Olen aika masentunut

Ollut jo jonkin aikaa. Alkaa tuntua siltä, että haluaisin vain nukkua päivät läpensä, koska uni on ainoa paikka, jossa on ainakin välillä hyvä olla.

Mulla on työ, jota olen pikkuhiljaa alkanut vihata. Kasa epäonnistuneita, satuttavia parisuhteita. En ole enää vuosiin (lähemmäs vuosikymmeneemän) kokenut olevani kenellekään erityisen tärkeä tai rakkauden arvoinen. Viimeisin ero jotenkin toi tämän taas konkreettisesti esiin. Mulla on ikää niin paljon, etten voi enää saada omaa perhettä. Olen yksinäinen. Lemmikkejä on, ja ne taitavat olla ainoa syy, miksi enää nousen sängystä aamuisin.

Tiedän, että mulla on asiat materiaalisesti ihan hyvin. On työ ja koti. Ja että tämä kuulostaa ja onkin itsesäälistä vollotusta. Masennus on ollut seuralaiseni viimeiset 15 vuotta. Nyt vaan on taas sellainen kausi, että todella vaikea nähdä mitään hyvää odottavan tulevaisuudessa. Yksinäinen vanhuus...

Millä jaksaa taas eteenpäin kun näkee vain mustaa?