Hankala anoppi ja lapsen tapaaminen

No, miehesi voi pyytää vanhempansa teille kylään, sinä poistut paikalta. Tai mies menee lasten kanssa mummolassa kahvilla käymään.

Mies voi tavata vanhemoiaan vaikkapa parin kuukauden välein tyyliin kahvittelut, ja lapset on mukana, mutta sinun ei tartte mennä eikä olla siinä.

Eihän se ton kummempaa ole.

Jos joku kysyy, sano että sulla on samaan aikaan meno, jota et voi perua. Jos joku huomaa, että ne on aina just mummolaviereilujen aikaan ja huomattaa siitä, sano, että se on vain harmi.

Myöhemmin voit kertoa että sinä ja mummo ette tule toimeen keskenään etkä halua tavata tätä.

Olen jo iso tyttö ja laitan anoppini käytöksen hänen puutteellisuuden piikkiin ja annan asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Seison tapaamiset vaikka päälläni ja näytän lapsilleni esimerkkiä, että erilaisten ihmisen kanssa on vaan tultava toimeen, vaikka he ovat kuinka kusipäitä.

Oma anoppi on jo niin vanha, että koen hänellä olevan oikeus sanoa asiat suoraan sen enempää kaunistelematta, enkä ota hänen sanomisiaan kovin vakavasti, enkä varsinkaan henkilökohtaisesti.

Anoppini ei ole vielä vanha, että sanomisia voisi laittaa vanhuuden piikkiin. Hän ei vaan tajua normaalista elämästä. Ei hänellä ole ystäviäkään. Jos ei osaa käyttäytyä niin ei osaa. Jo pelkästään se valehteleminen on ihmeellistä. Että toisaalta pelkään sitäkin, mitä lapsi oppii anopilta. Lapsi sen sijaan rakastaa mummoaan ja heillä kahdella synkkaa tosi hyvin.

Itse olen aika vakaasti päättänyt että minä en anoppia tapaa, en ainakaan ennen kuin hän pyytää anteeksi sitä viimeistä kohtausta.

5 siis ap

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 12:02"]

Anoppini ei ole vielä vanha, että sanomisia voisi laittaa vanhuuden piikkiin. Hän ei vaan tajua normaalista elämästä. Ei hänellä ole ystäviäkään. Jos ei osaa käyttäytyä niin ei osaa. Jo pelkästään se valehteleminen on ihmeellistä. Että toisaalta pelkään sitäkin, mitä lapsi oppii anopilta. Lapsi sen sijaan rakastaa mummoaan ja heillä kahdella synkkaa tosi hyvin.

Itse olen aika vakaasti päättänyt että minä en anoppia tapaa, en ainakaan ennen kuin hän pyytää anteeksi sitä viimeistä kohtausta.

[/quote]

Ok.

Ja ikä oli?! Kiukuttele yksinäsi.

"Kiukuttele yksinäsi"- en saanut sellaista kuvaa, että ap mitenkään kiukuttelisi. Te, jotka näin vastaatte, ette varmaankaan ole tavanneet koskaan todella hankalaa ihmistä?  Ei kenenkään tarvitse alistua toisen; ei anoppinsakaan, ilkeilylle ja valehtelulle. Parempi vältellä vaivihkaa tapaamisia, mutta antaa lapselle mahdollisuus mummon tapaamiseen. Jos siinäkin alkaa tulla suuria ongelmia, niin tapaamisia voi harventaa. Kyllä lapsi itsekin kasvaessaan huomaa, jos kanssakäyminen ei ole mukavaa.

Hyvä malli varmaan, että miehesi menee lapsen kanssa vanhemmilleen kyläilemään ilman sinua.  Lapsen kasvaessa sitten hän voi olla mummolassa yksinkin, jos voitte luottaa isovanhempiin. Jos isoisä on ihan ok, niin se on helpottava asia.

Jos anoppisi tulisi teille niin ettet ole kotona, olisi kyllä vaarana, että hän tutkisi paikkoja ja taas saisi ilkeilyn aihetta.

On vaikea ottaa kantaa, kun et kerro anopin käytöksestä tarkemmin. Onko se todella sellaista, että kannattaa katkaista välit? Vai kannattaisiko vaan antaa jotain anteeksi ja niellä ylpeytensä?

Usein sellaiset etäiset muodolliset kohteliaat välitkin on helpommat kuin välien katkaiseminen kokonaan. Mutta toki välien katkaiseminenkin on joskus tarpeen, jos asiat ovat todella niin vaikeita ja pahoja. Mieti, miten välien katkaisemisen selittäisit lapsellesi, kun hän on vaähän isompi. Olisiko siihen riittävät perusteet?

Ja olennaista on, miten miehesi kokee tilanteen. Haluaako hän säilyttää edes jonkinlaiset välit?

Voisiko anopille ystävällisesti ja suoraan sanoa, mikä hänen käytöksessään loukkaa ja missä kohti toivoisit hänen toimivan toisin?

Ap nopeasti vastaa

En tiedä miten tavallaan jään enää murtaisi. Aikaa on kulunut kuitenkin siitä kun viimeksi olemme olleet tekemisissä ja silloin anopin suusta tuli sen luokan settiä, että häneltä odottaisin anteeksipyyntöä. Hän itse taas oli kertonut kolmannelle henkilölle, että minä oli raivonnut ja huutanut. Tämä ei pidä paikkaansa. Silkkaa valehtelua. Paras on se, että anoppi uskoo itsekin omiin valheisiinsa, kun on ensin niitä riittävästi levitellyt sukulaisilleen. Perheemme oli miehen puolen suvusta ainoa, joka ei saanut kutsua anopin veljen syntymäpäiville hänen täyttäessään pyöreitä vuosia. Jotain valheita hänellekin on kerrottu, koska aiemmin tämä mieheni eno on ollut meitä kohtaan todella mukava. Tarjosi aikanaan jopa taloaan lisävakuudeksi kun vaihdoimme asuntoa.

Ystävällisesti ja suoraan olen yrittänyt anopilta kysyä, että mikä on vialla ja mitä minä olen tehnyt. Viimeksi kun kysyin näin, hän huusi minulle vastaukseksi että "et yhtään mitään!!!" ja lähti ovet paukkuen pois paikalta. Tämän jälkeen emme ole olleet tekemisissä lainkaan.

Nuo ap:n viestissä nro 11 kertomat asiat ei vielä ole sellaisia, että välit pitäisi katkaista kokonaan.

Mitä jos istuisit anopin kanssa alas ja sanoisit ihan ystävällisesti, että haluat olla hänen kanssaan väleissä ja haluat selvittää riidat ja jatkaa puhtaalta pöydältä? Sano, että haluat lapsellasi olevan yhteys mummoon ja välit kunnossa ja siksi toivot, että voidaan nyt sopia erimielisyydet.

Ap vastaa vielä, en kertonut viestissäni kaikkia asioita. En halua liian yksityiskohtaisesti kertoa täällä.

Olen varmasti jossain määrin ylpeä ihminen, että mun on tosi vaikea tommosen jälkeen olla se joka "nöyrtyy" ja ottaa ensimmäisenä puhelimen käteen. Väitän että en ole tehnyt ihan tosissaan mitään, josta anopilla olisi oikeus minua nälviä tai käyttäytyä minua kohtaan, kuten on käyttäytynyt. Mutta toisaalta, minua ehkä enemmän vaivaa tämä tilanne kuin anoppia. Anoppi sen sijaan saa hyvän puheenaiheen sukulaistensa kanssa.

Ja pahinta ei ole kuitenkaan anopin käytös minua kohtaan tai se v*ttuilu, vaan se valehtelu. Anoppi keksii päästään asioita, joista sitten loukkaantuu ja suuttuu. On keksinyt, että olemme hävittäneet hänen lapsellemme ostamat lelut (ei totta), häntä ei kuulemma koskaan kutsuta kylään (ei totta, on itse kieltäytynyt kutsuista toisinaan), ja kylässä ollessan häntä ei kuulemma ole päästetty katsomaan joka huonetta (uskomaton väite, ei totta), tässä joitain esimerkkejä. Näitä esimerkkejä olisi enemmänkin. Kertoi myös kerran eräälle kolmannelle, että koska me mieheni kanssa olemme niin hyvätuloisia, on meitä vaikea miellyttää ja vaikea ostaa meille mitään. Olemme normaali keskituloinen perhe, emmekä koskaan ole anopilta mitään pyytäneet tai odottaneet lahjoja tai mitään semmoista.

Ymmärrän ap:ta täysin. Itselläni on myös todella hankala ja vittumainen anoppi. Oikeastaan hänellä on ihan aikuisten oikeasti päässä vikaa, sen takia ei ole työelämässäkään. Hatun nosto siitä että ajattelet lastesi parasta ja heidän mummo-suhdetta. Omat lapseni eivät nää tätä toista mummoaan enää, eivät tosin osaa kaivatakaan. Viimeisimmän kerran tavattu kun kuopus oli 2kk ikäinen. Mä olen sitä mieltä että kaikkea ei tarvi sietää oli kyseessä sitten kuka tahansa, anoppi tai amerikan presidentti.

Minä vastasin tuonne alkuun sen vinkin, että mies ja lapset tapaa isovanhempia harvakseltaan ja ap itse jättäytyy pois.

Minulle sattui niin, että aikoinaan anoppi haukkui minut aivan lyttyyn asiasta, joka ei ollut minun vastuullani vaan miehen - hänen poikansa, päätös siitä asiasta oli yksin miehen.

Lisäksi anoppi ei tiennyt niitä taustoja mitä oli eikä ottanut edes huomioon sitä elämäntilannetta mikä meillä silloin oli, jo yksistään se seikka kertoo normaali-ihmiselle, että tuosta yhdestä asiasta vastuu ei ollut minun.

Mutta on helpompi löytää syyllinen jostakin ja miniä on siihen parempi kohde kuin oma poika.

Lisäksi tuohon tapahtumaan liittyi vain muutamaa kuukautta aiemmin tapahtunut juttu anopin taholta ja se liittyi meidän yhteisiin lapsiin, ja siihen, että toivoin että hän viettäisi aikaa lasten kanssa niin paljon kuin vain haluaisi. No, eipä oikein halunnut....

Kuten ap:kään,en ala täällä ruotimaan yksityskohtia. Minut tunnistettaisiin siitä.

Meillä mies kuitenkin asettui äitinsä puolelle.

Minä tein päätöksen, etten ole tekemisissä isovanhempien kanssa ja lapset tapaavat heitä isänsä kanssa kun käyvät kylässä. Tuosta episodista on kulunut neljä vuotta ja isä on vienyt lapset mummolaan sen jälkeen kolme kertaa kahvittelun merkeissä. Ensimmäisen kerran jälkeen lapset olivat niin vaitonaisia, että mietin, mitä siellä oikein tapahtui, mikä oli suhtautuminen ja tunnelma, kun lapset menivät aivan lukkoon kun yritin kysyä, oliko kivaa.

Kolmas käyntikerta oli onnistuneempi koska mummolla oli säkkitolkukka karkkia lapsille.

Pelkkä sukulaisuus ei ole mikään velvoite,. että pitäisi olla tekemisissä ihmisten kanssa eikä lapsille kaikki ihmiset, sukulaiset, isovanhemmatkaan, ole ns. hyvästä. Joskus on parempi ettei tapaa joitakin ihmisiä, olkoot ne sukua tai ei.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 13:49"]

Mutta on helpompi löytää syyllinen jostakin ja miniä on siihen parempi kohde kuin oma poika.

[/quote]

Näin olen itsekin ajatellut joistain asioista anopin kohdalla. Jostain anoppi on katkera, ehkä kateellinen ja sen lisäksi vielä muuten erikoinen ja huonokäytöksinen.

-ap

Minua on myös haukuttu anopin toimesta, enkä pidä häneen mitään yhteyttä enää. Mies saa hoitaa lasten vierailut heille, ja hän saa tulla meille lasten synttäreinä. siinä kaikki yhteydenpito. Hoitoon on parempi olla viemättä sinne suuntaan, ruokaa ei lapsille anneta. Yökylään en voi päästää myöskään, kun en jaksa seuraavana päivänä kuunnella lasten itkua kun ovat niin väsyneitä, saavat valvoa anoppilassa ihan niin pitkään kuin haluavat... 

Olen jo etukäteen päättänyt että jos minusta tulee anoppi joskus, olen aivan toisenlainen, keskustelen rauhallisesti asioista, en juo, enkä ala haukkumaan miniääni.