Heikin TIC-oireet?
Onko Heikillä teidän mielestä TIC-oireita, kun tuolla Suuria seteleitä juontaa?
Kommentit (13)
No Paasonen, ohjelmassa Suuret Setelit.
Eilisessä Putouksessa oli tic ihan tauotonta.
Hyvä juontaja hän on ticeistä huolimatta.
On on.
Ja Late Karhuvaarallakin taitaa olla.
Nyt ticittää jo noin sekunnin välein.
Ihan hallitsematonta on tänään tikitys.
Minusta Heikin oireilu helpottaa aina ohjelman edetessä, on pahimmillaan aina alussa ja mahdollisten yllätystehtävien aikana jos ne siis tulevat myös Heikille yllätyksenä. Olen kiinnittänyt siis huomiota mutta ei ne ole mua ikinä häirinneet, antaa inhimillisyyttä ja persoonaa. :)
Olen myös huomannut nuo, hyvä että Heikki on silti lähtenyt tällaiseen julkiseen ammattiin noista tic-oireista huolimatta.
Heikki on ihan ok, hoitaa hommansa hyvin. Mitä väliä jos vähän TICittää välillä.
Katsoin siis jo viime viikolla, että aika oudosti räpyttää silmiään koko ajan. Eikö kukaan muu huomannut? -AaPee