Voiko yli 60-vuotias sopeutua kaupunkielämään ja muuttaa kaupunkiin kun takana on yli 30 vuotta maaseudulla?

Tottakai, jos kaupunkielämä on just sitä, mitä haluaa. Muuttaahan moni eläkepäivikseen ulkomaillekin. 

Jos ei ole pakko lähtee,en lähtis koirankoppiin sinnehän kuolee tylsyydestä tai naapurimeluun.Muutenkin nykyään turvatonta.Et voi liikkuu iltasin,hyvä kun päivisin

Toki. Todella monet muuttaa siinä vaiheessa, jos alkaa esim. oman talon ja tontin hoito tuntua liian raskaalta iän ja vaivojen takia tai jos jää leskeksi. Sopeutuminen onnistuu kyllä, kunhan muutto kaupunkiin on ollut vanhan ihmisen oma tahto. Sen sijaan ne ei toimi hyvin, jossa lapset tai muut omaiset ahdistelee ja puolipakottaa kaupunkiin. Siitä seuraa vaan sydänsurua, masennusta ja loputon ikävä kotiin.

Anoppi ja appiukko ainakin nauttivat täysin siemauksin, kun pääsivät muuttamaan maatilalta Kuopion keskustaan 300 metrin päähän torista. Jättivät kuitenkin metsäpalstan ja rantasaunamökin maalle. Siellä appiukko käy risusavotassa tai polttopuita tekemässä. Ja tuottaa se metsäpalsta myös välirahat, kun on  autonvaihdon aika.

Vanhempani muuttivat pikkukaupungista isoon kaupunkiin lähes 70-kymppisinä. Ovat viihtyneet oikein hyvin. Onhan kaupungeissakin rauhallisempia lähiöitä ja asuma-alueita, joissa voi elää lähes kuin "maalla".

Onhan se helpotus, kun kaikki palvelut ja harrastukset ovat nurkan takana. Mikä onni, kun voi kävellä kaupunginteatteriin tai jumppaan! Kun jää yksin puolison kuoltua, turvaton olo lisääntyy, eikä yksin maalla edes ole kivaa. Ja se pimeä puoli vuotta on kamalaa.

Riippuu tapauksesta.

Jos on epävarma ja mahdollisuus vuokrata asunto alueelta, joka eniten kiinnostaisi, kokeilisin ensin niin onko muutos maaseudulta kaupunkiin helppo. 

Minä testasin maalla asumista vuokraamalla pienen maatalon, mutta ei se ollut minun juttuni. Ensi vuosien innostuksen jälkeen tympäännyin.

Sen kuitenkin tein, että myin kaupunkiasunnon ja ostin uuden asunnon lähempää luontoa taajamasta.

Ei, 45v on se raja kun voi vielä sopeutua.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se helpotus, kun kaikki palvelut ja harrastukset ovat nurkan takana. Mikä onni, kun voi kävellä kaupunginteatteriin tai jumppaan! Kun jää yksin puolison kuoltua, turvaton olo lisääntyy, eikä yksin maalla edes ole kivaa. Ja se pimeä puoli vuotta on kamalaa.

Tämä!!

Olen 65 ja ikäni asunut maalla. Olen vakavasti harkinnut kaupunkiin muuttoa jos sattuu käymään niin, että leskeksi jään. Juuri noiden mainittujen asioiden vuoksi.

Persoonasta ja tarpeista se on enemmän kiinni kuin iästä.

Hyvin on ainakin äitini kohdalla sujunut.  Asui aiemmin pikkukylässä keskellä korpea, nyt melkein ison kaupungin keskustassa. Nyt hänellä on lyhyt kävelymatka tk-keskukseen, apteekkiin, kauppoihin, konsertteihin, teatteriin yms. On ollut hyvin tyytyväinen.

57-vuotias voi vielä, mutta siitä eteenpäin on vähän hankalaa. Tuossa 58 vuoden ja 4 kuukauden jälkeen todella vaikeaa, 59 ja 2 kuukautta niin melko lailla toivotonta. 6-kymppisenä ei onnistu kyllä enää.

No oikeasti jotkut 2-kymppiset eivät pysty. Riippuu ihmisestä ja asenteesta, ei ikävuosista.

Nuorempi versio kirjoitti:

Jos ei ole pakko lähtee,en lähtis koirankoppiin sinnehän kuolee tylsyydestä tai naapurimeluun.Muutenkin nykyään turvatonta.Et voi liikkuu iltasin,hyvä kun päivisin

Miksei voi liikkua iltaisinkin? Ainakin meidän kaupungissa voi. Kaupungeissa on tilaviakin asuntoja.