Päivitystä koiratilanteeseen (Mihin ihmeen koiratilanteeseen? Klikkaa itsesi ketjuun ja ota selvää)
Olen viime aikoina orientoitunut koirien tarkkailuun XDDDDDD Kipinän suuntaukseeni sain loputtomilta tuntuvista uutisista, joissa joku koirapaholainen on hyökännyt kimppuun, vaikka uhri ei ole mitään pahaa tehnyt.
No aloin sitten tarkkailemaan lenkillä olevien koiruuksien toimintoja ja voin kertoa, että lenkkeilijäkoiria on täällä PALJON.
Ja miten kohtaamiset ovat menneet? Ihan tavallisesti. En pelkää elukoita, joten kävelen ihan tavallisesti kohti, en tuijota enkä käyttäydy mitenkään erityisesti. Kävelen vain eteenpäin XD. Jotkut koirat yrittävät innoissaan tehdä lähikontaktia, mutta omistaja pitää ne tiukasti itsensä vieressä. Ikinä minulle ei haukuta eikä yksikään koira ole hyppinyt päälleni eikä tehnyt mitään muutakaan pahaa.
Siispä missä ihmeessä niitä hulluja koiruuksia kohtaa?? Ja miksi ne eivät yritä tappaa minua. Uskallan väittää, että useimmiten koiruuden aggressiivinen reaktio johtuu vastaantulijan pelosta ja ihminen tyyliin vapisee kauhuissaan ja tuijottaa koiraa. Kyllähän siitä tulee karmiva olo itse kullekin XD
Kissanikin käyttäytyi isäni kanssa ihan eri tavalla kuin minun. Se tiesi, että isä laittaa sille tiukat rajat eikä yleensä edes yrittänyt purra. Minua se per.kele aina pahoinpiteli minkä kerkesi XDDDDDD