Lue keskustelun säännöt.
Pitkittynyt nuoruus on p*rseestä - En jaksa enää pohtia identiteettiäni, kuka olen kysymyksiä, uravalintoja, intohimojen löytämisiä
02.12.2020 |
Nyt ei vaan jaksa enää.
Täytän kohta 26 ja 10 vuoden "Kuka minä olen ja mitä haluan elämänltäni" pohdintojen lopputuloksena lähinnä että olen enemmän hukassa kuin koskaan.
Ajelehdin ja jumitan sitten varmaan koko loppuelämäni tämän päätösen myötä, mutta nyt ei vaan enää kiinnosta. Luovutan ihan suosiolla.
Kiitos lukemisesta, vaikka tässä ei ole mitään pointtia. Älä kirjoita ainakaan pelkän muodollisuuden vuoksi mitään "Kyllä se oma juttu löytyy vielä" tsemppauksia koska se oman jutun etsiminen ja löytäminen ei vaan enää kiinnosta. En myöskään halua alkaa pohtimaan, voisiko tämä kiinnostuksen puutteeni olla masennusta - samaa napanöyhdän nysväämistä nämäkin pohdinnat. Sitä paitsi tällä hetkellä kiinnostaa maailmassa suurin piirtein kaikki muu paitsi oma itseni.
Kommentit (8)
Eiköhän 10 vuoden pohdinnan jälkeen voi pitää välivuoden pohdinnasta.
Ajelehdi virran mukana ja yritä relata, niin paljon kun nyt tänä aikana voi.
Asioita tulee ja menee, huomisesta ei tiedä,
ihminen muuttuu aika paljon 20-30 ikä vuoden aikana.
Yritä tehdä olosi hyväksi ja keskity vaikka joulun odotukseen ja anna nupin levätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No me muut ollaan vaan tehty joku valinta ja sillä mennään. Nyt nelikymppisenä on hyvä mietiskellä elämänvalintojaan. Osa jo opiskellut ihan toisen alan kuin millä aluksi uransa aloitti.
Tee edes jotain. Ihmiset elävät nykyään niin vanhaksi, että suurin osa vaihtaa ammattia jossain vaiheessa. Eikä enää ole sellaista kuin vielä minun vanhemmillani, eli hankit vakituisen työpaikan ja olit siellä eläkeikään asti. Vaikket vaihtaisi ammattia, vaihdat kuitenkin työpaikkaa ja monta kertaa. Mahdollisesti olet yrittäjäkin jossain vaiheessa, ja jossain vaiheessa otat muutaman kuukauden aikaa vain itsellesi.
Puhutko siis ammatinvalinnan vaikeudesta? Ei kaikilla ole mitään kutsumusta tai "omaa juttua", silloin pitää miettiä omia vahvuuksia ja heikkouksia ja sen kautta lähteä valitsemaan itselle mieleistä ammattia.
Mulla on mennyt kuusi vuotta pään sisällä elellessä ja omaa itseäni pohtiessa muutenkin kuin vain ammatinvalinnan suhteen. Nyt olen tajunnut, että mun on pakko oikeasti alkaa elää tätä elämää eikä ikuisuuksiin analysoida. Alan olla niin kyllästynyt tähän. Kouluun pääsin vihdoin syksyllä 2019, mutta korona vei takaisin eristyksiin. Tällä hetkellä olen suorastaan lamaantunut ja kouluhommat ovat kasaantuneet syyslomasta lähtien. Nyt on pakko ennen joululomaa saada ne jotenkin tehtyä ja alan kääntää katsetta ulospäin. Aion käyttää joululoman siihen, että pääsisin edes hiukan ulos pään sisältä ja kiinni tähän oikeaan konkreettiseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskellaan ammatti, mennään töihin.
Vai mietitään mikä olisi todella mielenkiintoista, ei tiedä. Ei opiskella mitään.
Aikuisen arki on usein tasaista tekemistä. Tylsyyden sieto on taito, joka monelta nuorelta puuttuu.
Joskus työkkärissä oli ammatinvalintapsykologi. Onkohan enää?
En minäkään tiedä mitään mistään vieläkään vaikka olen nyt 46v.
Teen työtä johon oli helppo kouluttautua, inhoan sitä tosin ihan jo eka koulupäivästä lähtien.
Ja on käyty läpi psykologit ja pykiatrit ja ties mitkä urasuunnitelmat, ei mitään ole löytynyt, ei edes lähelle.
En mäkään jaksa. Päätin vaan nyt valita sen mitä jo teen, ja tällä mennään. Opiskelen siis ja päädyin alalle ihan vahingossa, ja vaikka ei olekaan "se oma juttu" niin tässä on ihan kivoja puolia. Mieluummin teen vähän vähemmän omaa juttua kuin jumitan siinä tilassa, jossa en tee mitään. Oon 28.