Miten väsynyt olet tällä hetkellä asteikolla 0-10?
Kommentit (15)
1
Nyt minun vuorokauteni virkein hetki. Mutta aina voisi pikku unoset ottaa.
-------------------------------------------------------------------------------------11---------------------------------------------------------11-----------------------------------------------------------11
8. Pitäis mennä nukkumaan tässä kohta.
9. 40 tuntia takana 1 tunnin unilla välissä.
7. Olen ollut hieman kipeänä nyt (paha korvatulehdus), ja alkaa jo pelkkä kotonaolo väsyttämään. Onneksi ei ole mitään tarttuvaa, joten huomenna töihin, jos ei tästä enää pahene.
50
Meillä on kaksi koululaista Helsingissä. Molemmilla koko ajan koronatartuntoja kouluissaan, koulut on sekaisin, sen lisäksi kuskaamme heidät kouluihin, ettei matkalla sairastu.
Työt on myös ihan sekaisin. Koska korona.
Olin jo ennen koronaa väsynyt ja uupunut, pari sairautta.
Nyt konttaan eteenpäin päivä kerrallaan. Onneksi nyt on nuorempi tetissä työpaikallani, ei ole illalla läksyjä ja yksi kuskausrundi päivässä vähemmän.
5
Olen töissä joten perus rutiininomainen herätys oli. Jos olisi viikonloppu niin vielä makoilisin.
9,5
Sinnittelen hereillä, vaikka mieluummin nukkuisin.
9. Tuntuu kuin ei olisi nukkunut viime yönä lainkaan.
98, masennus.
Tekisi mieleni vetää itseni kiikkuun.
Mietin vain lapsiani, no aikuisia ne jo on. Ja saisivat rahaa, kun tän mun asunnon myyvät, kyllä tästä varmaan joku 130 000 € saa.
Lapsenlapset varmasti mummun nopsaan unohtaa.
Ihana ajatus, kun saisi vain maata haudassa mitään tuntematta.
11