Kuinka pian suhteen alkamisesta muutitte yhteen? Uusperhekuviot.

Seuraavana päivänä ensi tapaamisesta.

Kahden vuoden päästä.

Työkaverini erosi. Oli vajaan vuoden sinkku (tosin deittaili koko ajan aivan maanisesti, monet treffit samana päivänä...) kunnes parin kuukauden tapailin jälkeen osti uuden miehen kanssa asunnon. Molemmilla pieniä lapsia edellisestä liitosta. Ero tuli kahdessa vuodessa.

En itse oikein ymmärrä aikuisten perheellisten ihmisten ehdotonta pakkoa muuttaa yhteen. Eikö olisi ihana tapailla viikonloppuna tai niillä viikoilla, kun lapset ovat toisella vanhemmallaan? Lapselle on mielestäni epäreilua joutua muuttamaan ja asumaan yhteen ihmisen kanssa, joka on hänelle ihan vieras. Eihän lapsi ole rakastunut.

Muutimme yhteen 15 vuoden seurusteluvaiheen jälkeen eli siinä vaiheessa, kun 19v kuopukseni muutti pois kotoa. Tämä oli meille paras ratkaisu, koska näin lapseni eivät joutuneet luopumaan mistään siksi, että minulla oli miesystävä. Kykenen elättämään itseni varsin hyvin, siihenkään en miestä tarvinnut.

En ikinä ostaisi yhteistä asuntoa ihmisen kanssa, jonka olen tavannut muutamia kuukausia sitten.

Neljän vuoden seurustelun jälkeen, ei lapsia kuvioissa. En olisi muuttanut yhteen kenenkään kanssa niin pitkään kuin olin yh. Seurustelin kyllä.

Jos seurustelussa / tapailussa puhutaan kuukausista, niin eihän toista vielä tunne kunnolla! Eletään alkuhuumaa. Jos tuollaisessa tilanteessa on niin tyhmä, että ostaa yhteisen asunnon jonkin kanssa, niin itseään saa syyttää, jos ja kun joutuu vaikeuksiin. Lapsiaanhan tuolla tavalla toimivat ihmiset eivät ajattele yhtään. Yhteisestä asunnosta ja isosta velasta on huomattavasti vaikeampi päästä eroon kuin on esimerkiksi erota avioliitosta.  

Kahden vuoden jälkeen muutimme vuokralle. Syystä, että uusperhe tarvitsee enemmän tilaa kuin ydinperhe, jotta kaikilla on oma rauha. Emme edes olisi saaneet niin paljoa lainaa kuin asunto maksoi. Kahden vuoden asumisen jälkeen ostimme oman, kun vanhin oli jo muuttanut omilleen.

Ei kyllä tuossa vaiheessa tulisi mieleenkään. Tuskin olisin vielä juuri lapsiinkaan tutustuttanut puolen vuoden jälkeen. Olen kyllä sinkku ja minulla lapsia. Kynnys on todella korkea muuttaa yhteen enää kenenkään kanssa. Jos miehellä olisi myös lapsia, se olisi ehdoton ei. En kyllä alkaisi edes seurustella sellaisen kanssa. Paitsi jos lapset vähintään 15v. Omat vielä alakoulussa. Mulla on kyllä seksisuhde, mutta tapaan vain vapaaviikoilla. Ja se riittää minulle.

Mä olen lapseton, miehellä on kolme lasta. Tapailtiin noin puoli vuotta ennen kuin tapasin lapset, sen jälkeen kyläily ja yökyläily lisääntyi erittäin säännölliseksi kun lapsetkin tykästyivät muhun ja parin kuukauden päästä olin miehen katon alla aika lailla 24/7. Vajaa puoli vuotta lasten tapaamisesta eteenpäin irtisanoin oman vuokrakämpän ja muutettiin virallisesti yhteen. Nyt ollaan oltu avoliitossa pari vuotta, mutten ole ihan varma uskaltaisinko vieläkään ostaa yhteistä taloa.

Paljon näissä varmasti ratkaisee, miten lapset suhtautuu uuteen puolisoon ja ajatukseen yhteenmuutosta. Ja ehdottomasti kannattaa kokeilla yhdessä asumista ennen kuin ostaa yhtään mitään yhteistä.

Siis nyt valoja päälle, olet tuntenut miehen muutaman kuukauden. Sinuna katselisin tiiannetta pari vuotta, jos siis siinä vaiheessa olette vielä yhdessä.

Ostettiin yhteinen talo noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Sitä ennen mies oli jo asunut luonani suurimman osan lapsettomista viikoistaan. Tunnettiin kyllä jo monen vuoden takaa, uuden tuttavuuden kanssa en olisi edennyt niin nopeasti.

Vaimon lapsi vihaa minua yli kaiken, mutta silti yhteisesti ostetussa talossa vaan asutaan. Itse viihdyn, ja aika hoitaa lapsenkin. Joko muuttaa pois tai ei enää vihaa. Minua ei jonkun kakaran inho hetkauta lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos seurustelussa / tapailussa puhutaan kuukausista, niin eihän toista vielä tunne kunnolla! Eletään alkuhuumaa. Jos tuollaisessa tilanteessa on niin tyhmä, että ostaa yhteisen asunnon jonkin kanssa, niin itseään saa syyttää, jos ja kun joutuu vaikeuksiin. Lapsiaanhan tuolla tavalla toimivat ihmiset eivät ajattele yhtään. Yhteisestä asunnosta ja isosta velasta on huomattavasti vaikeampi päästä eroon kuin on esimerkiksi erota avioliitosta.  

Ystäväni on tässä asiassa oikein varoittava esimerkki. Osti asunnon miehen kanssa alle vuoden tuntemisen jälkeen ja päin brinkkalaahan se homma alkoi mennä suht nopeasti. Asunnosta eroon pääseminen veikin sitten yli pari vuotta, oli kiva maksaa samaan aikaan sekä vuokraa että kuluja asunnosta jossa ei enää edes asunut.

Me tavattiin heinäkuussa, ja käytännön syistä majailtiin oikeastaan elokuusta asti saman katon alla. Nyt marraskuussa virallisesti yhteisessä osoitteessa. Perheytyminen käynnissä, mutta miehen lapsi puhuu musta jo "äitinään" (toki en äidin paikkaa ole ikinä viemässä ja se on selvää lapsellekin). Eli sinänsä hyvin menee, mutta ei tätä aikataulua kyllä voi kellekään erityisesti suositella.

Vaikeita tunteita on ollut itsellä ainakin paljon, oman ulkopuolisuudentunteen käsittelyä jne, vaatii myös siltä osapuolelta jolla lapsia on, paljon tukea toiselle osapuolelle. Meillä lapsi on niin pieni, ettei muista edes vanhempiensa yhdessäoloajasta mitään, joten sinänsä tilanne "helpompi" kuin mitä isompien kanssa ehkä olisi. Ja heidän erostaankin jo yli 2v, miehellä ollut muita tapailuja välissä.

Me halutaan yhteinen oma perhe, eikä tästä nuorruta, niin valittiin toimia nyt eikä vuosien päästä. Tässä tilanteessa toki on sitten pakko uskaltaa sitoutua ja samalla hyväksyä se, että toista vasta opettelee koko ajan samalla tuntemaan. Ei se mikään helpoin homma ole, mutta me emme ole lähdössä mihinkään.

Jokainen tavallaan, ja on varmaan kertomuksia heti yhteenmuutosta, ja pitkästä odottelusta. Sinä itse tiedät parhaiten. MUTTA se mikä minulla särähtää korvaan, on se, että mies tuntuu painostavan. Se ei ole hyvä asia, eikä oikea lähtökohta.

Lapsen tapasin 6kk seurustelun jälkeen ensimmäisen kerran. 8kk seurustelun jälkeen mies vietti kokonaisia päiviä lapsen kanssa luonani. 10kk seurustelun jälkeen lapsi ja mies olivat luonani yhden yön/viikko. 14kk seurustelun jälkeen muutimme yhteen. En ole katunut, kihloissa ollaan ja häät toiveissa ensi kesänä.

Että ottaisinko 150 tonnin lainan ihmisen kanssa, jonka olen tavannut muutama kuukausi sitten?

Että vaatisinko lastani muuttamaan ja muuttamaan vieläpä samaan kotiin ihmisen kanssa, jota hän ei vielä kunnolla tunne? 

En. Mä olen ihan täysijärkinen aikuinen ihminen. 

No et kyllä osta asuntoa yhdessä lähes tuntemattoman miehen kanssa. Tuollainen kiire miehellä tai naisella herättää lähinnä epäilyksiä. Perhearjesta ei mitään käsitystä ja toisella lapsella murkku jo lähestyy, ei kannata olla jumissa yhteisessä omidtusasunnossa.

Exäni muutti yhteen uuden naisensa kanssa noin kuukausi siitä kun sain tiedon erosta. Jos hänen sanoihinsa on luottamista, niin olivat tapailleet kolmisen kuukautta sitä ennen selkäni takana. Kolme vuotta tuli täyteen nyt syksyllä heillä. Mutta hän onkin etävanhempi ja oikeastaan nykyään "lähivanhempi" bonuslapselleen enemmän kuin meidän lapsille.

Itse olen seurustellut nyt 1,5 vuotta (miehellä aikuiset lapset) ja luulen että tuskin tulen koskaan muuttamaan enää tässä elämässä yhteen. Meillä on hyvä suhde näin, arkea en halua jakaa.