ruma ja läski. Onneksi meillä oli koira, jonka kanssa pystyin lenkkeilemään säännöllisesti. Kotona ei vaakaa ollut, joten en päässyt punnitsemaan itseäni. Mittanauhalla kuitenkin tutkiskelin, onko senttejä lähtenyt. Jaksoin "laihduttamistani" muutaman kuukauden, ja se loppui. Aika ajoin pro-ana sivustot kuitenkin palasivat mieleeni ja kokeilin uudelleen ja uudelleen.
Kahdeksas luokka oli henkisesti raskain vuosi. Lapsuuden aikaiset muistot, ja ala-asteella ruokaan tukahdettu suru palasivat mieleeni ja aloin satuttamaan (viiltelemään) itseäni säännöllisen epäsäännöllisesti. Sain apua, niin koulusta ja koulun ulkopuolelta ja pääsin tästä "masennuskaudesta" yli.
Yhdeksännellä luokalla viiltely, pro-ana ja mia -sivut päätyivät taas suosikeihin ja todellinen "laihdutus" alkoi. Saatoin viillellä päivittäin, itkeä sitä kuinka läski olin ja ahmia ruokaa, sitä kuitenkaan oksentamatta. Kokeilin oksentamista monen monta kertaa - en onnistunut. Olin surkea kaikessa, jopa oksentamisessa.
Eräänä iltana kuitenkin ahmimani nuudelit ja kananugetit tulivat kurkustani ylös, melkein yhtä nopeaan kuin ne olivat sinne menneet. Olin onnistunut. Minä osasin oksentaa.
Keväällä oli terveystarkastus ja terveydenhoitaja sanoi, että painan 82,5 kiloa. Olin lihonnut vuodessa melkein 15 kiloa. Se oli eräänlainen wake up call, ja aloin miettimään "miksi?"
Joka päiväinen ahminta ja oksentamatta jättäminen olivat syypää siihen, siitä olen/olin varma. Päätin ostaa vaa'an ja niin tein. Kesälomalla saatoin olla viikon syömättä ja ahmia taas viikon. Onnistuin laihtumaan n. 7kg, mutta se tuli takaisin jouluun mennessä. Olin taas epäonnistunut.
Joulun jälkeen opettelin laskemaan kaloreita. Ensin 1000 kaloria päivässä, 800, 600, 400, 200 ja paasto. Koin olevani epäonnistunut, jos tarkoituksenani oli syödä 200 kaloria päivässä ja söin 250. Silloin liikuin. Kävelin -25 asteen pakkasessa monta tuntia, jotta kaikki kalorit kaikkoaisivat.
Vieläkään en osaa olla laskematta kaloreita ja inhoan itseäni ja eritoten vartaloani enemmän kuin silloin, kun painoin 82 kiloa. Aina, kun menen kauppaan pitää katsoa tuoteselosteet tarkasti läpi ja mitään en voi suuhuni laittaa ilman, että tiedän kuinka monta kaloria siinä on.
Kaipaan sitä elämää, jolloin pystyin syömään sen yhden pullan tai pari keksiä, ilman että tunsin ylenpalttista syyllisyyttä siitä.
En omaa enää sosiaalista elämää koulun ulkopuolella, koska ystäväpiirini koostuu sellaisista ihmisistä, jotka haluavat mennä elokuviin, syömään tai kahville. Ahdistaa jo ajatuskin siitä että menisin syömään ja pitämään hauskaa. Syöminen ei ole hauskaa, siitä lihoo.
En tiedä miksi vuodatin tämän tänne. En ole kenellekkään kertonut tästä enkä usko, että haluaisinkaan. Olen täysin normaalissa painossa, eikä minua kukaan uskoisi, jos sanoisin että keskimäärin syön 500 kaloria päivässä (se kostautuu viikonloppuna ahmimisena ja oksentamisena).
Kommentit (14)
Todellakin suosittelen hakemaan apua tuohon. Itsekkin melkein saman käynyt läpi ja en osannut sitä lopettaa ennen kuin vasta pakon edessä. Mut siun pitäis saada jossain käsiteltyä noita asioita koska jostainhan tuo johtuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
:( voi ei, tiedän tunteen, joskaan itse en ole koskaan noin rajusti kokenut..
Mutta sun täytyy pyytää apua, vaikka se tuntuisi pelottavalta, vaikealta ja jopa inhottavalta. Koska se, miten sä syöt ja käyttäydyt nyt, on tosi vaarallista niin sun mielelle kuin ruumiillekkin. Tiän, että se apu voi tuntua karmivalta senkin takia, että silloin sä joudut toimimaan toisin kuin oot tottunut ja ehkä haluaisit, mut se on ainoa tapa jolla sä voit taas alkaa nauttia elämästä ja päästä edes osittain eroon sairaudestas. Tsemppiä ja voimia ap!
onko tälle palstalle tapahtunut jotain kun tavutus menee hassusti??
Laihdutus ei tuhonnut elämääsi, vaan syömishäiriö otti vallan. Niin kävi minullekin aikoinaan. Muistan vieläkin, kuinka toivoin voivani joku päivä syödä esim. munkin aivan kuten normaalit ihmiset. Että voisin syödä sen ajattelematta sen sisältämiä kaloreita tai että voisin lopettaa syömisen siihen yhteen munkkiin ja, että en menisi oksentamaan sen jälkeen. Tarkoitukseni on vain sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu.
Hae apua, tärkeintä on, että haluat parantua, silloin se voi myös onnistua. Sanoisin, että minulla parantuminen vei vuosia ja koko homma meni ns. jaksoittain. Välillä meni kuukausisa, etten ajatellut mitään syömisiäni ja välillä se tuli taas takaisin. Tänä päivänä pystyn syömään normaalisti enkä oksentele enää. Olen löytänyt tasapainon ruokailun ja liikunnan suhteen ja olen oppinut hyväksymään sen, että kaikki olemme erilaisia ja minun kroppani on hyvä just näin. En enää tuijota vaakaa, vaan katson mielummin peiliin.
Tosi paljon tsemppiä sulle. Uskon, että olosi vielä joku päivä helpottuu. Vielä ei ole myöhäistä tehdä asialle jotain! Parantuminen vie paljon aikaa, netistä löydät kyllä paljon infoa, jos jokin mietityttää. Nyt kipin kapin hakemaan apua itsellesi, olet sen ansainnut.
Hmmm, jos voit syödä vai 500 kaloria päivässä ja silti kehosi näyttää ihan normaalilta niin silloinhan ei,aineenvaihduntasi voi olla kunnossa? Jos aineenvaihdunta olisi ok, olisit jo anorektikon mitoissa, eikö? Suosittelisin mittaamaan myös kilpirauhasarvot jotta selviää onko sinulla kilpirauhasen vajaatoiminta joka hidastuttaa aineenvaihduntaa. Kun saat siihen lääkityksen, voit todennäköisesti syödä taas normaalisti ilman että lihot niin herkästi.
tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi, olet sen arvoinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Himolaihduttaminen laukaisee todella helposti kilpirauhasen vajaatoiminnan.
Eli siis sinulla on kavereita, pystyt syömään, et ole itsetuhoinen ja suurin ongelmasi on se, että tunnet syyllisyyttä munkkien syömisestä ja sanot, että elämäsi on pilalla. Siis ELÄMÄSI ON PILALLA koska et pysty syömään munkkia tuntematta SYYLLISYYTTÄ. Oletko koskaan miettinyt, että muilla ihmisillä on pahempiakin ongelmia kuin munkkisyyllisyys? On olemassa ihmisiä jotka eivät voi juoda maitoa ripuloimatta tai gluteenia saamatta ihottumaa? Jotkut ihmiset jopa kuolevat syötyään pähkinöitä. Ja sinun suurin ongelmasi on syyllisyydentunne. Kyllä, sanoisin, että sinulla on jokin mielenterveysongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 14:47"]
Hmmm, jos voit syödä vai 500 kaloria päivässä ja silti kehosi näyttää ihan normaalilta niin silloinhan ei,aineenvaihduntasi voi olla kunnossa? Jos aineenvaihdunta olisi ok, olisit jo anorektikon mitoissa, eikö? Suosittelisin mittaamaan myös kilpirauhasarvot jotta selviää onko sinulla kilpirauhasen vajaatoiminta joka hidastuttaa aineenvaihduntaa. Kun saat siihen lääkityksen, voit todennäköisesti syödä taas normaalisti ilman että lihot niin herkästi.
tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi, olet sen arvoinen!
[/quote]
Kiitos kaikista vastauksista. Oon miettinytkin tota, en siis vain aineenvaihdunnan takia. Mulla on muitakin oireita, jotka sopis kilpirauhasen vajaatoimintaan ja muutenkin suvussa sitä on paljon.
AP
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 15:07"]
Kyllä, sanoisin, että sinulla on jokin mielenterveysongelma.
[/quote]
Monille tulee mielenterveysongelmia sinun ja tällaisten ihmisten takia, kuten tämänkin ketjun aloittajan: http://www.vauva.fi/keskustelu/3973553/ketju/nuoret_naiset_kamalia_pullukoita
Että katos vähän mitä puhut ja kenelle puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 15:07"]
Eli siis sinulla on kavereita, pystyt syömään, et ole itsetuhoinen ja suurin ongelmasi on se, että tunnet syyllisyyttä munkkien syömisestä ja sanot, että elämäsi on pilalla. Siis ELÄMÄSI ON PILALLA koska et pysty syömään munkkia tuntematta SYYLLISYYTTÄ. Oletko koskaan miettinyt, että muilla ihmisillä on pahempiakin ongelmia kuin munkkisyyllisyys? On olemassa ihmisiä jotka eivät voi juoda maitoa ripuloimatta tai gluteenia saamatta ihottumaa? Jotkut ihmiset jopa kuolevat syötyään pähkinöitä. Ja sinun suurin ongelmasi on syyllisyydentunne. Kyllä, sanoisin, että sinulla on jokin mielenterveysongelma.
[/quote]
No huh huh, eli sun mielestä ei voi olla ongelmaa tai sairautta jos aiheuttaja ei ole fyysinen vaiva?? Toi munkki juttu oli vain esimerkki, tottakai ap varmasti tuntee syyllisyyttä kaikesta ruoasta jonka syö ja muutenkin itsensä täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi. Jos tietäisit mitään mielenterveysongelmista ja syömishäiriöistä, ymmärtäisit tämän asian.
Voimia sulle ap!! Itsekin syömishäiriöstä kärsineenä ja nykyisin sh-nuorten kanssa työskentelevänä ymmärrän sinua. Muista että sulla on aina mahdollisuus parempaan elämään.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 16:18"][quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 15:07"]
Eli siis sinulla on kavereita, pystyt syömään, et ole itsetuhoinen ja suurin ongelmasi on se, että tunnet syyllisyyttä munkkien syömisestä ja sanot, että elämäsi on pilalla. Siis ELÄMÄSI ON PILALLA koska et pysty syömään munkkia tuntematta SYYLLISYYTTÄ. Oletko koskaan miettinyt, että muilla ihmisillä on pahempiakin ongelmia kuin munkkisyyllisyys? On olemassa ihmisiä jotka eivät voi juoda maitoa ripuloimatta tai gluteenia saamatta ihottumaa? Jotkut ihmiset jopa kuolevat syötyään pähkinöitä. Ja sinun suurin ongelmasi on syyllisyydentunne. Kyllä, sanoisin, että sinulla on jokin mielenterveysongelma.
[/quote]
No huh huh, eli sun mielestä ei voi olla ongelmaa tai sairautta jos aiheuttaja ei ole fyysinen vaiva?? Toi munkki juttu oli vain esimerkki, tottakai ap varmasti tuntee syyllisyyttä kaikesta ruoasta jonka syö ja muutenkin itsensä täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi. Jos tietäisit mitään mielenterveysongelmista ja syömishäiriöistä, ymmärtäisit tämän asian.
Voimia sulle ap!! Itsekin syömishäiriöstä kärsineenä ja nykyisin sh-nuorten kanssa työskentelevänä ymmärrän sinua. Muista että sulla on aina mahdollisuus parempaan elämään.
[/quote]
On syytäkin tuntea syyllisyyttä jos tunkee naamaansa jotain epäterveellistä hiilarimättöä. Mikä ongelma se nyt on? Helvetti kun ihmiset eivät enää kestä mitään negatiivisia tunteita. "Elämä pilalla". Joopa joo. Jos joku munkki on niin tärkeä, että koko elämä on pilalla kun munkin syöminen aiheuttaa syyllisyyttä, niin kyllä on päässä jotain vikaa. Mitä seuraavaksi? "Apua! Kakkani haisee ja nolottaa käydä vessassa. Elämäni on pilalla" tai "Apua. Aina kun juon, sanon kaikkea typerää ja se hävettää. Elämäni on pilalla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivun BEDISTÄ, kiitos lääkityksen ja terapian. Voimia.
Ap täällä hei.
Kiitos kaikista kannustavista vastauksista <3 Ne piristivät todella.
Avauduin tästä asiasta hyvälle ystävälleni, ja hänen tukenaan marssin koulun terveydenhoitajan luo, ja juttelin ongelmastani.
Sain ajan koululääkärille ja sieltä käsin pääsen sh-polille. Sain myös ajan ravintoterapeutille (tai neuvojalle) ja siellä mulle tehdään ruokasuunnitelma.
Pääsen myös niihin kilpirauhastesteihin, joten kyllä tää tästä.. Toivottavasti.
Alue: Aihe vapaa
Olisiko jo se aika, että tilaat itsellesi ajan lääkärille? Voisiko äitisi tehdä sen, jos sua pelottaa?