Surullisin satu

H.C. Andersenin koko tuotanto ja pahin niistä on Pieni merenneito.

Astrid Lindgrenin  "Soittaako lehmus, laulaako satakieli" ja "Päivärinne"

Vierailija kirjoitti:

H.C. Andersenin koko tuotanto ja pahin niistä on Pieni merenneito.

Mun mielestä se on ihanin satu ikinä,Andersenin versiossa merenneito halusi kuolemattoman sielun ja lopulta(ainakin pidemmässä versiossa),hänestä tulee ilman neito,joka voi omilla hyvillä töillään ansaita sielun.Muuten kyllä Andersenin saduissa on paljon surullisia kohtaloita,esimerkiksi minulle tulee aina paha mieli Ruman ankanpoikasen puolesta,vaikka sille käy lopulta hyvin.

Omasta mielestäni yksi surullisimpia on Andersenin Sikopaimen,jossa ylimielinen prinsessa heitetään ulos kotoaan,eikä hän saa prinssiäkään. Samoin Vakaa tinasotamies.

Tulitikkutyttöä en tahtonut koskaan satukirjastani lukea. Ja kyllä paha mieli tosiaan tuli rumasta ankanpoikasestakin.

Mun elämä.

Tulitikkutyttö on kyllä surullisin...

Omille lapsilleni koitin lukea sitä jokusen kerran mutta aina rupesin itkemään.

Onneksi osasin selittää lapsille että joillain ei vain yksinkertaisesti ole rahaa, kotia tms ja että heitä pitää auttaa...

Vierailija kirjoitti:

H.C. Andersenin koko tuotanto ja pahin niistä on Pieni merenneito.

Andersenilla on kyllä erikoinen käsitys onnellisesta lopusta,siis useimmiten päähenkilö kuolee,mutta se on hyvä homma,koska elämä on kärsimystä ja taivaassa on ihanaa.Synkkä tyyppi.Pieni Merenneito on kuitenkin kaunein satu,jonka tiedän,kyllä Andersenin pahin on "Punaiset kengät",luin sen ala-asteikäisenä ja vieläkin puistattaa sen karmeus:

Tarinassa nuori tyttö ei jää kotiin hoitamaan sairasta kasvattiäitiään vaan lähtee tanssiaisiin ja panee jalkaansa punaiset kengät. Kengät kasvavat kiinni tytön jalkoihin, eikä hän saa riisuttua niitä. Viimein pyöveli katkaisee tytön jalat polven alapuolelta. Katkaistut jalat, joissa kengät ovat, jatkavat tanssimista kadoten metsään. Kainalosauvoin kulkien tyttö jatkaa elämäänsä. Viimein hän menee kirkkoon ja saa syntinsä anteeksi ja sydämeensä rauhan.

Pikkuprinssi

Onhan Andersenilta paljon iloisiakin,Ruma Ankanpoika on lopussa ihan ihanasti loppuva satu,ja Pieni Merenneitokin oikeasti,hänhän pääsee taivaaseen.Maallinen rakkaus ei ole siinä ainoa autuaaksi tekevä juttu,niinkuin nykyisissä Disney-versioissa.Huomaa,että Andersen on kirjoittanut kristilliseltä pohjalta,ja nykyäänhän sitä ei ymmärretä.Kaikki tavoittelemisen arvoinen on vain tässä ja nyt.

Ihan suoraan iloisia loppuja on mm.Satakieli,joss Kiinan keisari saa anteeksi syntinsä jo maan päällä ja saa jatkaa keisarina,uudella mielellä.Sitten Peukalo-Liisa,Prinsessa ja Herne,Matkatoveri.Se on pelottava satu osittain,mutta loppu on iloinenja onnellinen kun julma peikko saa ansionsa mukaan ja prinsessa pelastuu kamalasta taiastaan.Villijoutsenet loppuu hyvin.

Andersen on ihastuttava kirjailija,Suomessa oli vastaava Topelius.Mitäs hänestä ollaan mieltä?

Vierailija kirjoitti:

 Andersen on ihastuttava kirjailija,Suomessa oli vastaava Topelius.Mitäs hänestä ollaan mieltä?

Topeliuksen Adalminan helmi on lempisatuni. "Kaunis, kaunis on Adalminan helmi, mutta paljon kauniimpi on nöyrä sydän". Voitaisiin lukea nykymuksuille enemmänkin tuota satua, sillä niin paljon niissä on näiden minäminä-ihmisten alkua. Vanhempien vika, tietysti, kun kasvattavat lapsensa väärin.

Surullisin satu minusta on aina ollut Ruma ankanpoikanen. En kestä eläinten kiusaamista ja huonosti kohtelua, ja sellainen olen ollut pikkutytöstä lähtien. Allegorianakin se satu on kyllä epäilyttävä. Itsekin rumana naisena minua nykyisin risoo, että kauniina joutsenena lintu kyllä kelpaa, mutta ankanpoikana oli ihan jees haukkua ja halveksia ja kiusata. Ei kovin hyvää esimerkkiä lapsille, varsinkaan tytöille. Oliko Andersenilla jokin ongelma rumien ihmisten kanssa?

Tiedän että vanha ketju, mutta kommentoin silti. Ruma ankanpoikanen toimii edelleen oivana opetuksena siitä, että aina on joku joka on sinua kauniimpi fyysisestikin. Rumuus/kauneus on vain tilapäistä ja turhanpäiväistä pohdittavaa niin rumien, kauniitten kuin tavallisten näköisten toimesta. Kauneus on katsojan silmissä ja blaa blaa. Lopussa vielä kaltoinkohtelijoita kismittää kun "rumasta" tulikin kaunis olento, joten tätähän voisi pitää jopa sanahirviön "voimaannuttava" mukaisena?

Kolme pientä porsasta. Kaikki syötiin, paitsi se viimeinen joka rakensi talonsa tiilistä.

Huhuhuhuhuhuhuhuhuh

Kiitos, olen niin samaa mieltä. Yhä edelleen vaatimattomuus kaunistaa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Oscar Wilden Onnellinen prinssi on kauniin surullinen.

Voin laittaa tilinumeron jos säälittää, pikku hetki. Olen köyhä ja fyysisesti sairas enkä edes valehtele.

Vierailija kirjoitti:

Astrid Lindgrenin  "Soittaako lehmus, laulaako satakieli" ja "Päivärinne"

 

Päivärinne (kaltoin kohdellut orpolapset kuolee hankeen) on aika hardcore.

Blondi tuli nallejen taloon on hyvin itkettävä satu. Tuntematon typy rikkoo kotirauhaa ja yksityisyyttä. Syö nallejen ruuat ja nukkuu nallejen sängyssä.

Syö vielä vanukkaat ja karkitkin.

Sitten menee etsimään kadonnutta veljeään ja syö piparitalon.

Paitsi piparipoikaa se ei saa kiinni, ja siitä harmistuneena lähtee mummonsa talolle jossa Sepeteus-susi on syönyt mummon.

En muista kuinka tarina päättyi, mutta lopuksi kolme pientä porsasta kai tekivät sudesta soppaa.

Tätä såppåå jaettiin kansakouluissa sodan jälkeen, ja toisinaan köyhät sai kenkiä.

Nykyään blondit leikkivät susipareja, ja vartoovat käkkyrämäntyjen takana häntääheiluttavia hopeakettuja.

Nyt laitan kanankoipia uuniin ja ajan itselleni muunsukupuolisen jakauksen.

Millin pituinen se.