Katsoitteko kadonneen jäljillä jakson jossa oli Vanessa Sini Field?

Ottamatta kantaa siihen millainen se äiti on ihmisenä, koska siihen ei sen lyhyen ohjelman ja klipin perusteella voi sanoa paljonkaan, mulle nousi kyllä monenlaisia ajatuksia tytön ja äidin kohtaamisesta. Luonnehtisin vaikutelmia jotenkin seuraavasti (perustuu siis pelkästään ulkonäköön ja olemukseen) kehitysmaan ruma vanheneva ihminen tapaa länsimaisen nuoren ja nätin ihmisen. Äiti näytti eläneen kovaa elämää ja se joka ihmettelee, miksi niitä lapsia oli tullut niin, ei tarvi olla einstein ymmärtääkseen, että nuoremmilla päivillään nainen on elänyt myymällä itseään. Pokaamalla yökerhosta niitä länsimaisia miehiä kuten Vanessan suomalainen isä ja sisarpuolen hollantilainen isä. Juurettomuus kulminoitui helistimeen, jonka nainen antoi Vanessalle väittäen sitä Vanessan leluksi, mikä sitten myöhemmin osoittautui vain sepitetyksi valheeksi. Olen itsekin törmännyt ihmisiin, jotka raivostuttavalla tavalla valehtelevat vain valehtelemisen vuoksi, vaikka ei tarvitsisi. He eivät tarkoita pahaa, päinvastoin yrittävät jollain tavalla tehdä niin kuin luulevat muiden heiltä odottavan ymmärtämättä, että rehellisyys olisi paljon arvookkaampi lahja kuin tuhat valhetta.

Toivon Vanessalle kaikkea hyvää omaan elämäänsä ja ymmärrystä ja anteeksiantoa äidilleen. Kaikki eivät yksinkertaisesti vain pysty siihen.

Katsoin. Oikein sydäntä kouraisi seuraava keskustelu joka ilmensi hyvin äidin empatia-/sympatiakyvyttömyyttä.

Ä: Seurusteletko?

V: En..minun on ollut vaikea luottaa ihmisiin.

Ä: Niin minunkin!! :D Olemmepas samanlaisia.

Ei tajunnut että toisen luottamuksen puute oli seurausta siitä mihin tilanteeseen oli itse omilla toimillaan oman lapsensa ajanut, EI mitään ihailtavaa äiti-tytär-samankaltaisuutta. Minun oma äitini on juuri samanlainen kuin tuossa nähty äiti. Siksi teki niin pahaa katsoa Vanessan kyyneliä kun todellakin tiesin sen saman tunteen..

Vanessa oli kyllä todella urhea ja sellainen level headed, jollain tapaa sinut itsensä kanssa vaikka kärsi juurettomuudesta. Minusta hän käsitteli omaa tilannettaan tosi hienosti ja rohkeasti meni tapaamaan äitiään, vaikka tiesi että tapaaminen ei varmasti helppo ole. Hän oli tapaamisessa hämmästyttävän tyyni ja kasassa. 

Ihan parasta oli, että Vanessa löysi Tulan! Toivottavasti pitävät jatkossakin yhteyttä, tuntuivat tulevan hyvin juttuun.

Minusta Vanessa oli jollain tapaa valtavan hieno, vahva ja rohkea nuori nainen. Minusta tuli fani ihan kertaheitolla! Uskon että Vanessa nousee vielä aivan uuteen kukoistukseen.

Mulle kyseisen jakson katsominen oli äärimmäisen terapeuttista. Oma äitini on tunnekylmä sosiopaatti, väkivallan mestari, täysin omatunnoton ihminen. Hirviö. 

Mua on aina pelottanut ja ällöttänyt, että olen äidistäni, olen aina pelännyt, että entä jos mun sisällä on jotain yhtä pahaa.... joka tulee joskus vielä esiin. Kuitenkin olen täysin erilainen ihminen kuin äitini: rakastava, aidosti kiltti ja hyväsydäminen ja empaattinen. Tuossa jaksossa tytär vaikutti paljon empaattisemmalta ja fiksummalta kuin äitinsä. Antoi mulle toivoa, että ehkä se pahuus ei sittenkään periydy... Tätä on varmaan vaikea ymmärtää sellaista, jotka eivät ole kokeneet. Äiti-myytti elää vahvana Te, joilla ollut hyvä äiti, ette voi ymmärtää millaista on, kun oma äiti on hirviö.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:45"]Katsoin. Oikein sydäntä kouraisi seuraava keskustelu joka ilmensi hyvin äidin empatia-/sympatiakyvyttömyyttä.

Ä: Seurusteletko?

V: En..minun on ollut vaikea luottaa ihmisiin.

Ä: Niin minunkin!! :D Olemmepas samanlaisia.

Ei tajunnut että toisen luottamuksen puute oli seurausta siitä mihin tilanteeseen oli itse omilla toimillaan oman lapsensa ajanut, EI mitään ihailtavaa äiti-tytär-samankaltaisuutta. Minun oma äitini on juuri samanlainen kuin tuossa nähty äiti. Siksi teki niin pahaa katsoa Vanessan kyyneliä kun todellakin tiesin sen saman tunteen..

[/quote]

minullakin pisti tuo silmään.

Ai se helistinkö ei ollut sen? No, kävi kyllä mielessä, että noinkohan..,

Oli kyllä äärimmäisen koskettava jakso. Miten pahaa jälkeä jättääkään se, että äiti (tai isä) vain häippäisee pienen lapsen elämästä jäljettömiin. Oli varmasti hyvä ja eheyttävää tavata sukulaisiaan ja se äitikin, vaikka selvästi kärsi pahoista mielenterveysongelmista ja oli elänyt kovan elämän. Sen sisin oli mennyt jo lapsuudessa rikki. Kauheaa ajatellakin mitä sille on pienenä tehty.

Mä näin jakson tänään, tuli uusintana. En yleensä katso kyseistä ohjelmaa, mutta tää jakso oli kyllä koskettava. Mun mielestä se äiti on olosuhteiden uhri, ja mahdollisesti aineissa, oli niin kuivakka, laiha ja hermostunutkin. 

Tunnen erään, joka on luovuttanut kaksi lastaan adoptioon. Alkoholisoitui pahasti. Ei nää oo helppoja asioita kenellekkään osapuolelle.

Vanessalle voimia, toivottavasti sisaruksista tulisi läheisiä. 

Seurassa kerrottiin, ettei Adam ollut vielä valmis tapaamaan Vanessaa kuvausten aikana. Halusi miettiä asiaa, koska sisko toisi mieleen asioita äidistä. Äidin halusi myös Adam unohtaa.

Kun Vanessa oli uudella vierailulla Tulan luona, oli Adam ottanut siskoihinsa yhteyttä. Ovat sitten pitäneet siitä saakka yhteyttä. Nyt Adam ja Tula ovat molemmat tulossa Suomeen, mutta ymmärtääkseni eri aikaan.

Kun lapsi joutuu pienenä ihan hirveisiin olosuhteisiin, niin hänen personallisuutensa rikkoontuu pahoin ja hänestä tulee enemmän tai vähemmän narsistinen.

Seuraavassa linkissä on luetteloitu narsistien ominaisuuksia. Joillakin narsistisesti käyttäytyvillä on vain muutamia hankalia ominaisuuksia, mutta joillakin lähes kaikki, ja he ovat totisesti tosi vaikeita tyyppejä ja niin ovat monet niistäkin, joilla on vain muutamia noista. Aste-eroja siis löytyy. 

Jotkut narsistit hylkäävät lapsensa (vaikka asuisivatkin yhdessä), jättävät heidät selviämään itse, jotkut taas ovat aktiivisesti lastensa elämässä heitä tosin enimmäkseen moittimassa, halveksimassa ja heidän kanssaan kilpailemassa. Myös noiden sekamuotojakin esiintyy.

http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html

Esim. Vanessan äidistä kun tiesi taustat, niin käytöksestä tuli selvästi vaikutelma, että hän on narsistinen. Ei hän ollut empaattinen, eikä kokenut syyllisyyttäkään, vaikka olikin oppinut, milloin pitää halata. Hän käänsi kaiken itseensä, puhui vain itsestään, mutta pitää muistaa, että hän on myös uhri, joka on kokenut ihan hirvittävän elämän, millaista ei kenellekään toivoisi. Ei hän ole tahallaan kasvanut tuollaiseksi. Tuollaiseksi kasvaminen on ollut  hänen selviytymiskeinonsa. Hän ei vain kykene parempaan. Hän sanoi itsekin, että on vaikea ihminen, mutta tuskinpa hän haluaisi sellainen olla tai haluaisi sellaisen menneisyyden, jos sen saisi taikasauvalla muuttaa. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

Vanessalle olisi varmasti ollut vahingollista kasvaa äitinsä kanssa, joten on parempi, että hän sai elää ilman tuota, pahoin rikki mennyttä äitiä. Vanessasta on kasvanut hieno nainen ja hän saa käännettyä lapsuutensa asiat vielä voitoksi!

Kaikkien naisten, jotka ovat kasvaneet narsistisen äidin kanssa, kannattaisi lukea kirja Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä/Karyl Mc Bride. http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522400939

Myös heidän kannattaisi lukea, jotka ovat saaneet kasvaa ilman sitä narsistista äitiä - lisää paljon ymmärrystä ja kiitollisuutta!

Narsisti-äidillä on usein perheessä myös lempilapsi ja sitten se lapsi, jota hän kohtelee huonosti.  Kiusatun lapsen tuska on monikertainen, kun äiti kohtelee muita lapsia tai sukulaislapsia paljon paremmin. Kiusattu voi olla ainoa, joka saa kaiken äidin vihan ylleen.

On helpottavaa kun lukee tuon kirjan ja tajuaa mistä on kyse ja varsinkin lopettaa toivomisen, että äiti joskus muuttuisi - jollain tasolla moni jaksaa sitä toivoa - tuota kirjaa jo lukiessa voi oivaltaa ja vapautua. Se vapautuminen tuntuu käsittämättömän hyvältä. Enää äidillä ei ole sitä otetta, vaan itse hallitsee tilanteita, joissa häntä joutuu tapaamaan.

Ei kannata tuomita, vaan ymmärtää ja vaikka ymmärtää, ei tarvitse hyväksyä, vaan voi pitää omat rajansa ja huolehtia itsestään.

Valitettavasti narsistitkin saavat lapsia, sillä narsisti ei yleensä tajua olevansa narsisti tai vaikea tapaus, joten hän ei ymmärrä hakea apua.  Jotkut heistä sitten paljon vanhempana ymmärtävät olevansa vaikeita, kun elämä on monin tavoin vienyt heiltä paljon ja varsinkin he ovat vieneet muilta paljon.

Voimia ja oivalluksia kaikille!

Varalta vielä tarkennan, ettei ihan jokaisesta hirvittävän lapsuuden kokeneesta tule narsistia, mutta monista niistä tulee, jotka tietyssä iässä - aika pienenä - joutuvat kohtaamaan järkyttäviä asioita.

Hirvittävä lapsuus jättää aina jälkensä ja se ihmisen elämässä jotenkin tuntuu ja näkyy, mutta jos jo 3-vuotiaana on kadulla ja kahden perheen hylkäämänä, niin voi vain kuvitella, että lapsi on kärsinyt ja paljon ja se jättää pahat jäljet.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:14"]

Äiti vaikutti tyypilliseltä traumatisoituneelta: kylmä kuori, pinnallinen ilmaisutapa, epävakaa. Todennäköisesti elää jossain aivan omassa maailmassa, jossa sepittää itse juttuja ja elää tunteidensa vietävänä. Tuskinpa äitikään voi taustoilleen mitään.

[/quote]

Vanessan äiti ei vaikuttanut tyypilliseltä traumatisoituneelta, vaan vaikutti narsistilta. Hän oli varmasti myös traumatisoitunut. Ei kuitenkaan ole olemassa tyypillisiä traumatisoituneita.

Traumatisoituneita ihmisiä on monenlaisia, koviakin, mutta usein he ovat hyvin kilttejä, ymmärtäväisiä, lämpimiä ja nöyriä ihmisiä, joilla voi olla ongelmia, esim. masennusta, ahdistusta, pelkoja jne. muiden ihmisten heille tekemien julmuuksien tms. vuoksi. He ovat todella oppineet ymmärtämään, millaista on kärsimys. Jotkut heistä ovat narsisteja.

Olipa järkyttävä ja ajatuksia herättävä jakso. Minua jotenkin liikutti se, miten lämpimästi Vanessan irlantilainen täti ja hollantilainen "isäpuoli" suhtautuivat häneen ja halusivat vilpittömästi auttaa.

Tosi hyvä jakso.Oma äitini on minut hylännyt myös vauvana ja pystyin samaistumaan Vanessaan. Jos Vanessa törmää tähän palstaan joskus niin: Kiitos Vanessa, kun teit tämän. Autoit muitakin samalla, kun selvitit omaa taustaasi. Voimia! Toivottavasti koti, jossa kasvoit oli rakastava ja turvallinen. Se auttaa omaa tilannetta tosi paljon, jos saa kasvaa tasapainoisessa ympäristössä. Itse en ollut niin onnekas..

Näin jakson ensimmäistä kertaa ja totesin,että oli äiti minkälainen hyvänsä niin äiti Vanessalle kuitenkin löytyi ja se on elämässä tärkeintä.Menneisyyteen ei ole paluuta ja moni asia selvisi.Jos egyptiläiset sukujuuret pitävät paikkansa niin Vanessa ja sisar sekä veli voivat olla ylpeitä juuristaan!Lahja jonka Vanessa sai oli kaunis ele äidiltä ja todisti,että rakasti lastaan aivan varmasti.Elämän kolhima nainen oli rohkea mutta myös erilainen kuin nämä nykyajan äidit olevat.Hyvää jatkoa sinulle ja sisaruksillesi jos luet tämän.

" asuu siellä Duplinissa ja on vammainen... Syntyi 2kk etuajassa" ahhaaaa, päivän parhaat. Te ootte sit hauskoja täällä