Helsingin asuntokauppa romahtaa, OPKK irtisanoo 40
Noin 40 joutuu lähtemään Helsingin OPKK:sta
Helsingin OP-Kiinteistökeskuksessa eli OPKK:ssa on käynnissä yt-neuvottelut. Ne johtavat tämänhetkisen arvion mukaan 40 työpaikan vähentämiseen.
Viime viikon maanantaina alkaneet neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä, kuten kiinteistönvälittäjiä, esimiehiä ja hallintoa.
Työntekijöitä on yhteensä 90, toimitusjohtaja Merja Siivonen kertoo Taloussanomille.
Irtisanomisten lisäksi kiinteistökeskus tutkii muita vaihtoehtoja henkilöstön vähentämiseksi. Siivosen mukaan henkilöstön ikärakenne mahdollistanee ainakin joitakin eläköitymisiä.
Siivonen perustelee vähennyksiä asuntomarkkinoiden koko viime vuoden jatkuneella hiipumisella, joka ei näytä helpottavan.
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2014/03/07/noin-40-joutuu-lahtemaan-helsingin-opkksta/20143402/12
Kommentit (8)
Itse kävin syksyllä katsomassa rivitalokämppää, hintapyyntö oli sillion 180.000; nyt näkyy olevan 130.000. Itse en osta sitä, kun pihatyöt talkoilla ja olen niin paljon työmatkoilla, että saattaisi tulla riitaa. Näkyi nimittäin olevan aika paljon yhteisiä alueita ja yhteistä nurmikkoa. Ei siinä muuta vikaa ollut. SAmaa suuntaa on monessa muussakin asunnossa. Mutta - tosi hyvät meneekin sitten niin nopeastei ettei ehdi edes tarjousta tehdä. Hyvällä tarkoitan, uudehko, ei remontin tarpeita, hyvä sijainti yms.
Ikävää, mutta tilanne on kuulemma sama kuin 20 vuotta sitten. Asuntojen hinnat puolittuivat.
Helsingin keskustan pienet kämpät pitää arvonsa eli yksiöt, kaksiot ja pienet kolmiot, niitä on myös helppoa vuokrata eteenpäin. Yli millin kämpät ei mene kaupaksi. Isot perheasunnot kaukana keskustasta menee myös huonosti kaupaksi. Tämä Helsingin tilanne.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 19:12"]
Helsingin keskustan pienet kämpät pitää arvonsa eli yksiöt, kaksiot ja pienet kolmiot,
[/quote]
Ei niissäkään kauppa käy tällä hetkellä yhtään.
Ne menee tosi nopeesti, joissa neliöhinta ei yli 5500
[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 19:42"]
Ne menee tosi nopeesti, joissa neliöhinta ei yli 5500
[/quote]
Niin tietysti, jos hinta on noin alhainen, mutta kuka myy töölö/ullanlinna/kruununhaka akselilla tommosella hinnalla sellaista, johon ei ole putket tulossa.
Ne pyyntihinnat on edelleen suurimmaksi osaksi yli 6000, ja esim. ullanlinna/eira akselilla yritetään edelleen 8500 neliöhintoja, ja kukaan ei osta.
Kyllä ihmiset myy 5500 per neliö ja ne menee ennen ekaa näyttöä. Jos kämppä ostettu vaikka kymmenen vuotta sitten, niin saa vielä ihan kivan voiton. Kymmenen vuotta sitten Töölöstäkin sai asuntoja hintaan 3500e/m2.
Ihanaa, tänä vuonna pitäisi ostaa kaksi yksiötä / pientä kaksiota.