Kellään ollut suunympärysihottumaa? Kuinka pian lääke alkanut tehota?
Aloitin Oricyclinin melkein viikko sitten, mutta ei ole vielä näkynyt vaikutusta. Lääkäri sanoikin, että kannattaa käyttää parikin kuukautta lääkettä.
Kommentit (13)
Millaista ihottumaa? Minulla punaista kuivas läiskää (ei ruusufinniä)
Tyypilllisiä suihinottajan oireita..
Mulle ei auttanut kuukaudenkaan kuuri ensimmäisen ihottuman ollessa pahimmillaan. Söin sitten kolmen kuukauden kuurin ja tällä ihottuma lähti kokonaan pois.
Varaudu sitten siihen että todennäköisesti ihottuma uusii jossain vaiheessa. Mulla uusiutui aina keväisin mutta tuolloin ihottuman tunnisti aikaisessa vaiheessa ja tällöin ihan parin päivän kuuri auttoi. Nyt jostain syystä kyseistä ongelmaa ei ole ollut enää pariin vuoteen, onneksi.
Mulla kesti kyllä pari kuukautta varmaan että kokonaan hävisi, lääkekuuri oli 3 kk ja sitten voide lisäksi. Lääkkeen nimeä en muista, mutta ei muistaakseni ollut tuo sama. Tästä on melkein 7 vuotta, eikä onneksi ole uusinut.
Voi ei... toivottavasti nyt edes häviäisi pois tuo ihottuma. Syön kyllä vaikka kolmekin kuukautta lääkettä jos se sen vaatii.
ap
6 lisää: mulla oli joku antibiootti, jonka aikana ei saa tulla raskaaksi. Varmaan sinulla onkin tästä tieto, jos lääkkeelläsi sama vaikutus.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 23:29"]
Mulle ei auttanut kuukaudenkaan kuuri ensimmäisen ihottuman ollessa pahimmillaan. Söin sitten kolmen kuukauden kuurin ja tällä ihottuma lähti kokonaan pois.
Varaudu sitten siihen että todennäköisesti ihottuma uusii jossain vaiheessa. Mulla uusiutui aina keväisin mutta tuolloin ihottuman tunnisti aikaisessa vaiheessa ja tällöin ihan parin päivän kuuri auttoi. Nyt jostain syystä kyseistä ongelmaa ei ole ollut enää pariin vuoteen, onneksi.
[/quote]
Niin ja Tetracyclin siis oli lääkkeenä mulla.
Mulla kesti kolmisen viikkoa että iho rauhoittui, koko kuuri oli n. 2,5kk. Sama kolme viikkoa ja ensimmäiset näpyt palasivat kuurin jälkeen. :/ Lääkkeenä Oricyclin, joka on tetrasykliiniä myös, eri kauppanimi vain.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 00:05"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2014 klo 23:29"]
Mulle ei auttanut kuukaudenkaan kuuri ensimmäisen ihottuman ollessa pahimmillaan. Söin sitten kolmen kuukauden kuurin ja tällä ihottuma lähti kokonaan pois.
Varaudu sitten siihen että todennäköisesti ihottuma uusii jossain vaiheessa. Mulla uusiutui aina keväisin mutta tuolloin ihottuman tunnisti aikaisessa vaiheessa ja tällöin ihan parin päivän kuuri auttoi. Nyt jostain syystä kyseistä ongelmaa ei ole ollut enää pariin vuoteen, onneksi.
[/quote]
Niin ja Tetracyclin siis oli lääkkeenä mulla.
[/quote]
Äh, mulla meni puurot ja vellit ihan sekaisin! Siis Tetralysal oli lääke!
Mä oon syönyt 3 kuuria tässä lähivuosina, aina tetrasykliiniä. Viimeisin loppui tuossa kuukausi sitten ja muistaakseni jo parin viikon jälkeen oli ihottuma kadonnut. Söin kuitenkin melkein 2 kk että varmasti kuuri tepsii.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 00:00"]
6 lisää: mulla oli joku antibiootti, jonka aikana ei saa tulla raskaaksi. Varmaan sinulla onkin tästä tieto, jos lääkkeelläsi sama vaikutus.
[/quote]Juu, lääkäri kysyi raskauden mahdollisuudesta ja varoitteli, että kuurin aikana ei saa tulla raskaaksi.
Voi ankeus kun luen täältä teidän kokemuksianne... Toivon niin kovasti, että kuuri auttaa! Ja ettei heti tulisi uudelleen takaisin tämä vaiva. Mulla on nenänkin päälle tullut noita näppylöitä/ryyhkää tms. Ahistaa kun on aina ollut todella hyvä iho, ja sitten yhtäkkiä tulee tällainen vaiva.
ap
Hei! Kerron tässä oman kokemukseni asiaan liittyen. Suuni ympärille ilmestyi tuota punaista ihottumaa. Työterveyslääkäri katsoi ihottumaani ja totesi sen olevan suunympärysihottumaa. Antibioottikuuri kirjoitettiin 4 kuukaudeksi. Itse olin hyvin epäileväinen enkä aloittanut antibioottia vaan varasin ajan yksityiselle klinikalle ihotautilääkärille. Lääkäri katsoi ihoa ja totesi sen olevan suunympärysihottumaa ja määräsi myös antibioottia tabletti kuurin sekä Rozazol voidetta. Tässä kohtaa päätin että antibiootti kuurin aloitus saa odottaa ja kokeilin äitini ideasta jättää shampoon käyttö kokonaan pois. Lopetin siis marketti shampoon ja hoitoaineen käytön sekä suihkugeelin käytön kokonaan. Suurin osa ihottumasta hävisi jo parissa päivässä. Ja sen koommin sitä ei ole näkynyt! :)