Miten se vaikuttaa lapseen, jos kotona on kireä ilmapiiri?

Esimerkiksi siten, että lapsi ei uskalla olla lapsi ja ilmaista omia toiveitaan ja tarpeitaan, koska joutuu pelkäämään vanhempien tunnereaktioita ja varoo kuormittavasta vanhempiaan. 

Musta ainakin tuli kireä stressaaja.

Kotona oli aina kireä ilmapiiri, vanhemmat riiteli ihan koko ajan. Oli oikeasti helpotus kun viimein erosivat.

Siten, että siitä lapsesta kasvaa vihainen/tunteitaan patoava/häpeävä yms aikuinen ja todennäköisesti toimii samalla tavalla omien lastensa kanssa.

Ikävämmin kuin vanhempien fiksu ero.

Hän voi romahtaa aikuisena.

Isä oli hullu humalassa ja haastoi riitaa ja oli väkivaltainen jne. Minusta tuli aika arka, kovat äänet ei ole mieleen ja kokoajan on kuin tuntosarvet olisi pystyssä. Mukaudun toisten toiveisiin ja olen kuulemma näkymätön. Toisaalta uskallan tarvittaessa puolustaa esim.heikompaa tms. eli minussa on jotakin selittämätöntä voimaa ja vahvuutta.

Lapsi voi sulkeutua ahdistuksesta. Ja siitä se voi purkaa pahaa oloaan muihin lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Ikävämmin kuin vanhempien fiksu ero.

Juuri näin. Kireys luo epävarmuuden tunteen, jonka kanssa on lapsen vaikea olla ja elää. Helposti kehittyy olo, että kireys on lapsen omaa syytä, josta syntynyttä epämääräistä syyllisyyden tunnetta kantaa lopun ikänsä. Lapsi ei uskalla olla oma itsensä eikä saa kehittyä vapaasti, kun pitää olla eri tavoin varuillaan ja arvailla, miten pitäisi olla, että kelpaa.

Jos lapselle tiuskitaan kaikki niin se ainakin vaikuttaa lapsen itsetuntoon heikentävästi.

Lapset imevät käytösmalleja itseensä, joten... 

Lapsesta tulee ylivastuullinen neuroottinen itsensätarkkailija

Ap jatkaa.

Tämä perhe, josta kerron: heidän lapsensa on kauhea riiviö. Koko ajan kiusaa vähintään kissaa, eikä tottele. Voiko se johtua tästä kireydestä?

Perheessä asuu tilapäisesti sukulaismies, joka sanoo kireydestä. Koskaan ei tiedä, mistä tuulee.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa.

Tämä perhe, josta kerron: heidän lapsensa on kauhea riiviö. Koko ajan kiusaa vähintään kissaa, eikä tottele. Voiko se johtua tästä kireydestä?

Perheessä asuu tilapäisesti sukulaismies, joka sanoo kireydestä. Koskaan ei tiedä, mistä tuulee.

Voihan hän olla erityislapsi, ja perheessä on sattumalta lisäksi muuta kireyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa.

Tämä perhe, josta kerron: heidän lapsensa on kauhea riiviö. Koko ajan kiusaa vähintään kissaa, eikä tottele. Voiko se johtua tästä kireydestä?

Perheessä asuu tilapäisesti sukulaismies, joka sanoo kireydestä. Koskaan ei tiedä, mistä tuulee.

Voihan hän olla erityislapsi, ja perheessä on sattumalta lisäksi muuta kireyttä.

Hän varmaan on vähän adhd, oli perhe mikä tahansa. Mutta suoraan se ei ole seurausta kireydestä?

Vierailija kirjoitti:

Musta ainakin tuli kireä stressaaja.

Kotona oli aina kireä ilmapiiri, vanhemmat riiteli ihan koko ajan. Oli oikeasti helpotus kun viimein erosivat.

Meillä vanhemmat ei riidelleet vaan enemmänkin oli täydellisen välinpitämättömiä toisiaan kohtaan ja ovat edelleen yhdessä. Tunteita ei siis näytetty eikä pahemmin kyllä kukaan edes puhunut vaan kotona oli sellainen vaikenemisen ilmapiiri. Meillä ei siis vietetty aikaa perheenä muuta kuin lomilla vaan jokainen nökötti omassa nurkassaan ja toisille puhumista suorastaan varottiin ja välteltiin viimeiseen asti.

Samaan aikaan etenkin isä oletti muiden olevan jotain ajatustenlukijoita ja ymmärtävän ihan vain kulmakarvan asennosta mitä pitää tehdä. Toisaalta oletti olevansa myös itse ajatustenlukija ja voivansa siksi tehdä kaikenlaisia päätöksiä muiden puolesta ihan täysin kysymättä mitään. Nämä siis oli esim harrastuksia eli meille ilmaantui täysin yllättäen piano ja isä loukkaantui verisesti kun en sitä täydellisen epämusikaalisena oppinut soittamaan koska yht*äkkiä alkaneet pianotunnit ei myöskään kiinnostaneet yhtään. Sitten alkoikin syyllistys kuinka kiittämättömiä lapsia hänellä on eikä kukaan arvosta.

Ainakin itse olen aivan täydellisen surkea kaikessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa vielä näin keski-ikäisenäkin ja en osaa ollenkaan tehdä kompromisseja kuten normi-ihminen vaan herkästi kyllä teen mitä toinen pyytää (enkä edes valita tai väitä vastaan) mutta se aiheuttaa sen, että jatkossa tunnen kyseistä ihmistä kohtaan pelkkää vih¤¤ ja halveksuntaa ja suunnilleen voisin vaikka kuristaa.

Tottakai se vaikuttaa lapseen. Lapset on vielä tosi herkkiksiä ja luulevat herkästi, että se on heidän vika. Itte en jaksa ihailla yhtään ihmisiä, jotka pysyy yhdessä muka lasten takia ja lasten pitää jaksaa jännitellä kotona että mitä taas tapahtuu. Itte oon sellasessa perheessä kasvanut, että isä uhkaili äitiä hirvikiväärillä ja äiti uhkaili hyppäävänsä parvekkeelta. En ole koskaan toipunut. Luulin, että kaikki on mun vika, kun muutenhan ne hullut olis voineet erota. Vasta myöhemmin tajusin, että rakkaus on tollasta riipivää, eikä se kauhee tilanne ollut mitenkään minusta riippuvainen.

Minulta meni mielenterveys. Olen nyt kolmekymppinen. Terapiassa käynyt 4 vuotta. Lapsuudenkodissani on kireä, painostava ja riitaisa ilmapiiri. Kärsin siitä lapsena joka päivä, olin äärimmäisen stressaantunut. Minulta lähti jopa hiustuppoja päästä, laihduin teininä alipainoiseksi, kärsin masennuksesta ja unettomuudesta. Säpsähtelin ja olin pelokas. Kyttäsin aina kotimme ikkunasta, milloin äiti tai isä ajoi pihaan, ja silloin keskeytin kaikki tekemiseni ja menin vähin ääniin huoneeseeni. Tuo oikeasti jopa naurattaa nyt, kun meinaan vaistomaisesti tehdä niin nykyisessä kodissani mieheni kanssa - ei minun enää tarvitse, voin rentoutua ja vaikka katsoa telkkaria kun hän tulee kotiin! Hän ei suutu ja ala huutaa, kuten äitini olisi tehnyt. Mutta tässä vain muutamia mainitakseni.

Kodin kuuluu olla lapselle turvasatama ja rauhan tyyssija. Maailma on rankka paikka. Vaikkei lapsi itse joutuisi pahoja asioita liiemmin kokemaan, niitä joutuu näkemään pihapiirissä, koulumatkalla, koulussa, kaupungilla, mediassa. Siis tapahtumia, jotka ainakin lapsen näkökulmasta ovat rankkoja, esim. kiusaamista, vihaista kiroilua.

On varmaan monia mahdollisia tapoja, joilla se voi vaikuttaa lapseen, ettei kotonakaan ole rauhallinen ja hyvä olo. Esim. stressitasot saattavat olla korkeat pitkiä aikoja, luulisin.