Kysymys sokeririippuvaisille!

Olen epäillyt, että kärsin sokeririippuvuudesta. Onko se tällaista?

Koko syksyn mätin sokeripitoisia herkkuja liukuhihnalta- Oli vaan pakko saada sokeria, ihan sama mitä, pahimmat keksitkin kelpasi ja sellasetkin karkit, jotka ei olleet edes hyviä. Paino nousi.

Tammikuussa voin fyysisesti kaikilla mittareilla tosi huonosti. Mietin, johtuuko sokerista ja pidin sokerilakkoviikon. Sitten söin jätskin - ja ei se ollutkaan mitään hyvää edes, liian makeaa. Pidin toisen sokerilakkoviikon. Aloin karsia ravinnosta piilosokereita (ei sokeria sisältävää leipää, ei maustettuja jogurtteja, jne). Sallin itselleni sokerisen herkun 1-2 x vko ja kaikki meni hyvin. Nautin siitä yhdestä herkusta, en haikaillut enempiä.

Vaikka mies söi vieressä jäätelöä ja kakkua, en ottanut. Ei tehnyt mieli. Jos maistoin, liian makeaa.

Sitten meillä pidettiin yhden ystävän synttärit ja kakkua jäi yli - ja se oli hyvää kakkua. Otin sitä juhlien jälkeisenä päivänä. Ja seuraavanakin päivänä. Kun sitä nyt oli.

Yhtäkkiä se sokerinarkkarivaihde iski taas päälle. Ensin otin vaan sitä jätskiä, kun mieskin otti. Ei se yksi tai kaksi karkkia haittaa - oho, meinkin viisi. No, kerta kiellon päälle!

Sitten tuli palmusunnuntai, ostin virpojia varten karkkia. Ja aloin napsia niitä. Eilen olin taas jo aamusta karkki suussa. Ajattelin, että HUOMENNA aloitan taas terveet elämäntavat, tänään vielä vähän karkkia, HUOMENNA sitten.

Tajusin, että olin jo kolmisen viikkoa siirtänyt sitä huomista ja alkanut kaapista koluta vanhan tavan mukaan herkkuja.

Koko eilisen päivän pinnistelin, etten syö nameja. Vähän väliä iski mieliteko, ota yksi, ei se haittaa. Ota. Hyvää, mmm.... Ota, ota, aloita huomenna...

Sain jotenkuten pidettyä itseni aisoissa. Nyt tänään on ihan ok olo, ei teekään karkkia enää mieli, kuten eilen ja koko viime viikon.

Olenko siis tosiaan sokeririippuvainen? Tällastako se on? Saanko taistella tätä vastaan loppuelämän?