Mitä voi tehdä, jos naapuri laajentaa pihaansa meidän puolelle?
Naapuri siis laittaa pihaansa ja laajentaa sitä 1-2 metriä rajan meidän puolelle. Ollaan sanottu asiasta, mutta eivät huomioi sitä millään tavalla, odottavat kai, että emme jaksaisi asiasta enää rutista, kun "ei se meitä haittaa". Laitettiin myös linjalanka rajaa myöten merkiksi ja ottivat sen pois ja jatkoivat pihan tekemistä. Ovat siis tekemässä sellaista kivi / pensasaitamaista rakennelmaa siihen ja laajentamassa oleskelualuettaan.
Oja on noin 4m meidän puolella rajaa ja naapurit siis ilmeisesti tulkitsevat, että voivat rakennella omalla puolellaan ojaa miten haluavat, vaikka se onkin meidän maalla... Emme me toki sitä osaa pihasta käytä, mutta ärsyttää silti, että naapuri rakentaa siihen aitaa/rajaa selvästi meidän puolelle.
Mitä voi tehdä? Katsoin rajankäynnin hintoja ja sille tulisi hintaa melkein 1000 euroa, joka tuntuu liian suurelta summalta pelkän ärsytyksen hoidoksi. Poliisille soittaminenkin tuntuu ylireagoinnilta. Menenkö vain kerta toisensa jälkeen katkomaan puskat ja kaatamaan kivet takaisin heidän puolelleen, kunnes lopettavat?
Kommentit (112)
AP NYT SITÄ MUNAA! VOI LUOJA MIKÄ TOSSU OLET! Soita-poliisi-nyt-heti!!!
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 18:05"]
Mitä teit, ap?
[/quote] Miettii ja mutkuttelee.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 14:16"]
Minä olisin ollut haukkana paikalla jo siinä vaiheessa, kun meidän puita alettaisiin kaatamaan!
[/quote]
Niin, ne eivät olleet mitään isoja puita (isot on kaadettu 7v sitten), vaan sellaisia korkeintaan ranteenpaksuisia, joiden sahaamista ei huomaa sieltä piharakennuksen takaa. Muutenkin kaivelivat pihallaan joka paikassa koko viime kesän sen kaivinkoneen kanssa, joten ei ollenkaan huomattu missä vaiheessa olivat sieltä meidän puolelta kaivaneet. Saatoimme jopa olla mökillä silloin. Eli siinä vaiheessa, kun huomasimme alkusyksystä, niin se oli jo tasoitettu, laitettu suodatinkangasta ja kasattu isoja kiviä ja kaivinkonekin oli jo ehtinyt hävitä paikalta. Nyt sitten ovat istuttelemassa sinne pihalleen nurtsia ja penstaita ym.
ap
[/quote]
siis teidän ja naapurin välissä on oja?? onko se sitten naapurin puolesta putkitettu jos maata on jo ajettu teidän puolella?? muutenhan vesi nousee teidän pihalle!!
Ap, te vain puolisosi kanssa katsotte tumput suorina vierestä, kun naapuri laajentaa tiluksiaan teidän puolelle? Vähän kyselet vauva-palstalta apua, ja tyrmäät kaikki asialliset vastaukset. Nyt vähän vauhtia tekemisiin, kelpo neuvoja olette saaneet. Entäs jos joskus myytte talon&tontin, raja-asioiden pitää olla kunnossa silloin.
Outoa porukkaa. Meillä ojat eivät ole ihan tontin rajoilla. Toinen naapuri hoitaa pihansa ja samalla minun kaistaleeni ojan toisella puolella, itse taas hoidan kaistaleen naapurin maata ja pidän sen siistinä. Homma toimii.
Nyt kun teillä on tuollainen yhteinen piha naapurin kanssa niin ala järjestää grillijuhlia siellä rajalla ja juo aamukahvitkin siellä naapurin terassilla. Jos ihmettelee niin sanot että samaa pihaahan tässä kommuunissa pidetään.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 18:56"]
Nyt kun teillä on tuollainen yhteinen piha naapurin kanssa niin ala järjestää grillijuhlia siellä rajalla ja juo aamukahvitkin siellä naapurin terassilla. Jos ihmettelee niin sanot että samaa pihaahan tässä kommuunissa pidetään.
[/quote]
Muista kutsua grillijuhliin se alkkis serkku jolla on tapana örveltää pihalla aina yön pikkutunneille ja sammua pusikkoon.
Jumalauta, ei se rakennusviraston ihmisen paikalle kutsuminen maksa yhtään mitään !!!! soita sinne ja he hoitavat asian
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 08:35"]
Myykää naapurille se osa tontista. Menette hyvässä hengessä neuvottelemaan hinnasta ja sillä selvä. Valmis kauppakirjaluonnos mukaan, ja ostaja tietenkin vastaa kustannuksista uuden rajan osalta.
[/quote]
Vittu näitä ehdotuksia. Ei kai se naapuri omia maitaan osta! Onhan se nyt pässinselvää, että jos tämä juttu ei ole provo, niin silloin naapurilla on rajanpaikasta täysin eri mielipide, kuin aloittajalla. Ei kukaan toisen puolelle rupea mitään pykäämään, jos se tietää, että kyseessä on naapurin maat.
En oikein jaksa ymmärtää, minkälaiset ihmiset näitä rajariitoja oikein harrastaa. Itse olen asunut monessa eri omakotitalossa ja koskaan ei ole rajoista ollut mitään riitaa, vaan päinvastoin naapurit olleet hyvinkin varovaisia toimiessaan lähellä rajaa. En tunne yhtäkään ihmistä jolla olisi ollut koskaan minkäänlaisia rajariitoja.
Edelliselle: Niin, normaalit ihmiset ymmärtää, mikä on omaa ja mikä ei. En ole mielestäni edes nipo. En tunge kenenkään alueelle ja jos vahingossa tungen, poistun anteeksi pyydellen, jos olen ollut tietämätön. Jos näkemykset on eriävät, olen valmis osallistumaan kustannuksiin, kun joku viranomainen selvittää asian. Tapani ei ole riidellä kenenkään kanssa koskaan mistään. Ei töissä, ei harrastuksissa, ei kaveriporukoissa jne. pikemminkin olen ikuinen sovittelija ja pitkäpinnainen.
Mutta "pohja se on miunkin säkissäin"... Kun vastapuoli vaan on röyhkeä, niin jossain tulee se raja. Se on hämmentävää, miten joku kehtaa, mutta sellainenkin tuli vihdoin vastaan.
t: se, jonka naapuri piti koneita meidän tontilla sillä perusteella, että on aiemminkin saanut pitää
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 14:12"]
Kai sä laskutat myös niistä teidän kaadetuista puista. Kyllä tuo on rikosilmoituksen paikka, teidän omaisuuttahan tuossa on tuhottu.
[/quote]
No ne puut olivat sellaisia korkeintaan ranteen paksuisia, kun sieltä on noin 7 vuotta sitten kaadettu kaikki isot puut ennen sen piharakennuksen rakentamista. Eipä niille olisi mitään arvoa laskettu.
ap
[/quote]
Minkä hemmetin takia pyydät neuvoja, kun kaikkeen kinaat sitten vastaan? Tässä on tullut jo useita ohjeita kuinka toimia, mutta ei käy siksi eikä käy tämän takia. Anna niiden naapureiden vallata tonttisi.
Lähetä maan käytöstä lasku naapurille joko vuosittain tai kuukausittain. Jos eivät maksa, niin laita lasku perintään. Eiköhän se naapurisopu katoa lopullisesti, kun tulee maksuhäiriömerkintä
Vihreä metallinen piha-aita ei maksa tuhansia euroja, ehkä muutaman satasen tuolle matkalle. Sen voi vetää rajalle sille ongelma-alueelle, ei tosiaan tarvitse koko pihaa aidata. Ja tosiaan voit tehdä ilmoituksen poliisille ja rakennusvalvontaan. Se ei maksa mitään. Teillehän ei tarvitse mittoa uusia rajoja tai tehdä mitään lohkomisia, koska rajapyykit on näkyvillä ja pitäisi olla ihan selvä asia. Virkamiesten asia on tehdä asia selväksi naapurillekin. Rakennusvalvonta voi määrätä purkamaan kaikki rakenteet tiettyyn päivään mennessä uhkasakon uhalla. Sinun pitää nyt sen verran vaivautua, että pistät asian vireille. Ole sähköpostitse yhteydessä rakennusvalvontaan (jotta jää kirjallinen dokumentti) ja käy kysymässä asiaa poliisilaitoksella henkilökohtaisesti tai kysy sähköpostilla. Hätänumeroon ei toki tarvitse soittaa!
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:56"]
Edelliselle: Niin, normaalit ihmiset ymmärtää, mikä on omaa ja mikä ei. En ole mielestäni edes nipo. En tunge kenenkään alueelle ja jos vahingossa tungen, poistun anteeksi pyydellen, jos olen ollut tietämätön. Jos näkemykset on eriävät, olen valmis osallistumaan kustannuksiin, kun joku viranomainen selvittää asian. Tapani ei ole riidellä kenenkään kanssa koskaan mistään. Ei töissä, ei harrastuksissa, ei kaveriporukoissa jne. pikemminkin olen ikuinen sovittelija ja pitkäpinnainen.
Mutta "pohja se on miunkin säkissäin"... Kun vastapuoli vaan on röyhkeä, niin jossain tulee se raja. Se on hämmentävää, miten joku kehtaa, mutta sellainenkin tuli vihdoin vastaan.
t: se, jonka naapuri piti koneita meidän tontilla sillä perusteella, että on aiemminkin saanut pitää
[/quote]
Ei kukaan pidä yhdenkään normaalin ihmisen tontilla yhtään mitään vastoin normaalin ihmisen tahtoa. Joko sinä et selvittänyt kantaasi tarpeeksi selvästi, tai sitten olet tahdoton vässykkä ja lapanen, joka vain tyytyy kohtaloonsa. Tai sitten tapaus ei ole niin selvä mitä sinä annat ymmärtää. Minun naapurini ei koskaan pitäisi sekuntiakaan kauempaa yhtään mitään minun tontillani ilman minun lupaani. Tasan sillä hetkellä kun luvaton maankäyttö tulisi minun tietooni, ilmoittaisin siitä naapurille aivan asiallisesti, että koneet on syytä poistaa tontiltani. Jos ei pyyntöäni noudatettaisi heti, ryhtyisin välittömästi järeämpiin toimenpiteisiin ja tasan tarkkaan ne koneet olisi tontiltani poissa alta aikayksikön.
Näiden rajakiistojen pitkittymisessä on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko raja on kiistanalainen, eli molemmilla on sen sijainnista eri käsitys, tai sitten se kenen pihaa käytetään hyväksi, on täysin tahdoton vässykkä ja siis ei mies ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 14:08"]
Otatte heti huomenna rakennusvirastoon yhteyttä, menette joko paika päälle tai soitatte. Ilmoitatte myös kaupungin maille levittäytymisestä. Sitä ennen laitatte NYT luotilangan rajalle ja otatte kuvia. Netistä saa Suomesta erittäin hyvät tonttikartat, pinta-alat ja nurkkien paikat, eivät ne ole mitään salaisia ja fakta on faktaa myös naapurille. Rakennusvirastolta pyydätte virkailijan paikan päälle katsomaan tilannetta ja heiltä pitää lähteä naapuriin kirjettä asiasta ja siinä on myös teidän sopimat ajat milloin teidän puolen tontin pitää olla siisti ja heidän pois siitä, jos mitään ei tapahdu, tulee sanktiot asiasta. Kova kovaa vastaan vaan, eivät rajat ole suurinpiirtein merkittyjä vaan täysin mitattuja. Älkää tehkö naapurin rojuille mitään ilkivaltaa tai muuta, otatte nyt rakennusviraston kautta yhteyttä.
[/quote]
No tätähän olen jo selvittänyt, mutta tällaiselle rajankäynnille tulee hintaa lähes 1000 euroa, eikä kiinnostaisi sitä maksaa. Netistä löytyy ihan yksityiskohtaiset hinnastot, joista tämn laskin. Haluaisin neuvoja itselleni ilmaisista keinoista ratkaista ongelma.
ap
[/quote]
Eihän tuohon mitään rajankäyntiä tarvita, kun rajamerkit kerran ovat selkeästi näkyvissä. Rakennusvirastosta voi saada apua, ja ellei se auta, niin poliisilta sitten. Itse voit virittää rajalle jonkinlaista aitaa, mutta maksaahan se tietysti jotain. Sähköpaimen voisi olla tehokas.
Haisee provolta. Ensin esitetään ongelma ja sitten käytetään kaikki nokkeluus siihen että keksitään miksi annettuja ohjeita ei muka voida toteuttaa.
Kai se naapuri nyt jumalauta on täysijärkinen, ainakin sen verran että sen kanssa voi keskustella? Naapurin kanssa ensin juttelemaan siitä että missä raja menee ja että naapurin pihaa on rajan väärällä puolella ja kerrotaan että se ei nyt käy. Jos keskustelu ei johda toivottuun lopputulokseen, niin keskustelun perusteella sitten edetään sen mukaan että eikö naapuri ole samaa mieltä rajan paikasta, vai haluaako vain tieten tahtoen levittäytyä rajan yli joko ajattelmattomuuttaan, röyhkeyttään vai tyhmyyttään.
Kannattaa pyrkiä aika nopeaan ratkaisuun, vuosien kyräily ja pinnan venyttämien ei takuulla tee parempaa lopputulosta. Kertynyt raivo voi purkautua vaikka henkirikoksena.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:07"]
Lähetä maan käytöstä lasku naapurille joko vuosittain tai kuukausittain. Jos eivät maksa, niin laita lasku perintään. Eiköhän se naapurisopu katoa lopullisesti, kun tulee maksuhäiriömerkintä
[/quote]Laskun täytyy aina perustua sopimukseen tai oikeudessa vahvistettuun vahingonkorvaukseen. Aiheeton lasku on petos.
Taas kerran yksi hyvä syy asua kerrostalossa kivojen naapurien keskellä! :D
En ihan kaikkia viestejä jaksanut lukea, mutta kai tämä on provo. Sen voi päätellä siitä, ettei ap ole vastannut usein kysyttyyn kysymykseen, miten naapurit ovat vastanneet kun ap on käynyt maanvaltauksesta valittamassa. Toinen hyvä kysymys, joka jäi vaille vastausta(?) oli se, miksi tarvitaan 1000 e:n rajankäynti, jos tonttien raja on selkeä ja kiistaton ja vielä merkattu joillakin oransseilla kapistuksilla. Kai nyt naapuritkin tietää missä heidän ostamansa tontin raja kulkee?
Keittiöpsykologina mua kiinnostaa miten ap ei ole tuntenut oman rakkaan tonttinsa puita, vaan huomannut niiden kaatamisen vasta ehkä viikkoja sen jälkeen kun ne on kaadettu. Ja niillä puilla ei ollut merkitystä, kun ne olivat vain "käsivarren paksuisia". Tulkitsen, että ei ap:n koti hänelle mitään merkitse, vaan pointti on siinä, että joku rakentaa aitaa ja istuttaa pensaita hänen ikiomalle pläntilleen, jota hän ei itse käytä ja jota tuskin muistaa.
Tiedän meidän kesämökistä, että hankalankin muotoisilla tonteilla voi naapurukset elää ihan sovussa. Rakennettiin yksissä tuumin aita kun naapuriin tuli koiria, kaikista jutuista sovittiin ja tehtiin vastaisuuden varalle paperit. Ei tarvittu poliisia, ei muita viranomaisia, hyvä naapuruus riitti. Meidän vene on muuten naapurin puolella poukamassa, jota he eivät itse tarvitse (heillä enemmän rantaa kuin meillä).