Lue keskustelun säännöt.
Joskus tekis niin mieli heittäytyä lapsen tasolle tuon kiukuttelijan kanssa
18.03.2014 |
Meillä täällä kovapäinen ja todella itsepäinen 5v lapsi. Pettymyksensietokyky hällä täysi nolla ja hermostuu heti, jos joku ei mene niin, kuin hän haluaa.
Aukoo minulle päätä, kiroilee ja kiukuttelee minkä kerkiää. Aina ei vaan jaksaisi olla se kynnysmatto ja ottaa vastaan tuota jatkuvaa raivoa tuolta pieneltä ihmiseltä. Kun pyytää tekemään jotain, vastaa aina EI! Mikään ei käy ja kaikessa laittaa vastaan, aina.
Istua tapittaa paikallaan kuin vihainen pikku myy, kun kehottaa pukeutumaan tai menemään suihkuun jne. Ei tee elettäkään, että liikkuisi. Oikein odottamalla odottaa, että hermostutaan ja väkipakolla viedään sitten iltapesuille jne.
Toisinaan siis tekisi mieli antaa takaisin; tiuskia ja olla "inhottava". Olla antamatta huomiota, kun kiukkuaa. Kun pyytää jotain, vastaisi vain EI. Toiveena, että vihdoin tajuaisi, miten typerää tuollainen käytös on.
Tiedän, että olisi lapsellista, mutta kun ei vaan enää jaksaisi tuota tuittupäätä enää :/
Kommentit (6)
Mitäs jos et vajoaisi lapsen tasolle vaan nousisit aikuisen ihmisen ja vanhemman tasolle? Jos et pärjää 5v:n kanssa niin kuinkas ajattelit pärjätä teini-ikäisen kanssa.
Pään aukominen ja kiroilu äidille ei todellakaan ole sallittavaa ja normaalia.
Meillä ei edes teinit kiroile eikä haistattele meille vanhemmille...saa olla eri mieltä ja suuttua ja huutaakin jos siltä tuntuu mutta mitään "paskapuheita" ei kuunnella.
Miksi luulet että se kynnysmattona olo on oikein kun lapsi selvästikin etsii rajoja ja turvallista vanhempaa joka jämäkästi ohjaa päivästä toiseen niin että arki soljuu mukavasti eikä tarvitse turhia kiukutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 13:33"]
Meillä on erityislapsi, jolla vastaavaa mutta vielä pahempaa käytöstä, ikää enemmän kuin aloittajan lapsella myös. Tosi kauan jaksoin olla aikuinen, tukea ja sietää...sitten tuli stoppi, kun tuntui että mihinkään ei edistytä vaikka tein tosi kovasti töitä niin viestinnän, palkitsemisen kuin opettamisenkin suhteen. Aivan turhaa työtä, käytös oli aina lopulta ihan yhtä impulsiivista ja raivostuttavaa. Haastoi riitaa kaikille, satutti muita lapsia, uhitteli ja kiroili vaan.
Kun lopetin yrittämisen, käytöksessä ei tapahtunut minkäänlaista muutosta huonompaan, jota olisin odottanut. Muut tahot kertoivat huomanneensa että koko vuosi on kipuiltu samojen ongelmien kanssa eikä edistystä tapahdu, vaikka mitä kokeilisivat. Ymmärsin lopulta antaa periksi kokonaan ja lapsi muutti pois. Nyt on asunut muualla reilun vuoden eikä käytöksessä ole tapahtunut minkäänlaista muutosta mihinkään suuntaan.
[/quote]
Mikä opetus tässä on? Että hylkää vain sumeilematta kiukutteleva lapsesi, ei se kuitenkaan siitä mitään opi.
Kokeile joskus sitä lapsen tasolle menemistä, menemättä tietenkään liiallisuuksiin. Itse ainakin olen saanut lapsen joskus miettimään käytöstään kun olen raa'asti itse kieltäytynyt antamasta hänelle esim. mehua, tai tekemästä muutenkaan mitään ekstraa vähään aikaan. Sanon vaan pyyntöihin, että ei huvita kun häntäkään ei huvita tehdä mitä minä pyydän.
Känkkäränkkä kokeilee rajojaan ja testaa aikuista. Pitäisi jaksaa olla aina johdonmukainen ja pysyä rauhallisena. Huonoa käytöstä, satuttamista ja kiroilua ei tietenkään pidä sietää. Ojentaminen ja kasvattaminen ei välttämättä ole mutkatonta. Se vaatii vanhemmilta pitkää pinnaa.
Lapselle on hyvä osoittaa rajat ja rakkautta. Vaikka lapsi saisi minkälaisen kiukkupotkuraivarin, olisi myrskyn jälken tärkeää sanoa, että rakastaa, eikä hylkää.
En tiedä miten 5-vuotiaan kanssa enää onnistuu, mutta joskus olen tehnyt uhmaikäisen 2-vuotiaan kanssa niin, että kun hän heittäytyy maahan selälleen potkimaan ja kirkumaan, niin olen tehnyt saman. Heittäytynyt siihen viereen takomaan nyrkillä maahan ja huutamaan kuinka epäreilua elämä on. Mieluiten just vaikka ulkona kadulla. Lapsi on tästä kovasti hämmentynyt ja unohtanut oman kiukkunsa, kun aikuinen on toiminut aivan päin vastoin kun hän olettaa.
Meillä on erityislapsi, jolla vastaavaa mutta vielä pahempaa käytöstä, ikää enemmän kuin aloittajan lapsella myös. Tosi kauan jaksoin olla aikuinen, tukea ja sietää...sitten tuli stoppi, kun tuntui että mihinkään ei edistytä vaikka tein tosi kovasti töitä niin viestinnän, palkitsemisen kuin opettamisenkin suhteen. Aivan turhaa työtä, käytös oli aina lopulta ihan yhtä impulsiivista ja raivostuttavaa. Haastoi riitaa kaikille, satutti muita lapsia, uhitteli ja kiroili vaan.
Kun lopetin yrittämisen, käytöksessä ei tapahtunut minkäänlaista muutosta huonompaan, jota olisin odottanut. Muut tahot kertoivat huomanneensa että koko vuosi on kipuiltu samojen ongelmien kanssa eikä edistystä tapahdu, vaikka mitä kokeilisivat. Ymmärsin lopulta antaa periksi kokonaan ja lapsi muutti pois. Nyt on asunut muualla reilun vuoden eikä käytöksessä ole tapahtunut minkäänlaista muutosta mihinkään suuntaan.