Lue keskustelun säännöt.
Nykyinen suhteeni tukahduttaa minut, kohtalon kavereita?
21.04.2014 |
Hei kaikille. Haluan jakaa tunteeni teidän muiden kanssa, koska olen ihan yksin tämän asian kanssa.
Toivon, että kommentoitte niin positiivisia kuin negatiivisia asioita tietysti asiallisuuden rajoissa. Ja anteeksi jo valmiiksi jos tekstissäni on kirjoitusvirheitä tai epäselvyyksiä tms.
Olen tavannut työpaikalla miehen sanotaanko vaikka Jarnon, joka saa minussa esiin jälleen piirteitä jotka ovat kadonneet nykyisen mieheni ansiota. Meillä ei ole ollut minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä Jarnon kanssa tms, mutta saan jo pelkästään hänen tapaamisestaan ns. voimaa arjenpyöritykseen. Voin myöntää olleeni alakuloinen ennen hänen tapaamista, sinnitellyt ja sitkuttanut lapsen ja parisuhteen hoidossa. Arki on toisinsanoen tuntunut synkältä.
Viestittelimme Jarnon kanssa päivittäin milloin mistäkin aiheista ja olen tavannut hänet kerran työajan ulkopuolella (töissä tapaamme lähes päivittäin). Vietimme aikaa hänen asunnollaan, juttelimme, naureskelimme ja söimme illallista ilman mitään suudelmia, seksiä jne. Kotiin saapuessani oloni oli raikas, vähän kuin olisi muutaman viikon jälkeen käynyt suihkussa. :D Jaksoin hoitaa mieheni ja minun lastamme ihan eri asenteella. Tapaamisen jälkeen arjenpyöritys ei tuntunut ''velvollisuudelta'' vaan haluan oikeasti hoitaa työni, lapseni, kotini ym hyvin - oikeastaan loistavasti.
Aviomieheni on todella kiltti, mukava, siivoaa usein yhteistä kotiamme ja rakastaa lastamme paljon. Silti hänessä on jotain sellaista, joka saa minut nälvettymään ja unohtamaan kuka olen. En tiedä johtuuko se mieheni huumorintajuttomuudesta, rauhallisesta ja vastuuttomasta olemuksestaan.
Oli miten oli, päätin etten halua pettää miestäni fyysisesti. Hän ei ole ansainnut sitä. Olen päättänyt jatkaa vanhassa harmaassa suhteessani ja unohtaa Jarmon, koska se on tavallaan oikein. Hitto, mä olen tyhmä.
Kommentit (8)
Mun teksti taitaa olla liian pitkä? =D
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin olet ollut kaksi viikkoa käymättä suihkssa? Nasty.
Kuulostaa kyllä siltä että sun täytyy keskustella kummankin miehen kanssa vakavasti. Omasi kanssa sun tunteista, voi olla että mies tuntee samoin. Ja ehkä Jarmonlin kanssa, jotta tiedät, onko edes kuvitteellista mahdollista onnelliseen pitkään tulevaisuuteen hänen kanssaan.
Sinun elävöitetty olotilasi nyt ei ole Jarno-Jarmon ominaisuus, jonka saat omaksesi vaihtaessasi häneen. Yhtä vähän lässähtäneisyys on miehesi ominaisuus, jonka menit erehdyksessä ostamaan. Päin vastoin, Reetta-Liisan kanssa kisaillessaan hän kokee ihan saman heräämisen kuin sinä nyt.
Vuorovaikutuksessanne olette nyt tuossa väistelyvaiheessa, jossa olette havainneet, ettei toinen tyydytäkään ihan kaikkia tarpeita ja kiukutteleekin vielä. Lamaudutte, olette epäkohteliaita ja pettyneitä, ettekä muista miettiä asioita toisen kannalta.
Jos lähennytte uudelleen ja annatte anteeksi sen, ettei toinen olekaan se ihannevanhemman parannettu painos joka täyttää jokaisen kaipuun hivenenkin, tieto siitä mitä olette yhdessä kestäneet voi lähentää teidät sellaiselle tasolle, jota et nyt usko mahdolliseksi. Jarno-Jarmon kanssa sinne kestää vuosia kauemmin päästä.
Plus että kakkosliitossa se on tilastollisesti vaikeampaa. Olette jo pettyneitä ja varovaisia, ja luulette taas valinneenne väärin. Ja helposti silloin valitseekin väärin, kun yrittää löytää päinvastaisen tyypin kuin se oma. Voi olla, että siltä puuttuu alkuperäisen puolison viat, mutta puuttuu myös hyveet. Minkä lisäksi sillä on ne omat vikansa.
Jos teillä ei ole lapsia, jätä mies ja lennä vapauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalia.
Mutta miehesi ei ole vastuussa siitä, miten itseäsi toteutat, ja millaiseksi itsesi tunnet. Kokonaispakettina miehesi lienee hyvä? Miten tämä "Jarno", luuletko että hän pystyisi tarjoa aan sinulle KAIKEN?
Voisit varmaan etsiä keinoja, miten voisit löytää itsesi uudelleen loukkaamatta miestäsi. Hän varmaan mielelläsi auttaa sinua, jos vain kerrot hänelle millaista tukea häneltä tarvitset.
Itse ajattelen niin, että arki ja turvallisuus täytyy varmistaa ensin, sen jälkeen sen päälle voi rakentaa muita asioita, jännittäviäkin kenties. Miten olet itse yrittänyt huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja irrottautunut arjesta? Onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voit keskustella ja lähteä tuulettumaan?
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:51"]
Aviomieheni on todella kiltti, mukava, siivoaa usein yhteistä kotiamme ja rakastaa lastamme paljon. Silti hänessä on jotain sellaista, joka saa minut nälvettymään ja unohtamaan kuka olen. En tiedä johtuuko se mieheni huumorintajuttomuudesta, rauhallisesta ja vastuuttomasta olemuksestaan.
[/quote]
Mitä tarkoitat miehesi vastuuttomalla olemuksella? Koetko ottavasi enemmän vastuuta perheestä?
Miksi ajattelet, että on miehesi vika, että näivetyt?
Mitä sellaista miehesi on tehnyt, että olet unohtanut kuka olet?
Joskus parisuhteessa (ja lasten kanssa) käy niin, että kun yrittää luovia ja sopeutua muiden ihmisten kanssa elämiseen, unohtaa itsensä. Eikä se ole oikeastaan kenenkään syy. Itsekin kerran havahduin, että en tuntenut enää itseäni samaksi kuin vuosia sitten. Ei siinä auttanut muu, kuin alkaa etsimään sitä sisintään uudelleen. Mietin, mitä haluan harrastaa ja kenen kanssa. Olen mm tehnyt asioita joita nuorempana tein, ja olen käynyt enemmän eri paikoissa ilman perhettäni. Ja hyvin tuo mies porskuttaa vieressä, hyväksyy minut sellaisena kuin olen, vaikka touhuankin eri juttuja kuin viime vuosina perheen kanssa. :)
normaalia ihastumista avioliiton aikana sanoisin mä?