"Lapselle, jota emme koskaan saaneet"

Eikö kellekään tule mitään ajatuksia/kokemuksia mieleen?

Mulla on alttari kotona miehelle, jota en koskaan saanut.

Kaunis ajatus, mutta tosi surullinen myös.

Meidän pienoinen rv 23 tuhkattiin ja tuhkat ripoteltiin muistolehtoon. ♡

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 20:59"]Meidän pienoinen rv 23 tuhkattiin ja tuhkat ripoteltiin muistolehtoon. ♡

[/quote]

Otan osaa ♥ paljon voimia!

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 20:59"]

Meidän pienoinen rv 23 tuhkattiin ja tuhkat ripoteltiin muistolehtoon. ♡

[/quote]

No... tämän kyllä ymmärrän, mutta en tahattomasti lapsettomien muistopaikkaa. Ja olin itsekin tahattomasti lapseton ja käynyt hoidot läpi.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 21:05"][quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 20:59"]Meidän pienoinen rv 23 tuhkattiin ja tuhkat ripoteltiin muistolehtoon. ♡

[/quote]

Otan osaa ♥ paljon voimia!

[/quote]

Kiitos ♡

Sellaista ei voi surra mitä ei ole ollutkaan. Suremisen kohde puuttuu.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 21:14"]Sellaista ei voi surra mitä ei ole ollutkaan. Suremisen kohde puuttuu.

[/quote]

Kyllä muuten voi.

Miksi siihen tarvitaan joku paikka? Pitäisikö olla erityinen paikka kaikille, joiden vanhemmat on hylänneet, joilla ei ole koskaan ollut koiraa tai joiden kotitalo jäi Karjalaan? Senkun suree siellä missä on.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 20:59"]

Meidän pienoinen rv 23 tuhkattiin ja tuhkat ripoteltiin muistolehtoon. ♡

[/quote]

Osanottoni myös täältä!

Meidän pieni haudattiin hautausmaalle, joten mulla on kyllä paikka missä voisin käydä. Samoilla viikoilla olin kun pieni kuoli. Vaikka asiasta on kohta 2v,  niin en ole pystynyt sinne menemään...Samalla koen syyllisyyttä, kun en mene, mutta kun en kykyene.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 21:14"]

Sellaista ei voi surra mitä ei ole ollutkaan. Suremisen kohde puuttuu.

[/quote]

Ihmeellistä ylimielisyyttä ja toisten tunteiden mitätöimistä. Mistä tulee tuollainen varmuus tuomita? Kenelläkään ei ole oikeutta julistaa, mitä toiset saavat/voivat surra.

Lapsettomuus on kautta historian, kaikissa kulttuureissa, ollut suruista suurimpia. Kyvyttömyys saada lapsia on syrjäyttänyt naisen yhteisöstään, ja ympäri maailmaa on paikkoja, joista lapsettomat ovat yrittäneet saada apua ongelmaansa. Jos oikein pinnistät, saatat muistaa useita satuja, joiden lähtöasetelmassa on lapseton pariskunta, joka kovasti toivoo lasta. Vaikeaa asiaa on käsitelty kertomusten keinoin. 

Asia ei ole yhtään sen helpompi nykyihmiselle. Toki maailmanaika on helpompi siinä suhteessa, että omalle elämälle on mahdollista löytää muitakin merkityksiä kuin suvunjatkaminen. Lapsihaaveen toteutumatta jääminen on silti monelle elämän kipein menetys. Ei ole keneltäkään pois, että tämä suru tunnistetaan ja tunnustetaan ja ihmisille, joilla surua on, tarjotaan konkreettinen paikka käsitellä asiaa.

Itse olen jäänyt tahattomasti lapsettomaksi. En kaipaa erityistä paikkaa, jossa asiaa muistella. En myöskään ole uskonnollinen, enkä siten hakeudu tyhjän sylin messuihin tai vastaaviin tilaisuuksiin. Ymmärrän kuitenkin toisten tahattomasti lapsettomien halua niin tehdä.

Meidän esikoisen(rv 19) tuhkat on ripoteltu Vantaan Honkanummen hautausmaalle muistolehtoon, syntymättömien lasten haudalle. Siellä on myös luonnonkivi, joka on juurikin "lapselle, jota emme koskaan saaneet" muistopaikka. Mailman surullisin paikka kokonaisuudessaan. Omasta menetyksestä on jo useampia vuosia ja olen saanut eläviäkin lapsia, mutta kyllä kannan tuota ensimmäistä pientäni ikuisesti sydämessäni.

Pian onkin lapsettomien lauantai myös.