Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhuksista puhutaan aina ystävällisinä, joita on helppo auttaa
05.12.2020 |
Lähipiirissäni on vanhus, joka tarvitsisi apua vähän kaikessa ja mikään ei hänelle kelpaa. Soittelee puheluita, joissa valittaa elämäänsä ja yksinäisyyttään ja mikään ehdotettu ei kelpaa. Seurakunta, kunnan vanhustyö, ostetut palvelut, mikään ei käy ja kaikki on huonosti jne. Tarvitsisi apua ihan päivittäisissä toimissa, mutta mikään apua ei siihenkään kelpaa. Luen aina ihmetellen juttuja lehdistä kun joku on tilannut vanhemmilleen esim. Gubbe tms palvelua ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ei tulisi kuuloonkaan!
Henkilö on aina ollut vaikea persoona, mutta nyt entistä hankalampi. Miten ihmeessä jaksatte tällaista omaista, joka on aina tyytymätön ja kaikki puhelut ovat vain marinaa kaikesta? Koko puhelu pyörii siinä, että hän kärsii eikä puhettakaan siitä, että voitaisiin jutella jostain kevyemmästä tai edes kerran vuodessa hän oikeasti olisi kiinnostunut siitä mitä minulle oikeasti kuuluu. Täytyykö vaan jaksaa siksi että hän on vanha ja isä?
Kommentit (28)
Oma isoäitini on täysin samanlainen katkeroitunut valittaja. Haukkui oman tyttärensä, kun tämä siivosi isoäidin kodin lattiasta kattoon. Tuo sukupolvi on tottunut siihen, että itse pitää selvitä ja on häpeällistä, jos ei siihen kykene. Silti valitetaan kaikesta. Todella raskasta omaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken tyyppiset ihmiset ovat joskus vanhoja, jos tarpeeksi kauan elevät. Elivanhuksissa on tietenkin kaikenlaisia. On äkäisiä, hul-luja, ystävällisiä ja iloisia, synkkiä, pirullisia jne.
Ei vanhuus muuta ihmistä, mutta sanotaan, että ne luonteenpiirteen vielä vahvistuu vanhemmiten.
Jos olet ollut valittaja ja kaikesta marmattaja jo nuorempana, niin ilmeisesti olet sellainen vielä vanhanakin.
Joskus dementia ym muistisairaudet muuttavat luonnetta myös toiseen suuntaan. Olen nähnyt hyvin negatiivisen vanhuksen muuttuvat oikein suloiseksi pikkurouvaksi, jota hoivakodin hoitajatkin rakastavat.
Aivot ovat kummallinen asia. Tietysti jo vanhuus sinänsä nostaa pintaan pettymyksiä, että tässäkö tämä elämä nyt oli.
Meidän täytyy vain itse olla kypsempiä, annetaan niiden marinoiden mennä toisesta korvasta ulos. Ei kannata uhrata energiaa yrittämällä muuttaa toisen asennetta. Ihan kaikkea ei tarvitse kuunnella, voi yrittää muuttaa puheenaihetta tai vain sanoa, että nyt on kiire esim. puhelimessa, kun moittiminen alkaa.
Kun lukee tämän palstan kommentteja, niin tulee kyllä mieleen, mitenkähän vihaisia nämä kirjoittajat ovat iäkkäämpinä, luultavasti joudutaan häkkiin sulkemaan. Aivan hirveää vihapuhetta joiltakin milloin ketäkin kohtaan päivästä päivään.
Ihan sama tilanne kuin ap:lla. Apua tarvisi mutta mikään ei käy, mitään ei ota vastaan jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se on ihan totta että suurin osa vanhuksista on tosi rasittavia. Olen hoitanut vanhuksia 15 vuotta työkseni ja kyllä on yhden käden sormilla varmaan laskettavissa ne oikeasti mukavat vanhukset. Mutta silti tykkään työstäni, sairaudethan ne kuitenkin suurimmalla osalla aiheuttaa tän huonon olon ja käytöksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai se valittaa? No voi kauhea. Sinäkin valitat täällä. Kyllä olet nyt kauhea ihminen, hyi mikä saasta.
Mun mummu ei aikoinaan huolinut apua kuin omilta lapsilta. Kodinhoitaja hankittiin mummun vastustuksesta huolimatta, mutta niin huonosti siivosi, kun maton hapsuja ei oltu laitettu oikein!
Äidillä ja sisaruksillaan oli kuitenkin n. 50 km matka mummun luo, ja oma elämä. Silti heidän olisi mummun mielestä olla jatkuvasti saatavilla. Mummun luona kävi joku sisaruksista ihan joka viikko, hoitivat kauppa-asiat, laskut, siivouksen (kun se kodinhoitaja ei siis kelvannut)... Haukut saivat palkakseen.
Mummu on ollut haudassa jo muutaman vuoden. Kysyin joku aika sitten äidiltä, että miten he jaksoivat tuota vuosikaudet? Kertoi ihmettelevänsä sitä itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mummu ei aikoinaan huolinut apua kuin omilta lapsilta. Kodinhoitaja hankittiin mummun vastustuksesta huolimatta, mutta niin huonosti siivosi, kun maton hapsuja ei oltu laitettu oikein!
Äidillä ja sisaruksillaan oli kuitenkin n. 50 km matka mummun luo, ja oma elämä. Silti heidän olisi mummun mielestä olla jatkuvasti saatavilla. Mummun luona kävi joku sisaruksista ihan joka viikko, hoitivat kauppa-asiat, laskut, siivouksen (kun se kodinhoitaja ei siis kelvannut)... Haukut saivat palkakseen.
Mummu on ollut haudassa jo muutaman vuoden. Kysyin joku aika sitten äidiltä, että miten he jaksoivat tuota vuosikaudet? Kertoi ihmettelevänsä sitä itsekin.
Joo, kyllä täytyy olla joku raja, minkä verran antaa toisen pompotella. Meidän suvussa meni niin pitkälle, että vanhus vaati ottamaan töistä saikkua koko päivän kestävälle sairaalareissulle (150 kilometrin ajo olisi ollut) , kun ei kelakyyti kelvannut, kun siinä voi istua joku toinen ja mahdollisesti haiseva asiakas samalla matkalla. Joutuivat lopulta sanomaan, että tilaa ja maksa sitten oma taksi, jos ei kelpaa. Rupesi kelpaamaan. Ehkä vain jännitti sitä eka kertaa kelan kyydissä.
On hienoa ja inhimillistä auttaa, mutta omaakin elämää pitää elää.
täällä siitä on ollut puhetta aikaisemmin... !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai se valittaa? No voi kauhea. Sinäkin valitat täällä. Kyllä olet nyt kauhea ihminen, hyi mikä saasta.
Onko ap sukulaisesi, joka pakottaa sinut lukemaan marinaa päivästä toiseen?
Ei tarvitse. Laitat puhelut estoon ja that's it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täydy tietenkään jaksaa MUTTA kaikista meistä tulee tuollaisia vanhoina ja sitten kun valitat ja suret, ettei sun omat lapset muista tai auta sua, sun on hyvä muistaa millaisen toimintamallin itse lapsillesi annoit oman isäsi kohtelulla....
Vierailija kirjoitti:
Ei täydy tietenkään jaksaa MUTTA kaikista meistä tulee tuollaisia vanhoina ja sitten kun valitat ja suret, ettei sun omat lapset muista tai auta sua, sun on hyvä muistaa millaisen toimintamallin itse lapsillesi annoit oman isäsi kohtelulla....
Niin nämä osaavat pistää luurin ajoissa kiinni.
Myönnän 20 vuotta vanhuksia työkseni hoitaneena, että osa vanhuksista on rasittavia ja ilkeitä. Vain pieni osa niistä, joita olen hoitanut.
Suurin osa on ihan mukavia, kun osaa vetää oikeasta narusta. Huumorilla pärjää pitkälle.
Muistan vuosia sitten, kun yövuorossa ollessani hengittelin erään ilkeän mummon oven takana ennen sisäänmenoa ja keräsin positiivista mieltä. Itse en provosoidu ilkeistä vanhuksista, vaan hengittelen kun ottaa päähän. Autan heitä sen mitä tarvitsevat, ei muuta.
Olen monesti miettinyt omaishoitajien jaksamista. Minä pääsen työvuoron jälkeen kotiin ja unohdan kiukut.
On varmaan aika raskasta olla vanha. Terveys vain huononee ja tietää, että noutaja tulee ennen pitkää.
Tsemppiä kaikille, joilla on haastavat vanhukset!
Minäkin teen vanhustyötä ja ryren on tullut muutamia haastavia asiakkaita, mutta suurin osa on asiallisia ja mukavia. He ovat kaikki omia persooniaan ja ei meistä tarvitse ystäviä tullakaan, joten en tee töitä sillä asenteella, vaan sillä, että teen työni ja se riittää.
En todellakaan ala nöyristelemään kenenkään edessä, mutta jos vanhus haluaa minuun yhteyden, niin olen läsnä. Vanhukset ovat kuin nuoria, jotkut ovat hankalia, jotkut jäävät kaukaisemmiksi ja osa on oikein mukavia.
90% vanhuksista on aivan karmeita. Siksi niitä ei kukaan halua hoitaakaan.