Ns. eläinrakkaina itseänne pitävät!
Oletteko oikeasti sitä mieltä, että ihmisissä jotka eivät pidä eläimistä on jotain vikaa? Että olemme jotain tunteettomia hirviöitä ilman empatiakykyä?
Minä kuulun ei-eläinrakkaisiin, en vain pidä eläimiä mitenkään erityisen puoleensavetävinä ( toki eläintenpoikaset ovat jollain tavalla söpöjä, mutta siihen se jääkin). Minua eivät liikuta millään tavalla uutiset joistakin Romanian kulkukoirista, itse asiassa pidän jopa hieman vääristyneenä ja sairaana sitä, että jotkut ihmiset näkevät hirveästi vaivaa ja laittavat rahaa joidenkin ulkomaisten kulkukoirien pelastamiseen samalla kun esim siellä romaniassakin elää ihmislapsia ihan samanlaisissa oloissa. Heidän pelastamisensa ei merkitse mitään, kun pitää auttaa koiria? Koiralle elämä ei ole arvo itsessään samalla tavalla kuin ihmisille. Ei se osaa surra elämänsä päättymistä etukäteen, eikä se osaa kaivata elämää josta sillä ei ole mitään kokemusta.
En ole näistä ajatuksistani huolimatta mikään hirviö. Lasten hätä koskettaa ympäri maailman. En myöskään halua pahaa eläimille, vaikka en itse niistä piittaakaan. En silti ymmärrä miksi joku kulkukoira esim tuodaan leikattavaksi Suomeen, jossa se sitten saa pari vuotta lisää elinaikaa vaikkapa ilman jalkaa. Onko se hyvää elämää koiralle, vai inhimillistetäänkö siinä koiraa ihan turhaan? Ihmistähän tuollainen toiminta palvelee, ei eläintä.
Kommentit (107)
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:24"]Olet mieleltäsi yhtä nyrjähtänyt kuin minäkin: minua ei kiinnosta pätkän vertaa jotkut Romanian lapset.
[/quote] No mielestäni sinä olet nyrjähtänyt,minä en. -ap
Minua kiinnostavat vain oman olemassaolonsa tiedostavat olennot. Moni asia maailmassa kyllä surettaa ja koskettaa minua, mutta en ota niistä taakkaa itselleni. Olen mukana lapsien attamiseen tarkoitetuissa keräyksissä ihan kuukausilahjoittajana, mutta vain koska minulla on varaa. Toivottavasti asiaan intohimoisemmin suhtautuvat ihmiset koordinoivat avustukset mahdollisimman hyvin.
Ei minuakaan voisi vähempää kiinnostaa muiden lapset. Kortsuja pitäisi jakaa tuolla kylillä ja opettaa ihmisille moraalia ja empatiaa. Sitä kun niin harvalla on. Youtubessa näkee paljon videoita hylätyistä koirista, joiden silmistä oikeasti huomaa sen elämänilon katoamisen. Maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä, joten ei paljoa persettä kutita vaikka miljardi katoaisikin. Pelastuispa maapallo edes vähän. Koirat tm. eläimet ei tätä planeettaa tuhoa, ihmiset kylläkin.
Kyllä koirat ja kissat tiedostaa oman olemassaolonsa ihan hyvin. Koira on kaksivuotiaan lapsen tasolla. Et varmaankaan heittäisi kaksivuotiasta lastakaan roskien mukana ulos.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:32"]Ei minuakaan voisi vähempää kiinnostaa muiden lapset. Kortsuja pitäisi jakaa tuolla kylillä ja opettaa ihmisille moraalia ja empatiaa. Sitä kun niin harvalla on. Youtubessa näkee paljon videoita hylätyistä koirista, joiden silmistä oikeasti huomaa sen elämänilon katoamisen. Maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä, joten ei paljoa persettä kutita vaikka miljardi katoaisikin. Pelastuispa maapallo edes vähän. Koirat tm. eläimet ei tätä planeettaa tuhoa, ihmiset kylläkin.
[/quote] Omat lapsesi siis kyllä kiinnostavat? Että on ihan ok että köyhät lapset kuolevat kunhan SINUN jälkikasvusi ei?
Suoraan sanottuna en haluaisi olla tekemisissä kanssasi, koska en luota ihmisiin, jotka eivät pysty tuntemaan empatiaa eläimiä kohtaan.
Ei eläimistä huolehtiminen ole pois ihmisistä huolehtimisesta, vaan ne kulkevat käsi kädessä, sellainen yhteiskunta, joka huolehtii lapsista, vähäosaisista, huolehtii yleensä eläimistä myös.
Olen huomannut saman ihmisissä; ne jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan, eivät tunne sitä yleensä muita ihmisiäkään kohtaan todellisuudessa, ja tuo sinunkin mainitsema "miksi ei lapsista huolehdita ensin" on yleensä savuverho sille ettei oikeastaan välitetä mistään.
Enkä itsekään tykkää eläinten inhimillistämisestä, tai eläinten elämän väkisin pitkittämisestä yms. mielestäni sekin on julmuutta, ei me kaikki eläinrakkaat ihmiset inhimillistetä eläimiä.
No kyllä, minusta ihminen on vinksahtanut, jos koiran lopettaminen hakkaamalla kivellä pää tohjoksi ei aiheuta mitään tunteita. Tai sulkeminen kenneliin kunnes koira kuolee nestehukkaan, tai kiduttaminen leikkaamalla korvia/häntiä irti jne. Näitä tapahtuu Romaniassa jatkuvasti, ovat täysin arkipäiväisiä tapahtumia. Lapsille opetetaan, ettei eläin tunne kipua.
Että juu, jos tuo on ihan ok niin kyllä mielestäni ihmisen empatiakyvyn kehityksessä on tapahtunut jotain perustavanlaatuista vinoutumaa. En ole tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä vapaaehtoisesti.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:24"]Olet mieleltäsi yhtä nyrjähtänyt kuin minäkin: minua ei kiinnosta pätkän vertaa jotkut Romanian lapset.
[/quote] No mielestäni sinä olet nyrjähtänyt,minä en. -ap
[/quote]
Miksi täysin vieraista lapsista pitäisi välittää, jotta olisi "tervemielinen"? Jos älykkäiksi luokitellut olennot lisääntyvät holtittomasti ja pilaavat lastensa elämän, ei siinä ulkopuolisten sympatisoinnit auta.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:32"]Ei minuakaan voisi vähempää kiinnostaa muiden lapset. Kortsuja pitäisi jakaa tuolla kylillä ja opettaa ihmisille moraalia ja empatiaa. Sitä kun niin harvalla on. Youtubessa näkee paljon videoita hylätyistä koirista, joiden silmistä oikeasti huomaa sen elämänilon katoamisen. Maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä, joten ei paljoa persettä kutita vaikka miljardi katoaisikin. Pelastuispa maapallo edes vähän. Koirat tm. eläimet ei tätä planeettaa tuhoa, ihmiset kylläkin.
[/quote] Omat lapsesi siis kyllä kiinnostavat? Että on ihan ok että köyhät lapset kuolevat kunhan SINUN jälkikasvusi ei?
[/quote]
Ei ole minun lapsi se joka on tehty tänne, että edes joku säilyisi hengissä. Tai sillä perusteella ettei osata/ymmärretä ehkäisystä mitään. Ja yhteen lapseen jää minun maailman kansoittamiseni. Senkin edestä huolehdin kulkukoirista ja omista karvaturreistani. En nimittäin ole niin itsekäs, että pelastan ennemmin ylpeät ihmiset, joista ei ole muuta kuin harmia ja haittaa maailmalla. Pelastan ennemmin eläimiä, jotka onneksi vielä täällä ovat.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:33"]
Kyllä koirat ja kissat tiedostaa oman olemassaolonsa ihan hyvin. Koira on kaksivuotiaan lapsen tasolla. Et varmaankaan heittäisi kaksivuotiasta lastakaan roskien mukana ulos.
[/quote]
Koira on kyllä enemmän kuin 2-vuotiaan lapsen tasolla.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:33"]Kyllä koirat ja kissat tiedostaa oman olemassaolonsa ihan hyvin. Koira on kaksivuotiaan lapsen tasolla. Et varmaankaan heittäisi kaksivuotiasta lastakaan roskien mukana ulos.
[/quote]Ei sitä voi verrata noin. Vaikka koira olisi tavallaan älyllisesti 2- vuotiaan tasolla ( ja tämä ei pidä oikeasti edes paikkaansa), sillä ei ole samanlaista tunne-elämää kuin ihmisellä. Ja kuka sanoi että heittäisin koiran ulos roskien mukana? En ota koskaan koiraa koska en niistä pidä. En silti toivo niille tai muillekaan olennoille kärsimystä. Mielestäni silti kouran kärsimystä ja ihmisen kärsimystä ei voi rinnastaa toisiinsa. Miten se kulkukoira kärsii? Sehän elää juuri siten kuin koirat ovat eläneet tuhansien vuosien ajan, puolikesynä ihmisasutuksen liepeillä roskia tonkien. Tarkoitin, että minusta on naurettavaa että tällainen sairas koira tuodaan Suomeen hoitoon kalliilla rahalla, kun sen voisi lopettaa kohdemaassa. -ap
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:36"]Suoraan sanottuna en haluaisi olla tekemisissä kanssasi, koska en luota ihmisiin, jotka eivät pysty tuntemaan empatiaa eläimiä kohtaan.
Ei eläimistä huolehtiminen ole pois ihmisistä huolehtimisesta, vaan ne kulkevat käsi kädessä, sellainen yhteiskunta, joka huolehtii lapsista, vähäosaisista, huolehtii yleensä eläimistä myös.
Olen huomannut saman ihmisissä; ne jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan, eivät tunne sitä yleensä muita ihmisiäkään kohtaan todellisuudessa, ja tuo sinunkin mainitsema "miksi ei lapsista huolehdita ensin" on yleensä savuverho sille ettei oikeastaan välitetä mistään.
Enkä itsekään tykkää eläinten inhimillistämisestä, tai eläinten elämän väkisin pitkittämisestä yms. mielestäni sekin on julmuutta, ei me kaikki eläinrakkaat ihmiset inhimillistetä eläimiä.
[/quote] Luetun ymmärtäminen hoi, missä sanoin etten tunne empatiaa eläimiä kohtaan? Ei se etten niistä erityisesti pidä tarkoita sitä että nauttisin niiden kärsimyksistä. En vain ymmärrä ihmisiä, jotka arvottavat eläimet ihmisten ohi. -ap
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:43"]

Haluaisitko vielä määritellä termin "eläinrakas"? Miellän siihen jotain muuta kuin Romanien kulkukoirien auttaminen tuomalla niitä Suomeen.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:36"]Suoraan sanottuna en haluaisi olla tekemisissä kanssasi, koska en luota ihmisiin, jotka eivät pysty tuntemaan empatiaa eläimiä kohtaan.
Ei eläimistä huolehtiminen ole pois ihmisistä huolehtimisesta, vaan ne kulkevat käsi kädessä, sellainen yhteiskunta, joka huolehtii lapsista, vähäosaisista, huolehtii yleensä eläimistä myös.
Olen huomannut saman ihmisissä; ne jotka eivät tunne empatiaa eläimiä kohtaan, eivät tunne sitä yleensä muita ihmisiäkään kohtaan todellisuudessa, ja tuo sinunkin mainitsema "miksi ei lapsista huolehdita ensin" on yleensä savuverho sille ettei oikeastaan välitetä mistään.
Enkä itsekään tykkää eläinten inhimillistämisestä, tai eläinten elämän väkisin pitkittämisestä yms. mielestäni sekin on julmuutta, ei me kaikki eläinrakkaat ihmiset inhimillistetä eläimiä.
[/quote] Luetun ymmärtäminen hoi, missä sanoin etten tunne empatiaa eläimiä kohtaan? Ei se etten niistä erityisesti pidä tarkoita sitä että nauttisin niiden kärsimyksistä. En vain ymmärrä ihmisiä, jotka arvottavat eläimet ihmisten ohi. -ap
[/quote]
Niin, et halua niille mitään pahaa, muttei mielestäsi niitä saisi haluta auttaakaan.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:38"]No kyllä, minusta ihminen on vinksahtanut, jos koiran lopettaminen hakkaamalla kivellä pää tohjoksi ei aiheuta mitään tunteita. Tai sulkeminen kenneliin kunnes koira kuolee nestehukkaan, tai kiduttaminen leikkaamalla korvia/häntiä irti jne. Näitä tapahtuu Romaniassa jatkuvasti, ovat täysin arkipäiväisiä tapahtumia. Lapsille opetetaan, ettei eläin tunne kipua.
Että juu, jos tuo on ihan ok niin kyllä mielestäni ihmisen empatiakyvyn kehityksessä on tapahtunut jotain perustavanlaatuista vinoutumaa. En ole tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä vapaaehtoisesti.
[/quote] Huoh. Tarkoitin lähinnä sitä, että ne koirat olisi mielestäni ok lopettaa siellä romaniassa jos se tehtäisiin esim nopeasti ampumalla. Ja tiedoksi sinulle että ihan yhtä kaameissa oloissa siellä pidetään lapsia..
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:46"]
Luetun ymmärtäminen hoi, missä sanoin etten tunne empatiaa eläimiä kohtaan? Ei se etten niistä erityisesti pidä tarkoita sitä että nauttisin niiden kärsimyksistä.
[/quote]
Itsehän sä ilmoitit ettei sua liikuta esim. uutiset kärsivistä koirista romaniassa, eli sua ei liikuta se, jos eläimet kärsivät, eli suomeksi sanottuna sulla ei ole empatiakykyä eläimiä kohtaan.
Ei empatiakyvyttömyys tarkoita jotain sosiopaattista nautintoa toisten kärsimyksestä, vaan se meinaa just välinpitämättömyyttä, eli sun asennetta, eli olet empatiakyvytön eläimiä kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:33"]Kyllä koirat ja kissat tiedostaa oman olemassaolonsa ihan hyvin. Koira on kaksivuotiaan lapsen tasolla. Et varmaankaan heittäisi kaksivuotiasta lastakaan roskien mukana ulos.
[/quote]Ei sitä voi verrata noin. Vaikka koira olisi tavallaan älyllisesti 2- vuotiaan tasolla ( ja tämä ei pidä oikeasti edes paikkaansa), sillä ei ole samanlaista tunne-elämää kuin ihmisellä. Ja kuka sanoi että heittäisin koiran ulos roskien mukana? En ota koskaan koiraa koska en niistä pidä. En silti toivo niille tai muillekaan olennoille kärsimystä. Mielestäni silti kouran kärsimystä ja ihmisen kärsimystä ei voi rinnastaa toisiinsa. Miten se kulkukoira kärsii? Sehän elää juuri siten kuin koirat ovat eläneet tuhansien vuosien ajan, puolikesynä ihmisasutuksen liepeillä roskia tonkien. Tarkoitin, että minusta on naurettavaa että tällainen sairas koira tuodaan Suomeen hoitoon kalliilla rahalla, kun sen voisi lopettaa kohdemaassa. -ap
[/quote]
Samalla laillahan voisi verrata, että siellähän ne romanit elää kuten ihmiset ennen kehitystä. Samallailla voisivat kerätä marjoja ja kalastaa. Jos kerta koiran kuuluu elää potkittuna ja nälkiintyneenä kadulla, niin miksei ihminen asu sitten luolassa ja yritä keksiä tulta. Koira on ihmisen paras ystävä. Se on jalostettu sudesta. Oltais annettu olla sutena jos sillä ei kerta mitään tee.
Inhimillisyydestä puheen ollen. kerro mitä meidän sivistyneiden ihmisten päässä liikkui. tämä vain yksi video siitä kuinka paljon ihmisten tulisi vielä opetella empatiasta.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 15:50"]
Huoh. Tarkoitin lähinnä sitä, että ne koirat olisi mielestäni ok lopettaa siellä romaniassa jos se tehtäisiin esim nopeasti ampumalla. Ja tiedoksi sinulle että ihan yhtä kaameissa oloissa siellä pidetään lapsia..
[/quote]
Miten romanialaisten koirien niskalaukaus auttaa romanialaisia lapsia?
Luuletko niiden lasten yhtäkkiä maagisesti elävän hyvissä oloissa, jos vaikka poltetaan pinossa kaikki romanian koirat?
Olen eläin ja lapsirakas. Romaniaan ja kehitysmaihin pitäisi jakaa kondomeja aikuisille ja lopetuspiikkejä eläimille. Kyllähän niitä koiria saa suomeen pelastaa, mutta eivätkö "pelastajat" ymmärrä että uusia pelastettavia tulee kokoajan. Pitäisi puuttua ongelman ytimeen.
Aikuisille pakkosterilisaatiot ja seksuaalivalistusta.
Olet mieleltäsi yhtä nyrjähtänyt kuin minäkin: minua ei kiinnosta pätkän vertaa jotkut Romanian lapset.