Turhauttaako muitakin "huolilapset" ja muut heikommat, joiden mukaan mennään aina?

Vaikea asia. Onhan se väärin, että vain osa luokasta saa omantasoista opetusta. Esimerkkinä matematiikka. Lapsena meille opetettiin ja vaaditiin kertotaulut toisella luokalla, nykyään ei kuulemma silläkään vaan lähempänä viidettä luokkaa.

Englannissa uuden opetussuunnitelman mukaan kerotauluista puolet tulee 6-7 vuotiaana ja loput seuraavana vuonna. Aasian maissa on näin ollut jo pitkään ja Suomen Pisamenestyshän on laskenut kuin lehmän häntä samalla kuin koko maailman tulevaisuus on kääntynyt Aasia-vetoiseksi. Ja meillä Diplomi-insinööri-koulutuksen aloittavien matemaattiset taidot eivät tahdo enää riittää aiemman kaltaisikn opintoihin.

Se, että se ylin neljäsosa ei saa vaativampaa matematiikan opetusta on yhteiskunnallinen ongelma. Siitä kärsii loppupeleissä koko yhteiskunta.

Toisaalta siinä, että sitä aloittajan ”huolilapseksi” kuvaavaa ei auteta tarpeeksi, niin siitäkin kärsii koko yhteiskunta. Ja koulussa opitaan sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja, pelkällä matematiikalla ei pärjää.

Ratkaisu olisi varmasti se, että hyväksyttäisiin se, että yhtä lailla kuin se heikoin tarvitsee tukea, niin ne lahjakkaimmat tarvitsevat myös tukea ja sitä saa tällä hetkellä vain osassa kouluista. Esimerkiksi joissan kouluista opettajat jakavat ainekohtaisia ryhmiä niin, että vaikkapa matemaattisesti lahjakkaimmat voivat ratkoa yhdessä haastavampia tehtäviä. Ongelma on tietysti se, että matematiikassa kaikki tarvitsevat opetusta, myös ne lahjakkaimmat, muuten he alkavat käyttää huonosti toimivia pääsälaskukuvioita ja oppi ei rakennu järkevästi.

Toinen vaihtoehto on se, että vanhempi huolehtii lapsen opetuksesta koulun jälkeen niissä aineissa, missä tarvitaan. Kaikilla ei ole kuitenkaan taitoja eikä edes halukkuutta tähän.

Asennemuutos olisi se paras. Kaikkia pitäisi arvostaa lapsina yhtä paljon riippumatta taidoista ja pitäisi ymmärtää ja hyväksyä se, että jokainen lapsi tarvitsee opetusta ja tukea. Matematiikan kohdalla paluu tasoryhmiin ratkaisisi ongelman, mutta virallisesti sitä ei varmaan tule koskaan tapahtumaan. On onnesta kiinni, minkälaisne opettajan lapsi sattuu saamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea asia. Onhan se väärin, että vain osa luokasta saa omantasoista opetusta. Esimerkkinä matematiikka. Lapsena meille opetettiin ja vaaditiin kertotaulut toisella luokalla, nykyään ei kuulemma silläkään vaan lähempänä viidettä luokkaa.

Englannissa uuden opetussuunnitelman mukaan kerotauluista puolet tulee 6-7 vuotiaana ja loput seuraavana vuonna. Aasian maissa on näin ollut jo pitkään ja Suomen Pisamenestyshän on laskenut kuin lehmän häntä samalla kuin koko maailman tulevaisuus on kääntynyt Aasia-vetoiseksi. Ja meillä Diplomi-insinööri-koulutuksen aloittavien matemaattiset taidot eivät tahdo enää riittää aiemman kaltaisikn opintoihin.

Se, että se ylin neljäsosa ei saa vaativampaa matematiikan opetusta on yhteiskunnallinen ongelma. Siitä kärsii loppupeleissä koko yhteiskunta.

Toisaalta siinä, että sitä aloittajan ”huolilapseksi” kuvaavaa ei auteta tarpeeksi, niin siitäkin kärsii koko yhteiskunta. Ja koulussa opitaan sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja, pelkällä matematiikalla ei pärjää.

Ratkaisu olisi varmasti se, että hyväksyttäisiin se, että yhtä lailla kuin se heikoin tarvitsee tukea, niin ne lahjakkaimmat tarvitsevat myös tukea ja sitä saa tällä hetkellä vain osassa kouluista. Esimerkiksi joissan kouluista opettajat jakavat ainekohtaisia ryhmiä niin, että vaikkapa matemaattisesti lahjakkaimmat voivat ratkoa yhdessä haastavampia tehtäviä. Ongelma on tietysti se, että matematiikassa kaikki tarvitsevat opetusta, myös ne lahjakkaimmat, muuten he alkavat käyttää huonosti toimivia pääsälaskukuvioita ja oppi ei rakennu järkevästi.

Toinen vaihtoehto on se, että vanhempi huolehtii lapsen opetuksesta koulun jälkeen niissä aineissa, missä tarvitaan. Kaikilla ei ole kuitenkaan taitoja eikä edes halukkuutta tähän.

Asennemuutos olisi se paras. Kaikkia pitäisi arvostaa lapsina yhtä paljon riippumatta taidoista ja pitäisi ymmärtää ja hyväksyä se, että jokainen lapsi tarvitsee opetusta ja tukea. Matematiikan kohdalla paluu tasoryhmiin ratkaisisi ongelman, mutta virallisesti sitä ei varmaan tule koskaan tapahtumaan. On onnesta kiinni, minkälaisne opettajan lapsi sattuu saamaan.

Koska olet käynyt koulua? Mä aloitin koulun 1987, ja meillä opeteltiin kertotaulut 3. luokalla. Oma lapseni on nyt 3.-luokkalainen, ja heillä alkoivat kertotaulut muistaakseni viime keväänä, loput opeteltiin nyt kolmosen syksyllä.

Vierailija kirjoitti:

Kilpaurheilijoiden/urheilun parissa varttuunena minulla on vahva usko tasoryhmiin. Ne tasoryhmät ei luonnollisesti ole mitenkään lukkoon lyötyjä vaan osoittamalla kyvykkyyttä voi nousta ylemmäs. Alemmalla tasolla suorittavien ei myöskään tarvitse kärsiä liiallista huonommuuden tunnetta, kun on tasaisempia vertaisryhmäläisiä.

Miksei voisi soveltaa myös esim. koulumaailmassa.

Nämä tasokurssit oli 80-luvulla käytössä matematiikassa sekä ruotsin ja englannin kielten opetuksessa. Omasta mielestäni tosi oli hyvä käytäntö, josta luovuttiin jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpaurheilijoiden/urheilun parissa varttuunena minulla on vahva usko tasoryhmiin. Ne tasoryhmät ei luonnollisesti ole mitenkään lukkoon lyötyjä vaan osoittamalla kyvykkyyttä voi nousta ylemmäs. Alemmalla tasolla suorittavien ei myöskään tarvitse kärsiä liiallista huonommuuden tunnetta, kun on tasaisempia vertaisryhmäläisiä.

Miksei voisi soveltaa myös esim. koulumaailmassa.

Nämä tasokurssit oli 80-luvulla käytössä matematiikassa sekä ruotsin ja englannin kielten opetuksessa. Omasta mielestäni tosi oli hyvä käytäntö, josta luovuttiin jossain vaiheessa.

Hyvä käytäntö hyvän opettajan käsissä, järkyttävän huono kehnomman opettajan käsissä.

Matematiikan oppimisvaikeuksiin tehokkainta olisi saada ns. perustason opetusta ja tukiopetusta niillä osa-alueilla jossa vaikeuksia on. Se että koko matematiikan taso alennetaan ei palvele oppilaan etua. Eli ihan tutkimusten mukaan tasoryhmät ovat ongelmallisia monesta näkökulmasta.

Ja jos jonkun mielestä sillä ei ole merkitystä että "kehnompi" oppilas saa matematiikassa myös perustason opetusta, niin sitten ei ymmärrä kyllä matematiikan merkitystä yhteiskunnassamme. Se ei nimittäin ole vain "huippujen" juttu vaan äärimmäisen tärkeä arkitaito, joissa kaikilla tulisi olisi tietynlainen osaamistaso.

Tasoryhmien sijaan peruskoulun alaluokille jo pitäisi saada enemmän valinnaisuutta, ja matematiikassa voisi kulkea syventävä ryhmä perustason ryhmän lisäksi. Tasoryhmien yksi ongelma on nimittäin myös se, että ylimmällä tasolla ei välttämättä panosteta riittävästi jonkin perusasian ymmärtämiseen. Normaali luokanopettaja (eikä aina erityisopettajakaan) ei myöskään pysty arvioimaan milloin on kyse toiminnanohjauksen tai tarkkaavaisuuden ongelmasta, milloin kielen ymmärtämisestä ja milloin puhtaasta matemaattisesta oppimisvaikeudesta. Näihin tarjottava tuki tulee olla erilaista, eikä matematiikan suhteen suinkaan aina helpottaminen ole se olennaisin toimenpide.

Osaamatom opettaja voi myös estää jonkin lahjakkaan oppilaan etenemisen ylemmälle tasoryhmälle. Tämäkin on asia joka pitää huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni myös ei-huolilapset eivät kaikki selvinneet etäkoulussa. Monelta pieneltä koululaiset ei löydy itseohjautuvuutta ja ennen kaikkea, monella vanhemmalla ei ole aikaa, hermoja tai kykyjä auttaa lasta kouluasioissa.

Itseohjautuvuus on taito, joka kehittyy. Nyt kun kaikki vanhemmat tiesivät jo keväällä toisesta aallosta, osasivat he opettaa lapselle kesällä itseohjautuvuustaitoja.

Vierailija kirjoitti:

En ajattele samalla tavalla. Minun lapsista vanhin on tällainen lahjakas tapaus. Oppi lukemaan 4-vuotiaana itse, 5-vuotiaana laski kertolaskuja. Koulussa on aina ollut muita edellä kirkkaasti. Toki parannettavaakin on; käsiala on surkeaa ja piirtäminenkin alkoi tosi myöhään. Opettaja on antanut hänelle aina normaalien tehtävien jälkeen vaativampia, ja minusta se on riittänyt hänen lahjakkuutensa tukemiseen. Kotiin tullessaan lapsi nimittäin alkaa opetella asioita itsekseen ja kyselee meiltä vanhemmilta paljon.

Ylpein hetki lapsestani oli kun opettaja sanoi, että lapseni on monesti puuttunut kiusaamiseen ja osaa olla hyvä kaveri toisille. Ajattelen niin, että koulu on hänelle enemmän näiden asioiden harjoittelua varten, ja varmasti koulussa saa myös haastetta esim. kädentaidoissa ja kuvaamataidossa. Omia lahjakkuuksia kehittää sitten vapaa-ajalla.

Kannattaa miettiä niinkin, että jos lapsi tarvitsee kehittääkseen lahjakkuuttaan jo peruskoulutasolla kovin paljon opettajan apua ja tukea, niin onko hän sittenkään huippulahjakas? Kyllä koulu on rehellisesti sanottuna enemmän kasvatuslaitos kuin opetuslaitos, ja hyvä niin sillä kasvatusta lapset tarvitsevat. Huomaahan sen kiusaamismääristäkin. Osa aikuisista edelleen kuvittelee, että kiusatuksi tullaan jostain tietystä syystä, eikä ymmärretä ryhmäilmiötä taustalla, johon opettajan on tärkeää puuttua.

Näinhän sen pitäisikin mennä. Lapsi työskentelee jatkuvasti osaamisen rajoilla ja pystyy opettajan avustuksella asioihin, joihin yksin ei kykenisi. Jos tuki on riittävää, lapsi voi päästä esim. lukion matikan kirjoihin käsiksi kuudennella luokalla. Nykyisellään erityiserkit vievät opettajan ajan ja fiksut oppilaat joutuvat tarpomaan mukana.