Miksi jotkut vihaavat lapsia?

Ei kait kukaan oikeasti vihaa lapsia? Ihmiset käyttävät liian heppoisesti vihata sanaa. Parempi olisi ehkä sanoa, että ei pidä jostain.

No mistäs osaat sanoa jonkun ihmisen ajatuksia tai sitä, että joku vihaa lapsia? Käytöksestä, kohtelusta?

En minä ainakaan koskaan tähänastisen elämäni (47-vuotias olen) aikana ole tavannut ihmistä, joka vihaisi lapsia. Olen kyllä tavannut ihmisiä, jotka eivät pidä lapsista. Mitähän ap oikein tarkoitat tällä "vihaamisella"?

En usko että kukaan vihaa lapsia itsessään, mutta monet ei vaan jaksa lapsiperheitä. Melu, sotku, jne.

Vähän sama juttu kuin että harva oikeasti vihaa koiria itsessään, mutta typerät koiraperheet ja koiranpaskat oksettaa.

En usko että kukaan pohjimmiltaan vihaa lapsia, koska mitä järkeä sitä nyt on jotain viatonta vihata. Moni vaan inhoaa kaikkea lapsiin liittyvää, joka usein on ihan aikuisten tuottamaa.

En mäkään vihaa lapsia, en vaan jaksa lapsia, eikä ne kiinnosta mua (paitsi siskon pojasta pidän oikeasti, ihan ihmisenä, se on huipputyyppi).

Monet vanhemmat tulkitsee tuon ettei kiinnosta vihaksi, koska kyllähän kaikki rakastavat anni-petteriä jne.

En yhtään halua mitään vauvoja syliin, enkä ole kiinnostunut niistä, mutta ei se ole vihaa, se on vaan ei-kiinnostusta. Muistan, kun yksi tuttuni sai ensimmäisen lapsensa, ja se oikeasti kuvitteli, että kaikki on ihan rakastuneita sen vauvaan, se oli ihan shokissa, kun esim. sen pomo ei halunnutkaan pitää sitä vauvaa sylissä.

Löperöitä ja tökeröitä lasten vanhempia joku saattaa vihata muttei lapsia.

Mä ärsyynnyn lapsista, jotka eivät osaa käyttäytyä. Sehän taas johtuu vanhemmista, joten itseasiassa ärsyynnyn lässyttävistä vanhemmista, jotka eivät osaa tai uskalla pitää kuria.

Mä en pitänyt lapsista nuorempana ja ajattelin, etten koskaan teekään lapsia. Mieli muuttui. En kokenut raskaana ollessani mitään kiinnostusta muiden lapsiin. Lapset edelleen ärsyttivät minua. Rakastin silti omaa lastani, mutta joukossa oli myös pelonsekaisia tunteita. En pitänyt itseäni ns. muumimamma-tyyppinä tai kodinhengettärenä. Mietin minkälainen äiti mahtaisinkaan lapselleni olla!

Lapseni kasvaessa huomioni kiinnittyi uutisointiin, kuinka  paljon maailmassa kaltoinkohdellaan lapsia. En ollut uskoa minkälaista pahuutta voi ollakaan. Esim. Baby Peter. Itkin tapauksen johdosta. Samalla suhtautumiseni lapsia kohtaan muuttui. Myös niitä "ärsyttäviä" lapsia kohtaan. 

Lapset ovat niin aikuisen armoilla. Meillä nyt käy kylässä paljon lasten kavereitakin ja minusta se on hyvä asia. Minulla on ollut lapsuus, jossa olen tuntenut ettei minusta välitetä/huolehdita saatika rakasteta. Mielestäni olet siis oikeassa, AP. Suhtautuminen voi kyllä muuttua kun pysähtyy ajattelemaan.

Mä en vihaa lapsia, en todellakaan.

Mutta en juurikaan välitä/pidä lapsista joihin mulla ei ole mitään henkilökohtaista sidettä. Esim. sisarusten lapset on mulle erittäin rakkaita mutta tuntemattomien lapset ei aiheuta mitään reaktiota. Tai ei ainakaan positiivista reaktiota.

Kulttuurinen piirre. Pohjoismaissa onneksi sivistys edennyt niin pitkälle että lapset ovat edes jotenkin turvassa

Mua inhottaa lapset. Se on ehkä välimaastossa "En pidä" <---> "Vihaan".

Pääasiassa se, että hyvin käyttäytyvät lapset ovat vähissä.

Välillisesti inhottaa se, kun lapsiperheiden vanhemmista huomattava osa (juuri se joka esim. julkisilla paikoilla inhottaa) tuntuu olettavan, että yhteiskunta rahallista tukea, käytännön järjestelyjä ja etuoikeuksia myöden pitää rakentaa lapsiperheiden ehdoilla. Ja tämä vain siksi, että he haluavat tuntea jotain abstraktia ylemmyydentuntoa ja sisäistä lämpöä lasten hankkimisesta.

Sitten mennään tuolla pariskuntana nokka pystyssä, käyttäydytään kuin euroopanomistajat ja erotaan toisiinsa vittuuntuneina viimeistään kun kakarat ovat teinejä että päästään nussimaan kaikkea mikä liikkuu kun "elämä on mennyt lasten kanssa ohi".

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 14:07"]

Sitten mennään tuolla pariskuntana nokka pystyssä, käyttäydytään kuin euroopanomistajat ja erotaan toisiinsa vittuuntuneina viimeistään kun kakarat ovat teinejä että päästään nussimaan kaikkea mikä liikkuu kun "elämä on mennyt lasten kanssa ohi".

[/quote]

Joo, nää lapsiperheiden lieveilmiöt niin kuin erot yms. ja uusperheily lasten kustannuksella ällöttää, mutta se nyt ei tosiaankaan ole niiden lasten syytä, säälittää, että ovat syntyneet kaikenmaailman urpoille.

En vihaa lapsia vaan vanhempia jotka eivät osaa kasvattaa niitä.

Nykyään lapsilta puuttuu kaikki alkeellisimmatkin käytöstavat.

En pidä lapsista erityisesti. Suurin osa lähipiirin lapsista ei osaa yhtään käyttäytyä ja ovat muutenkin ärsyttäviä.

syitä, miksi en pidä lapsista:

-lapset ovat julmia toisilleen, aikuisille ja ennen kaikkea eläimille

-lapset ovat vajavaisia - ei lasten kanssa voi jutella sivistyneesti vakavasti

-lapset tuijottavat

-lapsilla on usein epämiellyttävä ääni

-lapset ovat ihmisiä siinä kuin aikuisetkin. En saa erityisiä positiivisia tunne-elämyksiä tuntemattomista aikuisista tai teineistä. Miksi niitä siis edes pitäisi saada tuntemattomista lapsista ja vauvoista?

Haluan kyllä omia lapsia. Luulen, että omia lapsiani tulen rakastamaan paljon, mutta en välttämättä siltikään erityisemmin pidä muiden lapsista.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 13:39"]

En minä ainakaan koskaan tähänastisen elämäni (47-vuotias olen) aikana ole tavannut ihmistä, joka vihaisi lapsia. Olen kyllä tavannut ihmisiä, jotka eivät pidä lapsista. Mitähän ap oikein tarkoitat tällä "vihaamisella"?

[/quote]

Minä tunnen monta, jotka vihaavat sanojensa mukaan lapsia, joita lapset oikein ällöttävät. Kummasti avautuminen loppui kun tulin äidiksi.

Kummallista, että osa täällä ei voi edes uskoa, että joukossamme on lapsivihaajia.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 14:07"]

Mua inhottaa lapset. Se on ehkä välimaastossa "En pidä" <---> "Vihaan".

Pääasiassa se, että hyvin käyttäytyvät lapset ovat vähissä.

Välillisesti inhottaa se, kun lapsiperheiden vanhemmista huomattava osa (juuri se joka esim. julkisilla paikoilla inhottaa) tuntuu olettavan, että yhteiskunta rahallista tukea, käytännön järjestelyjä ja etuoikeuksia myöden pitää rakentaa lapsiperheiden ehdoilla. Ja tämä vain siksi, että he haluavat tuntea jotain abstraktia ylemmyydentuntoa ja sisäistä lämpöä lasten hankkimisesta.

Sitten mennään tuolla pariskuntana nokka pystyssä, käyttäydytään kuin euroopanomistajat ja erotaan toisiinsa vittuuntuneina viimeistään kun kakarat ovat teinejä että päästään nussimaan kaikkea mikä liikkuu kun "elämä on mennyt lasten kanssa ohi".

[/quote]

Olet naurettava pelle. Jospa vaikka häipyisit palstalta, sinua tuskin kukaan kaipaa.

Tiedän joitakin, joilla ei ole kokemusta lapsista ja sen vuoksi lähinnä pelkäävät kontaktia lasten kanssa ja sen vuoksi välttelevät. Sitten on mm. kuuloyliherkkiä, joita tunnen kaksi. Tyypillistä on että he eivät kestä lasten satunnaisia kiljahduksia, itkua yms yhtäkkistä ääntelyä ja/tai volyymin/äänenkorkeuden vaihtelua. Kolmantena ryhmänä tulee mieleen ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat empatiakyvyttömiä eivätkä kykene asettumaan lapsen asemaan. Nämä voivat pitää lapsia myös kilpailijoinaan (esim huomiosta) ja voivat olla mustasukkaisiakin. Olen huomannut että nuoret isät voivat olla aluksi hyvinkin mustasukkaisia eivätkä esim haluaisi että vauva nukkuu samassa makuuhuoneessa.