Lue keskustelun säännöt.
Uskontojen ulkopuolella elävät: kaipaatko koskaan sitä pyhyyden tunnetta,
05.04.2014 |
mikä löytyy esim vanhoista kirkkorakennuksista? Koetko tuollaisissa rakennuksissa mitään erityistä fiilistä?
Kommentit (41)
Vanhoissa metsissä tulee sellainen tunne minkä voisi olla lähellä mainitsemaasi pyhyyden tunnetta. Sitä kaipaan ja siksi olen usein metsässä. Tunturin laella on sama tunne, mutta tunturit eivät nykyisin ole ihan vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin kokemusta ainakin omalla kohdallani ennemminkin hengelliseksi, mikä ei taas itsessään välttämättä liity uskonnollisuuteen. En usko mihinkään jumalaan, mutta koen suurelti hengellisiä tuntemuksia esimerkiksi kosmoksen suuruuden ja maailman ihmeiden edessä. Niihin kuuluvat tietysti myös ihmisten ihailtavat saavutukset arkkitehtuurissa, tieteessä, taiteessa jne.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 17:21"]
En ole saanut uskonnollista kasvatusta, mutta lapsesta asti olen pitänyt myös uskonnollisesta taiteesta ja klassisesta musiikista. Luin myös nuorena paljon eri uskonnoista, vaikka koulussa luinkin elämänkatsomustietoa ja pidin itseäni ateistina.
Joskus parikymppisenä löysin kristinuskon ja koen nyt olevani elävässä uskossa. Oikeastaan ateistinen tausta, epäily ja vastausten etsiminen on ollut vain hyväksi.
Olen myös suvaitsevainen niitä kohtaan, jotka pilkkaavat kristinuskoa ja väittelevät asiasta nettipalstoilla ja muualla. Itse olen ollut ihan samanlainen joskus ja uhonnut, että Raamattu on pelkkä satukirja.
Ateistit ja muut "epäilevät tuomaat" ovat yhtä lailla Jumalan luomia kuin muutkin. Senpä takia heilläkin on kyky niin pyhyyden kokemiseen kuin moraaliseen toimintaan. Ja aika moni tulee jossain elämänsä vaiheessa uskoon. Paavalikin oli aluksi kristittyjen vainoaja.
[/quote]
KIITOS! Hieno, maltillinen ja viisas mielipide :) Tälläisia enemmän näihin maailmankatsomus- ja "perimmäiset kysymykset" -aiheisiin keskusteluihin.
Kauneus ja esteettiset kokemukset saavat tuntemaan liikutuksen tunnetta, ihmetystä, rauhaa, lämpöä, syvää onnellisuudenkin tunnetta. Tällä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä omalla kohdallani, että kauneus ja jonkun paikan henki pysäyttää ja puhuttelee saaden aikaan positiivisia tuntemuksia.
Sama kuin uskonnollisissa lauluissa - vaikka joululauluissa - voi olla todella koskettava ja kaunis melodia. Melodia voi olla tosi riipaiseva ja koskettava. Sanat ovat minulle vain sanoja, jos niissä uskonnosta lauletaan. Ne eivät tee mitään vaikutusta.
11 kyllä kyllä!!! Mä on nyt 43 ja asun Suomessa 22 vuotta noo mut kastettiin 43 vuotta sitten. Hengillinen Akatemia - Moskovskaja Duhovnaja Akademia sillä nimikkella se on edelleen :) tai Rossiiskaja Duhovnaja Akademia-Korkeakoulu tai akademia jossa opiskelivat papisto ja Toisen asten diakonit ja opettajat. Ortodoksinen kirkko alkoi elpyä II Maailmaan Sodan alkaessaan kun ihmiset alkoi olla hädässä koska Natsi saksan armeja eteni salama nopeasti ! Silloin Stalinilta tuli käsky avata kirkkot ja saada papisto palvelemaan ihmisia. Piirityssä Leningradissa palvili yksi kirkko silloin jossa ihmiset kävivät ja monet kuollet nälkään just kirkkoon saapuessaan. Tätä kirkkoa ei enää ole -se paloi pommituksessa Leningradissa vuonna 1943,siitä on joitakiin pienia dokumenttipätkiä netissä. Kyllä piirityssä Leningradissa oli vilkas Hengillinen elämä jos siitä vilkkaaksi voi sanoa kun ihmiset lähtivät kirkkoon niin heikkoina,että tiesivät että lyhistyvät viemein kaappelin lattialla. Se oli kullumma ollut silloin paras paikka kuolla-Papin edessä ja edes jotain varmuutta,ettet tulet syödyksi kuollena-Leningradissa silloin riehui kannibalismi. Kysyisin nirkkon papit menehtyneet nälkään ja myöhemmiin heidän kasvot liitettiin Pyhään Nimeen. Sodan jälkeen Ortodoksi sai olla vapaampi ja minun isän kommunisti paras ystävä oli kyllä harras syvästi uskonnollinen. Mitään numeroa hän ei siitä tehnyt vaan oli tasapainoinen tyyppi,sydämmellinen -uskova kommunisti :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan kokenut pyhyyden tunnetta, tai en ainakaan ole tiedostanut kokeneeni, joten en osaa kaivata sitä. Kerran elämässäni olen ajatellut:: "voi, olisipa kiva olla uskovainen", kun uskovainen tuttuni rukoili meille molemmille rakkaiden ihmisten puolesta. Ajattelin, että olisi ihanan helppoa olla uskovainen: voisi luottaa, että jumala pitää niistä rakkaista huolta. Mutta kun ei voi uskoa, niin ei vaan voi.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 18:52"]
Kauneus ja esteettiset kokemukset saavat tuntemaan liikutuksen tunnetta, ihmetystä, rauhaa, lämpöä, syvää onnellisuudenkin tunnetta. Tällä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä omalla kohdallani, että kauneus ja jonkun paikan henki pysäyttää ja puhuttelee saaden aikaan positiivisia tuntemuksia.
[/quote]
USKONTO tai uskonnolliset instituutiot eivät ole ollenkaan sama asia kuin ihmisen henkilökohtainen kokemus jostakin ns. pyhästä, hengellisestä, elämää suuremmasta tai jumalallisesta. Sanon tämän siksi, koska moni ateisti/uskonnoton tuntuu näkevän itse asiassa paljon vaivaa korostaakseen, että millään koskettavalla tai suurella kokemuksella ei ole hänelle tekemistä USKONNON kanssa. No ei toki tarvitsekaan olla, päinvastoin: ilman uskontoa oleva voi silti kokea jotakin, mitä on kautta aikojen kutsuttu vaikkapa pyhäksi.
Suuri kysymys tai mahdollisuus onkin, että jospa todelllisuudessa sittenkin on jotakin henkistä, jumalallista tai pyhää. Ja meidän ihmisten - uskonnottomien tai uskonnollisten - kokemukset ja aavistukset saattaisivat siten olla kuin pieniä häivähdyksiä tuosta kaikesta. Itselleni rakkaus on luonnon lisäksi ovi, josta ainakin vähän avautuvat nämä ihmistä suuremmat ajatukset tai kokemukset:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
A: Minä en ole minkään jumalan luoma -siitä yksinkertaisesta syystä että jumalia ei ole olemassa.
B: Pyhyyden tunteen saa parhaiten saunan leppeissä löylyissä järven rannalla.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:14"]
Kerran elämässäni olen ajatellut:: "voi, olisipa kiva olla uskovainen", kun uskovainen tuttuni rukoili meille molemmille rakkaiden ihmisten puolesta. Ajattelin, että olisi ihanan helppoa olla uskovainen: voisi luottaa, että jumala pitää niistä rakkaista huolta. Mutta kun ei voi uskoa, niin ei vaan voi.
[/quote]
"Rukous voi olla yksi rakkauden osoittamisen muoto", sanoi Leena Lehtinen, mielestäni elämänläheisen pastori ja kirjailija Kalevi Lehtisen puoliso. Entä jos sinulle tuo rukoustilanne oli ikään kuin pieni kosketuspinta itsesi ja jonkin suuremman välillä... Hetki, jossa sait kokea, mitä voisi olla luottamus johonkin suurempaan voimaan tai suurempaan rakkauteen? Kerrot, että kaipasit sisimmässäsi hetken, että kunpa itsekin voisi luottaa. Mutta sitten "törmäsit" omiin, inhimillisiin rajoihisi ja koit, että ei vain voi. Saanko varovasti ja kokemustasi kunnioittaen sanoa, että kristillisen ajattelun näkökulmasta minua ja myös sinua rakastava Jumala oli läsnä tuossakin pienessä rukoustilanteessa ja siinä kokemassasi kaipauksessa. "Jumalan ikävä ihmisen luo", sanotaan eräässä laulussa. Yllättävästi se kertoo, että ei ainoastaan ihminen kaipaa tai pyri Jumalan luo, vaan Jumala, Kristus kaipaa ihmistä yhteyteen, suhteeseen - ennen kaikkea RAKKAUTENSA kohteeksi :)
Jos koet, että et sitten vain pysty uskomaan, niin kristinuskossa usko onkin lahja, ei sinun suorituksesi tai ponnistuksesi. Itse asiassa Kristus sanoi evankeliumin mukaan: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, joka on minut lähettänyt." Jumalan teko, ei ihmisen suoritus. Lahja on jotakin, jonka voi kai saada vain ottamalla se vastaan. Näin on myös sen luottamuksen ja uskon suhteen, joka ihmisellä voi olla Jumalaa kohtaan. Lahjaa täytyy yksinkertaisesti vain pyytää ja sitten vastaanottaa se - Jumalalle voi vaikka kuvitteellisestikin puhua, vaikka ei kokisikaan olevansa lainkaan uskovainen. Voi sanoa ihan omin sanoin tai jotenkin seuraavasti, ääneen tai mielessään: "Jos siellä jossakin minua kuullaan... jos satut olemaan olemassa, Jumala, niin minäkin haluaisin luottaa, uskoa. Jos olet olemassa, niin voisitko osoittaa sen minulle." - "Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä." Näin rohkaistaan uudessa testamentissa. Rakkaus on Jumalan motiivi lähestyä ihmistä. Lämpimästi suosittelen tutustumaan oheisiin pieniin videoihin; uskon, että ne kertovat koskettavallakin tavalla siitä, mitä voi olla ihmisen luottamus Jumalaan ja Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4 http://vod.tv7.fi/vod2/pelastusrukous/pelastusrukous-002-w.MP4 Kaikkea hyvää jokaiselle tämän lukeneelle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kaipaan pyhyyden tunnetta. Kaipaan kovasti, ja olen "aina" kaivannut, mutta silti en vain voi uskoa. En voi sille mitään, että aina teini-iästä lähtien mieleeni nousee vain ajatus, että ihminen on luonut kaikki jumalat, ei toisin päin.
Silti kaipaan pyhää, lohtua, kantavia käsiä, sitä ettemme olisi tässä maailmassa niin yksin.
462
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:23"]
Minä kaipaan pyhyyden tunnetta. Kaipaan kovasti, ja olen "aina" kaivannut, mutta silti en vain voi uskoa. En voi sille mitään, että aina teini-iästä lähtien mieleeni nousee vain ajatus, että ihminen on luonut kaikki jumalat, ei toisin päin.
Silti kaipaan pyhää, lohtua, kantavia käsiä, sitä ettemme olisi tässä maailmassa niin yksin.
462
[/quote]
Hei! Tällaisena maltillisena jonkin sortin kristittynä sanoisin, että sun kaipauksesi kuulostaa kauniilta ja hyvin todelliselta. Mielestäni se voi hyvinkin olla uskon siemen - et kaipaisi niin kuin kaipaat, jos sinua kaipaava ja rakastava Kristus ei olisi sinua lähellä. Kun Jumala koskettaa sinua, niin omat, inhimilliset epäilysi eivät enää rajoita uskoasi. Eivät epäilykset välttämättä katoa, eikä tarvitsekaan, mutta niiden ei tarvitse olla voitolla. Rohkaisen sinua lukemaan viestin nro 29 ja varsinkin jälkimmäisen kappaleen. Olet ajatuksissani ja olen rukoillut puolestasi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Linkit korjattuna viestistä 29:
http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4 http://vod.tv7.fi/vod2/pelastusrukous/pelastusrukous-002-w.MP4
Onhan ne mahtavia rakennuksia. Oikestaan yleensä tulee suru siitä miten paljon on käytty mammonaa jumalanpalvelupaikan rakentamiseen, kun samaan aikaan ihmiset ovat eläneetä nälässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:44"]
Linkit korjattuna viestistä 29:
http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4 http://vod.tv7.fi/vod2/pelastusrukous/pelastusrukous-002-w.MP4
[/quote]
Ensimmäinen osoite toimii tästä
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:35"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:23"]
Minä kaipaan pyhyyden tunnetta. Kaipaan kovasti, ja olen "aina" kaivannut, mutta silti en vain voi uskoa. En voi sille mitään, että aina teini-iästä lähtien mieleeni nousee vain ajatus, että ihminen on luonut kaikki jumalat, ei toisin päin.
Silti kaipaan pyhää, lohtua, kantavia käsiä, sitä ettemme olisi tässä maailmassa niin yksin.
462
[/quote]
Hei! Tällaisena maltillisena jonkin sortin kristittynä sanoisin, että sun kaipauksesi kuulostaa kauniilta ja hyvin todelliselta. Mielestäni se voi hyvinkin olla uskon siemen - et kaipaisi niin kuin kaipaat, jos sinua kaipaava ja rakastava Kristus ei olisi sinua lähellä. Kun Jumala koskettaa sinua, niin omat, inhimilliset epäilysi eivät enää rajoita uskoasi. Eivät epäilykset välttämättä katoa, eikä tarvitsekaan, mutta niiden ei tarvitse olla voitolla. Rohkaisen sinua lukemaan viestin nro 29 ja varsinkin jälkimmäisen kappaleen. Olet ajatuksissani ja olen rukoillut puolestasi :)
[/quote]
Kiitos kovasti ajatuksistasi.
Ajattelen, että tämä kaipaukseni on samanlaista, kuin kaipaus lapsuuteen, viattomuuteen ja sadunomaisuuteen. Sinne ei voi aikuinen päästä. Samalla tavoin minä en voi enää päästä maailmaan, jossa voisi uskoa. Usko vain ei ole minulle mahdollinen, enkä oikeastaan edes sitä tarvitse tai haluakaan. Silti kaipaan sitä pyhyyttä, maagisuutta, sitä, kun melkein tuntee jonkun koskevan, vaikka ketään ei ole lähellä.
T. 30
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:46"]
Onhan ne mahtavia rakennuksia. Oikestaan yleensä tulee suru siitä miten paljon on käytty mammonaa jumalanpalvelupaikan rakentamiseen, kun samaan aikaan ihmiset ovat eläneetä nälässä.
[/quote]
No, ainakin se tiedetään varmasti, että seurakunnat Suomessa antavat ison siivun tuloistaan ihmisten auttamiseen, ruoka-apuunkin.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:23"]
Kiitos kovasti ajatuksistasi.
Ajattelen, että tämä kaipaukseni on samanlaista, kuin kaipaus lapsuuteen, viattomuuteen ja sadunomaisuuteen. Sinne ei voi aikuinen päästä. Samalla tavoin minä en voi enää päästä maailmaan, jossa voisi uskoa. Usko vain ei ole minulle mahdollinen, enkä oikeastaan edes sitä tarvitse tai haluakaan. Silti kaipaan sitä pyhyyttä, maagisuutta, sitä, kun melkein tuntee jonkun koskevan, vaikka ketään ei ole lähellä.
T. 30
[/quote]
Ymmärrät hienosti itseäsi mielestäni. Kuitenkin tuo tulkintasi on psykologinen ja sinänsä hyvä niin, mutta psykologia ei ehkä pysty tavoittamaan hengellisyyttä. Psykologinen ja hengellinen voivat varmasti olla ihmisessä täysin totta yhtä aikaa :) Jos koet viattomuuden tai läsnäolon kaipuuta ja liität ne lapsuuden sisäiseen maisemaan, niin nuo tuntemukset voivat samalla kuvata täysin todellista hengellistä kaipuuta ja todellisuudetta - inhimillisin sanoin kuvattuna! Tommy Hellstenin kirjoja voisin suositella sinulle, jos sallit. Hellsten on kuvannut mielestäni hienosti sisäisen lapsen merkitystä sekä inhimillisen ja hengellisen kokemuksen yhteyttä. "Jumalan lapsi" on muuten käsite, joka tulee monta kertaa vastaan Raamatun kirjoituksissa. Nuoresta tai iäkkäästä voi tulla Jumalan lapsi pyytäessään ja ottaessaan lahjana vastaan uskon, luottamuksen. Kaipaus sisäiseen lapseen on siis arvokas lähtökohta uskon löytämiseen!
Lapsi ja lapsenmielisyys - viattomuus, puhtaus jne. - olivat myös esimerkki, jota Kristus käytti puhuessaan aikansa aikuisille Jumalan valtakuntaan pääsemisestä: "Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: 'Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.' Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Mark.10.html#13 (Markuksen evankeliumin 10. luvusta)
Ymmärrän tuntemustasi, että kuten aikuinen ei voi palata lapsen maailmaan, niin sinä et voi päästä sisään uskoon. Kuitenkin aikuinen voi palata SISÄISESTI lapsenmielisyyteen - siis hyvässä mielessä viattomuuteen, avoimuuteen jne. Samoin ovi on aivan varmasti auki siihen, että aikuisesta voi tulla myös "Jumalan lapsi", viaton, luottavainen, puhdas ja Isä Jumalan täydellisesti rakastama. Avain tähän on yllättävä, Johanneksen sanoin: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Kristuksen) vastaan, hän antoi oikeuden ja voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen." (Johanneksen evankeliumin alusta.)
Olet ajatuksissani ja rukouksissani, ja jos et itse jaksa uskoa, niin minä uskon ja luotan puolestasi siihen, että Jumala voi kohdata sinut ja antaa sinulle luottamuksen :)
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 17:03"]
Mähän rakastan vanhoja kirkkoja!! Ja kaikkia vanhoja rakennuksia, linnoja... kaikkia missä on sielua ja historiaa. Ei tarvitse olla uskovainen tykätäkseen niistä. Ja kyllä, koen ihan mahtavaa fiilistä vanhoissa rakennuksissa, ei pelkästään kirkoissa. Myös vanhoissa maatiloissa tai maatilamuseoiksi tehdyissä pihapiireissä. Kun ajattelen sitä mieletöntä mennyttä aikaa ja ihmisen elämää... oi, ihan puistattavan upeaa!
[/quote]
Nimenomaan näin. Olen hulluna kaikkeen vanhaan: kirkkoihin, linnoihin, pyramideihin jne. Ihan käsittämätöntä miten hienoja rakennuksia ihminen on luonut ihan vain evoluution häntä muokattua. :)
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:23"]
Minä kaipaan pyhyyden tunnetta. Kaipaan kovasti, ja olen "aina" kaivannut, mutta silti en vain voi uskoa. En voi sille mitään, että aina teini-iästä lähtien mieleeni nousee vain ajatus, että ihminen on luonut kaikki jumalat, ei toisin päin.
Silti kaipaan pyhää, lohtua, kantavia käsiä, sitä ettemme olisi tässä maailmassa niin yksin.
462
[/quote]
Sama fiilis. Mutta kyllä niitä hetkittäisiä pyhyyden tunteita voi aistia kirkoissa, hindutemppelissä ja moskeijoissakin. Onhan niissä tietynlaista henkeä. Ei se tunne vain yleensä säily, kun astuu pyhäköitä ulos.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 17:29"]
Minulle tulee se "pyhyyden" tunne kun näkee kiviportaisiin tuhansien ja taas tuhansien askeleiden kuluttamat jäljet. Sama fiilis tulee vanhoissa kirkoissa, vaikka nyt Turun tuomiokirkossa tai Napuen kirkossa.
Se on se historia ja niissä tiloissa olleet ihmiset, jotka siellä sen tunteen tekevät. Sama fiilis tulee muuten Tallinnassakin muutamissa paikoissa, esim. vanhan kaupungin luostarimuseossa.
[/quote]
Sama juttu! Olen ateisti ja rakastan vanhoja rakennuksia, olivat ne sitten kirkkoja tai pikku mökkejä. Kirkossa ei tunnu sen pyhemmältä kuin muissakaan rakennuksissa, esim. vanhoissa linnoissa. Pyhä olo voi toisaalta tulla myös luonnossa, ainakin minulla :)