Te, joiden vanhemmat riitelivät kun olitte lapsia, oletteko omassa avioliitossanne rauhaisia?

Kyllä. Olen analyyttisen rauhallinen ihmissuhteiden ristiriidoissa. Vanhemmillani oli jatkuvasti typerää riitaa ja nälvimistä. Olen myös paljon parempi vanhempi kuin omat vanhempani. Olen vanhempiinikin täysin ystävällisissä väleissä.

Niin, oletteko?

Ollaan molemmat riitelevistä perheistä, omat vanhempani tajusivat erota, miehen ei. Kumpikin ollaan rauhallisia ja harvoin riidellään, erimielisyyksiä toki on välillä muttei huutamiseksi mene.

Meillä ei riidellä, koska en kestänyt lapsuudenkodissani sitä nälvimistä, toisen kiusaamista ja lopulta huutoa. Mitään väkivaltaa ei koskaan ollut, vain sitä kyräilyä, murahtelua, huokailua ja sitten kurkku suorana karjumista yli 30 vuoden ajan.

Asiat voi keskustella samantien, kun ne vaivaavat.

Kyllä. Lapsuuden takia vihaan riitoja ja vältän niitä. Jos riita tulee, ahdistun valtavasti, sydän hakkaa nopeasti, tulee rytmihäiriöt ja haluan juosta pois tilanteesta. Se on kamala tunne,

Meillä ei riidellä juuri koskaan. Vitsailemme ja kinastelemme leikillään, mutta emme sano toisillemme ilkeästi. Minä olen kasvanut ”riidattomassa” ja alkoholittomassa lapsuudenperheessä. Miehen lapsuudenperheessä riideltiin, isä joi ja löysi uuden vaimon. Mies ei halua koskaan riidellä, koska sai tarpeekseen lapsuutensa aikana ilkeästä isästään.

Rauhallinen olen. Inhoan riitoja ja välttelen niitä. Sovittelen.

Tämä on oikeanlaista kehitystä.

Ekassa liitossa en ollut. Toistettiin sievästi molempien lapsuudenkotien huonoja malleja, kunnes erottiin. Tajuttuani asioita tuosta suhteesta päödyin yhteen nykyisen kumppanini kanssa. Emme riitele koskaan, jaikki erimielisyydet selvitetään heti ja rauhallisesti.

Kyllä. Lapsuudenkodissani ei ollut koskaan fyysistä väkivaltaa tai humalassa riehumista, mutta jatkuvaa nälvimistä ja toisen halveksintaa. Päätin että omassa parisuhteessani en lähde tuollaiseen vaan otan sellaisen ihmisen, jota arvostan ja jonka kanssa on pääsääntöisesti hauskaa.

Erimielisyyksiä toki tulee aina välillä, mutta niihin ei ole pakko tikahtua.