Mies ei perusta kasvatuksesta ei rajojen asettamisesta

Isät eivät osaa olla äitejä!

Ei ole miehesi tehtävä kasvattaa SINUN lapsia!

mulle tulee olo, että mun mies on ihan idiootti kun puhuu tuollaisia ja vielä lasten edessä :( se tosiaan ei ole itse juuri opiskellut, eikä käsitä miten iso merkitys perheellä ja kasvatuksella on, itse vaan mennyt sieltä mistä helpointa.

Lasten kasvatus on vanhempien vastuulla, ei puolisosi.

Ilman muuta vastuu on yhteinen! Minun ja miehen ja lasten etu olisi, että kumpikin vanhempi kasvattaisi ja edes jotakuin pitäisi samanlaisia rajoja. Lapsiin vaikuttaa, kun toiselta vanhemmalta kuulee että ei oo väliä, ei jaksa, ihan sama.... Ikävä asenne siirtää eteenpäin.

Miten usein lapset tapaavat isäänsä vai onko miehesi ainoa miehen malli?!

Siis olemme ja elämme ydinperheenä.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 20:18"]Siis olemme ja elämme ydinperheenä.

[/quote]

Ai...puhuit vain miehestä ja puolisosta.

Okei, anteeksi epäselvä kirjoitus. Niin siis arjen ristiriutana kun haluan lapsille hyvät rajat, näyttää positiivista ja sitkeää mallia, opettaa jz vastapainoksi paljon rakkautta, syliä ja aikaa. Mies taas, yrmy, perusnegatiivinen ja nuo ylläkerrotyt että "sama se on miten vanhempi on ja toimii, oma äly se ratkaisee elämässä". Ja myös meinaa ettei itsellään äly riittänyt opiskeluun, mutta selkeästi häntä ei kasvatettukaa, negatiivinen malli kotoa.

Mitä tekisitte/sanoisitte jos oma puolisonne ja lastenne isä olisi tällainen?

Mitä tekisitte/sanoisitte jos oma puolisonne ja lastenne isä olisi tällainen?

Eroisin ja hankkisin lapsille sivistyneen miehen mallin.

Mieheni oppi pikku hiljaa isäksi. Sinun miehesi on ilmeisesti saanut jo aikaa, mutta tilanne ei parane. Tulisiko perheneuvola kyseeseen? Kirjoen lukeminen? Tutkmustieto? Äly ei kyllä riitä, esimerkiksi muiden huomioon ottainen, itsekuri ja ahkeruus ovat myös kasvatuksen tulosta.

Olen itse tuollainen. Tosin kohdallani äly on ratkaissut. Auktoriteetteja en ole koskaan liioin kunnioittanut, enkä osaa niiden kunnioitusta opettaa. Jälkiä minua ei ole opetettu siivoamaan, joten koen sen epämieluisana myös lasten kanssa. E kestä ikävää ilmapiiriä kotona, joten en kestä kun mieheni "kasvattaa" lapsiamme. Minusta hän asettuu lasten tasolle kun ryhtyy vänkäämään heidän kanssaan. Jos palikat vaivaavat lattialla niin nopsasti ne siitä poimii ja sitten jää aikaa vaikka lukea hyvää kirjaa.

Niin hyvät geenit heillä on (siis myös miehen puolelta), että eivätköhän ne opi ihan itsekseen elämään ihmisiksi, hyvät käytöstavat ja perusasiat. Niin olen oppinut minäkin elämään siten, että pärjään yhteisössä (esim.etikettiä opiskelin tietoisesti teini-varhaisaikuisuudessa pärjätäkseni kaikissa seurueissa). Panostan mielummin läsnäoloon, keskusteluun ja säännöllisiin rytmeihin (näihin todella uskon). 

Mies antaa aikaa lapsille, vie ulos (ja lapset saa itse valita ulkovaatteet), lukee ja halailee mutta ei välitä tietoisesta miettimisestä eaim kasvatukswn suhteen, ei kiinnosta lukea kasvatuskirjoja ja perheneuvola kuulemma joutavaa lässytystä.

No oppimisen/pakottamisen tuloksena mies oppinut että lapsilla pidetään rytmi, täytyy pestä hampaat, lapsia täytyy viedä ulos...eihän se mitään olisi pakottamatta tehnyt/ymmärtänyt, alusta alkean olen ehdottomasti olettanut (painostanut) hoitamaan kanssani perusasioita. Mutta sellaista itseihjautuvaa, tietoista ja omasta halusta lähtevää vanheemmuutta tuntuu ettei ole. Ja kyllä taantuu lasten kanssa lapsen tasolle hänkin välillä, että "jos et oo kiltti isille ni mä en sit tee mitään..".

Niin olisinpa valinnut aikanaan sivistyneemmän miehen. Ahdistava yhtälö koulutettu nainen ja kouluttamatin mies = jatkuvaa turhautumista minun eli naisen puolelta. Mutta ei hevillä perhettä halua rikkoa, onhan miehessä hyvääkin, joku toinen olisi tosi tyytyväinen kun tuollainen perusmies. Mutta mä en osaa olla, mietin vaikutuksia lapsiin ja turhaudun kun ei voi keskustella järkevästi.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 20:00"]

Sanoi vaan, että äly se ratkaisee miten lapset elämässä pärjää ja koulussa menestyy, ei kasvaruksella ole mitään merkitystä. Itse menee mistä rima matalalla, ei siis lapsiltakaan paljon vaadi (esim että tavarat korjattaisiin pelin/leikin jälkeen) kun toteaa vaan että "ei ne kuitenkaan tottele" tai että "väsyttää, ei jaksa kuunnella kiukkua". Harmillista, haluaisin että puolisokin kasvattaisi, asettaisi rajoja ja näyttäisi edes puheilla hyvää mallia.

[/quote]

Vaimoni on aivan samanlainen. Raivostuu jos asiasta yrittää keskustella, selitykset ovat täsmälleen samat. Olen luovuttanut jo pari vuotta sitten lopullisesti. Täytyy erota ja etsiä lastenkasvatuskelpoinen nainen. Paremmalla onnella sitten uusi yritys. Tämän olisi voinut arvata ennalta jos olisi yrittänyt. Vaikka lasten syntymä on muuttanut asioita, eivät ne niin täysin ole kuitenkaan muuttuneet.

Olen samaa mieltä miehesi kanssa. Ei minuakaan ole mitenkään erityisesti kasvatettu. Sain paljon vapautta, ja vain oikeasti vahingollisiin asioihin puututtiin. Olen menestynyt elämässäni sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti todella hyvin. 

Toinen näkökulma: Miehesi on vapaan kasvatuksen kannattaja. Miehesi otteilla lapsista kasvaa uteliaita, rohkeita ja positiivisia ihmisiä. AP puolestaan on orjapiiskuri, joka diktaattorimaisilla otteillaan murtaa lasten tahdon ja itsetunnon, ja alentaa heidät pelokkaiksi roboteiksi jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan.