Lue keskustelun säännöt.
Miten parantaa suhdetta?
19.03.2014 |
Ollaan oltu 6 vuotta yhdessä, 2 lasta. Meillä on ihan perus tasaista arkea. Perheenä menee kaikki hyvin, mutta ongelma on minun ja mieheni välinen suhde. Alussa oltiin todella rakastuneita ja koko ajan kahdestaan, seksiä oli monta kertaa viikossa ja läheisyyttä ja hellyyttä päivittäin. Mieheni oli myös romanttinen ja teki yllätyksiä.
Kun esikoinen syntyi niin asiata oli vielä hyvin, tietenkin alkuhuuma hävinnyt, mutta oltiin paljon yhdessä, oli seksiä ja läheisyyttä ja meillä oli kivaa ja hauskaa toistemme seurassa.
Kun toinen lapsemme syntyi asiat muuttui. Nyt kuopus on 3 vuotta. Seksiä meillä on hyvällä tuurilla kahden kuukauden välein, sekin on aina nopeaa suorittamista, ei esileikkejä eikä toiseen panostamista. Läheisyys on sitä että nukutaan vierekkäin ja annetaan pusu kun lähdetään töihin. Miestä ei kiinnosta suudella, ei kuulemma koskaan jaksa tai sanoo että myöhemmin. Ei enää tehdä yhdessä mitään, paitsi katsotaan iltaisin telkkaria ja joskus ehä käydään jossain mutta silloinkin tuntuu että še on jotenkin väkinäistä. Mieheni on sosiaalinen ja hauska, vitsailee paljon ja hauskuuttaa muita, sellainen hän oli silloin alussa, mutta nykyään minä näen sen puolen hänestä vain muiden seurassa. Minun seurassa hän tiuskii ja on kiukkuinen. Sanoo että johtuu väsymyksestä mutta muille jaksaa olla iloinen ja hauska. Olen yrittänyt tehdä jotain asioiden eteen, mutta se on vaikeaa kun toinen ei tule yhtään vastaan. Ja jos yritän puhua näistä asioista miehelleni hän vain suuttuu ja tuskastuu ja sanoo että se johtuu vain väsymyksestä. Ja keskustelu jää siihen. Sanokaa mielipiteenne ja mitä voin tehdä. Ja jos joku osaisi sanoa syyn mieheni käyttäytymiselle. Olen kysynyt että rakastaako minua vielä ja sanoo että joo mutta tuntuu että on tympääntynyt ja kyllästynyt minun seuraan. Minä haluan ja kaipaan suudella pitkään ja viettää koko illan kahdestaan ja syödä vaikka hyvää ruokaa. On yksinäinen olo ja tuntuu ettei itsekään jaksa kohta enää panostaa tähän.
Kommentit (27)
Kuulostaa siltä, että mies elää nyt vaan itselleen. Ei enää teille parina tai teille kaikille perheenä. Itsekeskeistä. Mikäköhän tuohon auttaisi...?
Jospa kävisit ihan itseksesi siellä parisuhdeterapeutilla kerran tai kaksi? Voisi vähän selvittää asioita.
Ja sitten annat olla. Kun mikään, mitä teet ei tilannetta muuta, niin so not. Keskity itseesi ja lapsiin. Tee asioita joista nautit, vietä aikaa lasten kanssa. Miehen jutut toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Älä mene mukaan räyhäämiseen.
Sano vaan vaikka, että olet tukena tarvittaessa ja nyt meillä kai tällainen suvantovaihe, mutta SINÄ haluat jatkaa ja olet olemassa, jos mies taas piristyy. Jos mies alkaa kiukutella, totea rauhallisesti, että olet varmaan väsynyt ja sulla on paha mieli jostain. Mutta että sullekin tulee paha mieli, jos kuuntelet tuollaista kiukkuamista. Ole hyvä ja sano rau-hal-li-ses-ti, mikä sinua ärsyttää. Jos kiukkuat, menen toiseen huoneeseen/ulos.
Jos mies ei rauhoitu, kävele pois tilanteesta. Lähde tarvittaessa vaikka ulos kävelylle. EI sun tarvi kuunnella aikuisen ihmisen pahan olon purkauksia tuolla tavalla.
Anna ajan kulua, katso, mitä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on katkera sulle. Sitä se on. Itse samassa tilanteessa: mies on kavereiden kanssa kuin enkeli ja nauraa vapautuneesti ja on hyvä seuramies yms., mun kanssa äreä, tasapainoton ja raivostuu täysin kohtuuttomasti jos esim. xbox-peli menee vikaan.
Meillä tämä johtuu siitä, että mies on ns. huithapeli eli ei osaa oikein ottaa vastuuta mistään ja sössii mm. jatkuvasti raha-asiat. Asunut kotonaan lähes kolmikymppiseksi eikä ole koskaan oppinut ns. normaaleja elämän vastoinkäymisiä tai asioiden hoitamista. Hoitaa kaiken viime tingassa ja sitten raivoaa jos joku menee pieleen, vaikka se olisi juuri oman saamattomuuden vikaa. Vastoinkäymiset myös saavat hänet aivan "kaikki on pilalla, elämä on paskaa" -tilaan ja minun pitäisi sitten sitä sietää hymyillen.
Minä taas olen jo lapsesta lähtien pitänyt huolta itsestäni ja osaan hoitaa mm. käytännön asiat hyvin, tartun toimeen ja pistän tuulemaan. Tästä seuraa se, että joko minä teen kaiken tai sitten ne tehdään miehen tavalla eli viime tingassa sinnepäin (ja kärsitään seuraukset). Jos yritän kompromissia, se toimii pari kertaa, kunnes mies unohtaa sen. Jos joudun palaamaan asiaan, mies saa raivarit, koska minä kuulemma yritän muuttaa häntä. Hän ei siis ymmärrä normaalista vastuunkannosta ja parisuhteiden yhdessä yrittämisestä/kompromisseista mitään.
MITEN elää tässä tilanteessa? Erota en aio, ensin pitää yrittää.
Ensiapu: googlaa tyyneysrukous ja ota se osaksi elämääsi. Jos paikkakunnallasi on AA, käy ostamassa heidän kirjansa. Se on yleisfilosofinen kirja jonka opit auttavat joka elämäntilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 14:31"]
Sun viesti kuulostaa todella kannustavalta kiitos! :) olen mä yrittänyt mutta ehkä se on välillä jäänyt puolitiehen. Mies tekee välillä paljon töitä ja itse yrittää hoitaa kodin ja lapset ja sitten pitäisi olla ihana ja mukava toiselle, vaikkei saa samaa takaisin. Tuntuu myös että mieheni arvostelee minua ja tekemisiäni, ei kuulemma tarkoita niitä pahalla, mutta kun koskaan ei tule mitään positiivista sanottavaa, eikä kehu että olen nätti tai kaunis kun olen laittautunut. Olemme alle kolmekymppisiä, olen hoikka ja nätti, hyvässä kunnossa edelleen lasten jälkeen. Pidän itsestäni huolta ja haluan näyttää joka päivä nätiltä, teen sen itseni takia vaikka olisi mukava kun mieheni huomaisia ja sanoisi joskus jotain. Ja toisaalta onhan se mukava edes kaupassa saada niitä katseita sitten muilta kun ei omaltaan saa. Välillä mieheni yllättää ja saattaa yhtäkkiä suudella tai jos kulkee takani saattaa tarttua takapuoleeni kiinni, mutta sitö tapahtuu harvoin ja siihen se jääkin. Mutta itselle tulee hyvä olo, ja kun mieheni edes vähän panostaa huomaan miten paljon parempi ja onnellisempi olo tulee, vaikka se olisi vain halaus kesken päivän. Mutta ehkä yritän nyt enemmän ja lopetan tiuskimisen, tivaamisen ja kyselyn miksi näin, ehkä mieheni sitten antaa jossain vaiheessa vastakaikua.
Ap
[/quote]
Sellainen jäytävä ja suhdetta rasittava tilanne syntyy meille joskus (siis minun näkökulmastani) erityisesti silloin, jos annan itseni miettiä jotain tyyliin: "Miehen kiireet ovat muka tärkeämpiä kuin minun. Ei se taida edes tajuta, että minun tilanteeni töissä on yhtä stressaava kuin sen. Mies ei uhraudu. Minä uhraudun. Minun täytyy tehdä myönnytyksiä. Ollaan/tehdään nyt sitten suhteen ja miehen vuoksi näin, vaikken yhtään itse haluaisi." Eli sellainen martyyrius myrkyttää todella nopeasti koko vuorovaikutuksen. Ja vaikka niihin uhriutuviin ja uhrautuviin ajatuksiin olisikin syytä, lähtee se asenne joka tapauksessa oman pään sisältä. Vaikeassa tilanteessa mua ei auta yhtään, jos itse olen miellyttävä ja kiva, mutta samalla happamesti ajattelen tekeväni myönnytyksiä ja luopuvani jostain itselleni tärkeästä suhteen hyväksi. Koska se pieni katkeruus kasaantuu ja purkautuu ennemmin tai myöhemmin, piilotetummin tai näkyvämmin, ja niin negatiivisuus ruokkii itseään. Olen siis joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa, jotta vaikeina hetkinä minä yrittäisin ihan aidosti, rakkaudella. Kuten joku jo sanoikin, itseään ja omaa suhtautumistaan voi muuttaa. Ei se silti tarkoita, että kaikesta pitäisi itseään syyttää, mutta on hieman hankala vaatia toiselta jotain, jos ei itse ole ensin päässyt siihen mielentilaan, että antaa kaikkensa varauksetta ja martyrismia hauduttelematta. Oikeastaan on samantekevää, kumman syystä johonkin tilanteeseen on alun alkaen päädytty. Merkittävää on se, miten tilanteesta pääsee pois. Jos pystyn parantamaan tulehtuneita välejä omalla toiminnallani, voin sen tehdä, vaikka periaatteessa voisin olla sitä mieltä, että miehen tulisi tehdä aloite sovinnontekoon ja suhteen tervehdyttämiseen. Jos kuolen ylittäessäni katua vihreillä valoilla, minua ei pahemmin lohduta se, että vika oli itse asiassa autoilijan eikä minun. Mieluummin teen tarvittavat varotoimet itse, vaikkei minun virallisesti pitäisi tarvitakaan niitä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen yksipuolinen yrittäminen tekee suhteesta vain äiti-lapsi-suhteen ja siinä menee viimeinenkin kunnioitus mieheen. Fiksuinta on vaan lakata välittämästä, ei syyttele, muttei myöskään yritä. Ihan sama.
Sinuna alkaisin lisäämään miehen aamupuuroon lasimurskaa hienoksi jauhettuna. Toimii !
Masterchief mies