Aikuinen, oletko vailla ystävää? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen todella hyvä ystävä joka muutti paikkakuntaa, mutta ei sekään haitannut. Hän kävi täällä kotiseuduilla tosi usein ja näimme joka kerta ja touhusimme yhdessä, mutta sitten n. 20 v. tästä eteenpäin hän sai lapsen ja kaikki muuttui. Käy edelleen täällä kotiseudulla usein, mutta viettää aikaa nyt lapsensa, äitinsä ja siskonsa kanssa. Heidän kanssaan yhdessä tekee kaiken sen saman mitä ennen yhdessä teimme. En voi kieltää etteikö sattuisi. Syytä en tiedä, mikään muu ei muuttunut kuin että lapsi syntyi. Omani syntyi jo 20 v. sitten eikä se mitenkään häirinnyt missään vaiheessa ystävyyttämme. Jos joku tietää sanoa tähän jotain, niin olisi aivan kiva kuulla.

Yksi munkin ystävä liikkuu aina siskonsa kanssa, emme näe milloinkaan kahdestaan vaikka tahtoisin. Sisko tai lapsi hänellä AINA mukana, muuttuu siinä väistämättä ystävyyskin.

No kuulostaapa kivalle ystävälle....

Vierailija kirjoitti:

N25, kavereita oli viimeksi 18-19-vuotiaana. Sitten ne jäivät, osa etäisyyksien takia, mutta osa sitten ihan omasta syystäni. Olen aina ollut ahdistunut painostani enkä aina sen takia pystynyt näkemään kavereitani, koska mielestäni painoin liikaa. Kun tarpeeksi monta kertaa kieltäytyy tapaamasta, niin siihen ne kaverisuhteet jäävät.

Kaipaan toki kavereita (uusia) edelleen, mutta samat itsetunto-ongelmat ovat edelleen läsnä, joten tuskin minä vieläkään saisin ystävyyssuhteita pidettyä yllä. Olen vain asennoitunut siihen, että ystäviä minulla ei ole eikä tule enää koskaan olemaan. 

Vähän samoin täälläkin. Tuntuu että olen liian ruma ja liian huonosti koulutettu. Hienot ihmiset vain saavat ystäviä toisista hienoista tai olevinaan hienoista.