Kovid, maku-/hajuaistin katoaminen
Onko teillä kadonnut aistit heti täysin, vai pystyittekö haistamaan/maistamaan voimakkaita hajuja tai makuja mutta normaalia lievemmin?
Kahvi ei maistunut millekään, samoin banaani. Tästä se pelko sitten lähti. Sinapista saan lievän maun, mutta en niin voimakasta kuin muulloin. Hajuaisti toimii paremmin kuin makuaisti.
Kommentit (8)
Kerro sitten mikä oli tulos. Olen itsekin pohtinut miten tuo etenee.
Pitää muistaa. Redditissä on ainakin r/covidpositive :ssa kokemuksia luettavana.
Sain negatiivisen, huomenna pääsee jo vapauteen 😁. Illalla oli makuaisti parempi, mutta tänään taas poissa ja hajuaistikin vähentynyt.
Myös r/covid19positive oli kokemuksia
Haju ja makuaistimuutoksia on sitten ihan tavallisissakin flunssissa sun muissa. Myös aistivääristymiä.
Siskolla kävi just noin. Maku ja hajuaisti hävisivät. Nyt on ollut koronassa reilun viikon, onneksi lievät oireet.
"Haju ja makuaistimuutoksia on sitten ihan tavallisissakin flunssissa sun muissa. "
Tiedän, kun olen flunssia sairastanut. Silloin on ollut paksua räkää ja pää ihan paineinen, kuumetta. Nyt on vain hieman kosteutta nenässä ja aistit kadoksissa.
Löytyi oikea vertaisryhmä r/covidsmell (myös makunsa menettäneet sinne), jos joku sattuu googlella etsimään henkistä apua.
Haju- ja makuaisti tulevat ja menevät. Tänään haistoin mausteet, mutta sitruunamehu ei maistunut niin miltään, edes suun loppuosa ei antanut hajun avulla apuja.
Eilen alkoi koskea jossain onteloissa kasvojen keskiosassa ja kipu tulee ajoittain.
Luin redditistä, että samanlaisia kokemuksia on muillakin että tulee negatiivistä vaikka on oireita tai saavat positiivisen vasta tyyliin kolmannella testauskerralla.
Kävin nyt testissä. Maut tuntuvat jotenkin kaukaisemmilta, mutta mieli voi kuvitella kaikenlaista. Altistuksen jälkeistä karanteenia ei olisi montaa päivää enää.