Tapailin vuosi sitten 6 kk miestä ja sain nyt selville, että hänellä on vaimo ja lapsi tämän kanssa
Ihmettelinkin sen koko tapailun ajan, kun käyttäytyi niin oudosti. Selitteli traumoista ja kaikesta miksi ei voi sitoutua, ei tiedä mitä haluaa, ei vienyt koskaan kotiinsa vaan tavattiin toimistolla tai hotellissa. Selitteli kumminkin, että tykkää minusta paljonkin. Lähetteli seksiviestejä ja pyyteli kuvia, joissa paljasta ihoa. Olin vain niin ihastunut ja sokea tilanteelle, että en uskonut merkkejä. Nyt kun miettii, olihan kaikki merkit nähtävillä. Tällä hetkellä todella arvoton olo :(
Arvoton olo senkin suhteen, että olen nyt tapaillut 6 kk taas uutta miestä kenen kanssa synkkaa minusta hyvin. Hän on nyt vain viimeaikoina alkanut puhumaan ettei ole tunteita ja kipinää. Olen ehdottanut, että laitetaan sitten suhde poikki. Hän ehdotti deadlinea suhteen tilan ratkaisuun, joka on nyt tämän viikon lopussa. En ole kuullut koko viikkona miehestä, enkä minäkään ole laittanut viestiä, jotta mies saa tilaa miettiä.
Kyllä näiden suhdeviritelmien myötä tulee olo, että mitä teen väärin ja miksi en kelpaa kenellekään? En roiku, pommita, ole tarvitseva tai takertuvainen. Annan tilaa enkä painosta suhteeseen. :/
Kyllä on arvoton fiilis, vaikka tiedostan kyllä, että itsearvostus ei saa perustua muiden henkilöiden antamaan huomioon. Väistämättäkin tällaiset toistuvat kokemukset pistävät mieltä matalaksi :(
Kommentit (18)
Vai että hotelleissa tapailitte. Selvä.
Ikäviä kokemuksia, mutta koita yrittää välillä ajatella jotain muuta kuin uuden miessuhteen virittelyä. Aloituksesta tulee sellainen olo, että sulla on todella aktiivihaku miesten suhteen koko ajan yllä. Ehkä joku osuu kohdalle kun lakkaat aktiivisesti etsimästä?
Vierailija kirjoitti:
Ikäviä kokemuksia, mutta koita yrittää välillä ajatella jotain muuta kuin uuden miessuhteen virittelyä. Aloituksesta tulee sellainen olo, että sulla on todella aktiivihaku miesten suhteen koko ajan yllä. Ehkä joku osuu kohdalle kun lakkaat aktiivisesti etsimästä?
Juu, enpä ole eron jälkeen oikein ollutkaan yksin. Kaipuu parisuhteeseen on vain kova, ehkä se onkin se ongelma :/ ap
Avioliittoja monessa maassa ja lapsia on sulttaanien vapaamatkustus eikä maksa veroja eikä elatusmaksuja missään ,kotimaassaan on heillä pankkitilin mihin laittavat ja varastetut menee postitse sinne . Huijareita riittää . Yksikin muslimies varasti naisilta vaatteita ,rahaa,stereot,videot, pankkikortit jne ,oli jo varastanut toisessa kaupungissa samoin ja 2 lasta jäänyt sinne . Koittakaa nyt ryhdistäytyä yökerhoissa mies vie hotellihuoneeseen onhan se selvää että vaimoja on ja lapsia muualla , muuten veisi kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Olet H U O R A, no senhän sinä tiesit jo.
Otan osaa sinun pahaan oloosi. Toivon todella, että saat elämäsi ja psyykkisen hyvinvointisi tasapainoon niin, että et koe tarvetta purkaa omaa pahaa oloasi muihin. Paljon rakkautta ja tsemppiä elämääsi :) ap
No et säkään mikään penaalin terävin kynä ole 🙄
Varastiko se sun rahat sun tililtä sun kortilla ,maksoitko hotellin . Älä enää anna huijata .
Muista kertoa vaimolle. Rehellisyys maan perii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäviä kokemuksia, mutta koita yrittää välillä ajatella jotain muuta kuin uuden miessuhteen virittelyä. Aloituksesta tulee sellainen olo, että sulla on todella aktiivihaku miesten suhteen koko ajan yllä. Ehkä joku osuu kohdalle kun lakkaat aktiivisesti etsimästä?
Juu, enpä ole eron jälkeen oikein ollutkaan yksin. Kaipuu parisuhteeseen on vain kova, ehkä se onkin se ongelma :/ ap
Ole harkitseva ja ei kannata kiirehtiä. Tutustu rauhassa.
"ei vienyt koskaan kotiinsa vaan tavattiin toimistolla tai hotellissa"
Ja puolivuotta tuota kattelit..
Kyllähän mies joka on tosissaan esittelee sinut kavereille ja vanhemmilleen. Sellaisella kato ei oo mitään salattavaa.
Tuotahan se on. Nykyajan deittikulttuuri. Älä ota henkilökohtaisesti. Ole hetken yksin, mieti tarkkaan mitä haluat ja kun uskaltaudut uudelleen deittailemaan niin tarkista mies heti alussa, tutki onko perhettä tms. Huijaaminen on yleistynyt.
Kuka käskee antaa heti piparia? Jos olet heti sakset auki, miksi mies lopettaisi vedättämisesi?
Näitä tapauksia riittää. Ei mitään uutta. Miehet nyt kaataa naisia. Nainen ei voi käyttäytyä kuin mies. Valitettavasti sinua syytetään kun mies mokaa.
Näin käy kun tavoittelee itseään parempia miehiä.
M/40
Onpa täällä taas epäempaattisia ihmisiä. Jätä nuo kommentit omaan arvoon. Sinuna ottaisin vaimoon yhteyttä, ja löisin todisteet pöytään esim. Screenshotit viesteistä. Että oikeus toteutuisi, ja saisit itsekin rauhan.
Ei kyse ole tässä sinusta, vaan niistä miehistä. Olen sellaisessa työssä, missä olen tutustunut satoihin ihmisiin, ja heidän elämäntarinoihinsa. Voin kertoa, että joskus se persoonaltaan vaikeinkin ihminen on löytänyt jonkun, joka on häneen hulluna rakastunut ja kosinut vuosi toisensa perään. Sitten on taas todella miellyttäviä, suloisia ihmisiä, jotka ovat jääneet yksin. On hyvännäköisiä ja ei niin hyvännäköisiä, miellyttäviä ja persoonaltaan sairaita, eikä mikään näistä näytä vaikuttavan siihen, kuka löysi kumppanin ja kuka ei. Ymmärrätkö, mitä yritän sanoa? Ei ole mitään syytä, ettet löydä puolisoa. Et ole huonompi kuin muutkaan.
Sinun tarvitsee asettaa rajat miehelle. Voit ihan hyvin sanoa, että et tapaile miehiä, jotka eivät vie sinua kotiinsa tai esittele perheelle tai ystäville tietyn aikarajan sisällä jne. Sillä tavalla saat haluamasi.
Vanha viidakon sanonta: "aika montaa sammakkoa saa suudella, ennen kuin prinssi löytyy", kaksi ei ole vielä montaa, trust me.