Saisikohan tällaista taloa mitenkään vuokrattua kenellekään?
Omistan omakotitalon haja-asutusalueella. Tyhjentynyt maaseudun kylä, kuntakeskukseeen (jossa ruokakauppoja, kirjasto, terveysasema, pari ravintolaakin sun muita palveluja) noin 14 kilometriä. Lappeenrantaan 60 km, sinne menee moottoritie suuren osan matkaa. Talossa on sähköt ja vesijohdot. Mitään lain mukaisia jätevesisysteemejä ei ole. Oma kaivo jossa vesi ihan ok. Hehtaarin tontti, rajoittuu metsään. Ei naapureita lähimaillakaan. Tärkeää: ei mitään uimapaikkaa. Tontilla jonkinmoinen noin 30 neliön lammikko mutta ei siinä uida voi.
Nyt talossa asuu vanhempani, mutta jossain vaiheessa se jää tyhjilleen. Itselleni sillä ei ole mitään käyttöä, en edes asu Suomessa ja vaikka asuisin niin ei ole ihan sellaista lomanviettoa joka minua kiinnostaa.
Voisiko kukaan olla kiinnostunut vuokraamaan tuollaista? Sopimuksella että maksaisi itse sähköt yms. Saisi vapaasti tehdä remonttia jos haluaisi; voisin ehkä jopa osallistua kustannuksiin. En oikein viitsisi kylmilleenkään jättää koska sitten se ainakin menee pilalle.
Kommentit (39)
Hei. Voisin vuokrata tuon, sijainti ihanteellinen, näin pandemian ja koronan aikana. Lapsi kotikoulussa on.
Voisin vaihdossa antaa perheemme omakotitalon Helsingissä 'vasta vuokralle', 'käytettäväksi', 'asuttavaksi' kalustettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Et voi vuokrata toisten asuntoa. Koskaan ei tiedetä kuka lähtee ensin.
Arvasin että joku tarttuu tuohon, mutta tässä ei ole kyse mistään "Perintöä odotellessa" -jutusta vaan tosiaan omistan tuon talon itse kokonaan. Vanhempani eivät ole ikinä omistaneet sitä joten myöskään mistään lahjasta tai ennakkoperinnöistä tms. ei ole kyse. Ostin sen ihan vieraalta ihmiseltä yli 20 vuotta sitten ja annoin vanhempieni asua siinä ilmaiseksi. Toisen vanhempani kuoltua siinä asuu nyt sitten vain toinen vanhemmistani. Ja saa toki asua elämänsä loppuun asti jos vain voi. Mutta hyvähän näitä on miettiä kun kyse on kuitenkin jo 85-vuotiaasta ihmisestä eikä kukaan tänne ole jäänyt.
Miten ihmeessä hän pärjää siellä yksin? Kauppaan 14km. Onko hällä auto vielä käytössä?

Juu hyvin pärjää. :-) Pirteä ja toimelias, voisi helposti erehtyä 10 vuotta iästä. Auto on käytössä ja hoitaa itsenäisesti kauppareissut, käy kirjastossa ja hautausmaalla yms. Saa toki naapuriapua esim. niin että polttopuut tulevat valmiiksi hakattuna ja pinottuna liiteriin (talossa on sähköpatterit mutta hän tykkää myös lämmittää uunia koska siitä tulee mukavan kodikas tunnelma).
Ota màmúja tai muita sossulaisia, saat enemmän vuokraa suoraan kelalta.

Tämä on niin pimeä tapaus, että ei ole tosikaan.

Kuinka niin?

Leskivanhempi asuttaa ilmaiseksi lapsensa omistamaa kiinteistöä syrjäseudulla, on täysin kykenevä asumaan itsenäisesti mutta kuitenkin lähdössä heti hoitokotiin kun lapsi saa asunnon vuokrattua.

En ymmärrä kommenttia ollenkaan. Ei kai se niin tavatonta ole että vanha ihminen pystyy asumaan yksin maaseudulla omakotitalossa? Näitähän täytyy olla kymmeniä tuhansia Suomessa kun ihmiset elävät pitempään ja terveempinä. Ei 85-vuotias tänään ole sama asia kuin se oli vaikka 1960-luvulla kun jo 50-vuotislahjaksi saatiin keinutuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Et voi vuokrata toisten asuntoa. Koskaan ei tiedetä kuka lähtee ensin.
Arvasin että joku tarttuu tuohon, mutta tässä ei ole kyse mistään "Perintöä odotellessa" -jutusta vaan tosiaan omistan tuon talon itse kokonaan. Vanhempani eivät ole ikinä omistaneet sitä joten myöskään mistään lahjasta tai ennakkoperinnöistä tms. ei ole kyse. Ostin sen ihan vieraalta ihmiseltä yli 20 vuotta sitten ja annoin vanhempieni asua siinä ilmaiseksi. Toisen vanhempani kuoltua siinä asuu nyt sitten vain toinen vanhemmistani. Ja saa toki asua elämänsä loppuun asti jos vain voi. Mutta hyvähän näitä on miettiä kun kyse on kuitenkin jo 85-vuotiaasta ihmisestä eikä kukaan tänne ole jäänyt.
Miten ihmeessä hän pärjää siellä yksin? Kauppaan 14km. Onko hällä auto vielä käytössä?
Juu hyvin pärjää. :-) Pirteä ja toimelias, voisi helposti erehtyä 10 vuotta iästä. Auto on käytössä ja hoitaa itsenäisesti kauppareissut, käy kirjastossa ja hautausmaalla yms. Saa toki naapuriapua esim. niin että polttopuut tulevat valmiiksi hakattuna ja pinottuna liiteriin (talossa on sähköpatterit mutta hän tykkää myös lämmittää uunia koska siitä tulee mukavan kodikas tunnelma).
Tämä on niin pimeä tapaus, että ei ole tosikaan.
Kuinka niin?
Leskivanhempi asuttaa ilmaiseksi lapsensa omistamaa kiinteistöä syrjäseudulla, on täysin kykenevä asumaan itsenäisesti mutta kuitenkin lähdössä heti hoitokotiin kun lapsi saa asunnon vuokrattua.
?????? Tietenkään en ole vuokraamassa taloa niin kauan kuin vanhempani on elossa!! Minähän sanoin selvästi että saa asua tuolla vaikka elämänsä loppuun asti jos vaan pystyy.
Kai näitä saa kuitenkin miettiä kun on täysin selvää että jossain vaiheessa tilanne on edessä.

Aivan niin, sehän siinä pimeää onkin. Laita oikotielle ilmoitus että vuokrataan kiinteistö jahka nykyinen haltija on kuollut.
Tiedänkin tapauksen, ei tällä kyläpahasella montaa samanlaista ole.
Voisi ehkä myös kesäpaikkana mennä jos ei vakkariasujaa löydä, pitkäaikaisvuokrauksena? Käsittääkseni facessa on ryhmiä jossa voi tarjota tällaisia paikkoja myyntiin/vuokralle, mutta en tarkemmin tiedä kun en itse facessa ole.
Vertailun vuoksi vuokrasin kesäkäyttöön omakotitalon Kouvolan suuralueelta, jossa lähin kyläkauppa 10 km ja muut palvelut 50 km päässä. Vuokra oli 5000 euroa vuodessa plus sähköt, lämmityspuut sekä tietysti pihan hoitamiseen hankin polttomoottorisen ruohonleikkurin käytettynä. Tykkäsin hullun lailla olla siellä maaliskuusta marraskuulle. Oli tosin järven rannalla.
Suosittelen, ettet anna vuokralaisen tehdä remppaa ilman sopimusta. Pyydä samalta paikkakunnalta joku asiantuntija konsultoimaan sekä tarkastamaan työn jälki. Maksat korvausta sen mukaan, jos tarvetta on. Taloa et voi jättää ihan vahtimatta ja omilleen.
Ei kyllä saisi mitenkään vuokrattua tuota, varsinkaan kun ei kerrota kämpän neliöitä eikä vuokran määrää
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä saisi mitenkään vuokrattua tuota, varsinkaan kun ei kerrota kämpän neliöitä eikä vuokran määrää
a
Ei aloitus olekaan myynti- tai vuokrausilmoitus. Ap:n vanhempi on toistaiseksi elossa ja asuu talossa itse, haloo!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkään et kyllä voi taloa vuokrata, ellei siinä ole lainmukaisia jätevedenkäsittelyjärjestelmiä. Vai meinaatko , että vuokralainen uusii lainmukaiseksi ja laittaa omia rahojaan kymppitonnin siihen ?
Eikö tuosta jätevesisysteemistä jotenkin luovuttu, kun huomattiin että eivät sitä ihmiset kuitenkaan noudata?
Jos kiinteistöön ei tehdä lupia vaativia remontteja, eikä se sijaitse pohjavesialueella ja lähimpään vesistöön on yli 100 metriä matkaa, jätevesijärjestelmää ei tarvitse uusia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Et voi vuokrata toisten asuntoa. Koskaan ei tiedetä kuka lähtee ensin.
Arvasin että joku tarttuu tuohon, mutta tässä ei ole kyse mistään "Perintöä odotellessa" -jutusta vaan tosiaan omistan tuon talon itse kokonaan. Vanhempani eivät ole ikinä omistaneet sitä joten myöskään mistään lahjasta tai ennakkoperinnöistä tms. ei ole kyse. Ostin sen ihan vieraalta ihmiseltä yli 20 vuotta sitten ja annoin vanhempieni asua siinä ilmaiseksi. Toisen vanhempani kuoltua siinä asuu nyt sitten vain toinen vanhemmistani. Ja saa toki asua elämänsä loppuun asti jos vain voi. Mutta hyvähän näitä on miettiä kun kyse on kuitenkin jo 85-vuotiaasta ihmisestä eikä kukaan tänne ole jäänyt.
Ostit sen 20 vuotta sitten vieraalta ihmiseltä ja asut ulkomailla. Ihmettelen vaan sitä tunnearvoa...
Juuri tätä toivon, ehkä joku tuollainen ekohenkinen löytyy. Paikka on kuitenkin luonnonkaunis, ja sinne voi pienimuotoista viljelyä laittaa - marjapensaita on vuosikymmenten takaa, ja pieni perunapeltokin joka tosin ollut vuosia kesannolla. Mutta kai sen voisi elvyttää.
Vuokralainen saisi olla ehdottoman rauhassa, hyvä jos kerran vuodessa piipahtaisin katsomassa että paikat edes suht. kunnossa.
Tosin ilman autoa tuolla ei ole mitään mahdollista asua mikä ehkä karsii äärimmäiset ekoihmiset pois.