Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskossa, vaikkei kuulu mihinkään liikkeeseen?
04.03.2014 |
Mietin eroa uskonyhteisöstä, mutta epäröin, koska pelkään että tulee tunne "tyhjän päälle jäämisestä". Että koska täällä maan päällä ei ole mitään yhteisöä mihin kuuluu (toki luterilainen kirkko kuitenkin), onko uskoni jotenkin vaillinaista? En osaa nyt tarkkaan kertoa, mitä pelkään. Onko kenelläkään kokemusta? En siis ole luopumassa uskostani, vaan yhteisöstä, joka ei ole enää arvojeni mukainen. En kuitenkaan tunne vetoa mihinkään muuhunkaan yhteisöön.
Kommentit (18)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:20"]
Miten kirkkoon tai liikkeeseen kuuluminen ja usko kuuluu yhteen? Ei kai voi sanoa harrastavansa juoksua vasta kun liittyy urheilukerhoon? Monesti se helpottaa harrastusta, mutta ei se mikään edellytys ole. Jos haluaa saarnata, niin monesti se on helpompaakin kun ei kuulu mihinkään rajotteita ja reunaehtoja asettavaan porukkaan.
[/quote]
Itse ajattelen niin, että kirkon tehtävä on tuoda uskovat yhteen, vahvistaa uskoa ja ohjata oikealle tielle. Esimerkiksi ortodoksinen kirkko suhtautuu kielteisesti lahkolaisuuteen ja koko kirkossa valtiosta riippumatta oppi on sama. Tässä on tietysti se puoli, että kirkko uudistuu hitaasti jos ollenkaan (esim. avioliitto pysyy aina vain miehen ja naisen välisenä, vaikka jossain luterilaisissa kirkoissa ollaan päädytty sukupuolineutraaliin avioliittoon). Tämä on toisten mielestä hyvä asia, toisten mielestä huono, mutta ainakin se luo jatkuvuutta.
Lahkolaisuuden huonoja puolia on myös se, että kuka tahansa pääsee saarnaamaan. Näissä yhteisöissä herkästi pidetään kirjaa toisten synneistä ja päätetään itse, mikä on syntiä. Esim. ei saa katsoa TV:tä tai syödä lihaa. Eräässä suomalaisessa lahkossa opetettiin, että Jeesus pitää laihoista tytöistä. Oma lukunsa on amerikkalaiset lahkot joukkoitsemurhineen jne.
Pelastuksen ehtona ei ole minkään uskontokunnan jäsenyys, mutta Jumala ei ole tarkoittanut ihmistä etsimään ja vahvistamaan uskoaan yksin. Yksittäiset ihmiset järjestävät Raamattu-piirejä ym. mutta näissä on usein sama ongelma kuin lahkoissa eli yksittäisten ihmisten mielipiteet saavat liikaa valtaa. Itse arvostan myös mahdollisuutta keskustella papin kanssa luottamuksellisesti.
Raamattu, kirkko, oppi ja tietyt säännöt nähdään usein kielteisenä ilmiönä. Kuitenkin kyse on siitä, että ihminen omassa vajavaisuudessaan ei aina osaa itse toimia oikein. Jokaisella on kokemuksia siitä, kuinka joskus on muuttanut täysin mielensä jostain asiasta tai tehnyt jotain, mitä on myöhemmin katunut. Kirkon oppi sen sijaan on vuosituhansien aikana koeteltu, joten se on luotettavampi kuin yksittäisten ihmisten tulkinnat.
- 9 & 15
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 13:05"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:53"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:17"]Minä olen tällainen. Uskoni on väljähtänyt tietyllä tavalla, kun puuttuu uskonyhteisön vaikutus ja tietynlainen kurinalaisuus, josta koko uskoni oli ilmeisen riippuvainen. Uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen ja luen joskus raamattuakin, mutta kyllä se niin on, ettei entisestä uskostani ole jäljellä kuin pieni murto-osa.
En vain pysty uskomaan kuten pitäisi, enkä pysty olemaan hyvä uskovainen (jos minkäänlainen) ja vaikka olen vuosikausia rukoillut itselleni uskoa, johdatusta elämääni, yhteisöä johon kuulua, en ole kokenut saaneeni mitään vastausta. Jumala on aina ollut suuri vaikenija minua kohtaan. Koen jääneeni nimenomaan Hänen taholtaan yksin.
Jotain teen väärin. Tai ehkä Hän ei vain pidä minusta tai olen liian mitätön, että Hän huomioisi minua sen kummemmin. Toiset näyttävät elävän aktiivisessa vuoropuhelussa Jumalan kanssa, saavan johdatusta, vastauksia, he kokevat ihmeellisiä asioita, heitä viedään sinne ja tänne ja ovia aukeaa ja monenlaista tapahtuu. Olen aina seurannut sivusta ihmetellen ja ihaillen, mutten selvästi ole kuulunut joukkoon ja Jumalan sisäpiiriin.
Joskus mietin, kokevatko monet ikäänkuin salaa myös näitä tunteita, mutta ovat ulospäin kuin heillä menisi tosi lujaa. He eivät vain uskalla myöntää itselleen ja toisille, ettei asiat olekaan ihan niin kuin antavat ymmärtää. Mene, tiedä...
Olen sanonut tämän kaiken rukouksessa Jumalalle ja sitten vetäytynyt uskovaisten yhteisöstä pois ja elän nyt elämääni ilman yhteisöä, mutta jonkinlainen usko vielä on olemassa. Näillä siis mennään.
[/quote]
Kirja suositus Neal Donald walsch Keskusteluja jumalan kanssa osat 1-3 ja What God Wants.
[/quote]
Pyri yhteyteen elävän Jumalan kanssa. Pyydä Häntä näyttämään mitä haluaa sinun tekevän. Pyydä neuvoa suoraan Jumalalta, älä käytä ihmisiä välikäsinä. Usko on aitoa yhteyttä Jumalaan, henkilökohtainen suhde. Viime aikoina Jumala on kutsunut monia vilpittömiä uskovia pois kirkkokunnista ja organisoiduista uskonyhteisöistä, sillä niiden toiminta ei ole Hänelle mieleen. Älä pelkää jättää uskonnollista fariselaisuutta, Jumala haluaa tarjota sinun aidon ja elävän yhteyden! Siunausta tielläsi. <3
[/quote]
Kiitos sanoistasi, vaikket oikein tainnut lukea tuota kirjoutustani. Minähän olen jo lähtenyt uskovien yhteydestä, jo 5 vuotta sitten. Olen ollut vuosia yksin (hiipuvan) uskoni kanssa, rukoillut lisää uskoa, johdatusta, uskovien yhteyttä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Olen pyytänyt neuvoa Jumalalta, olen pyytänyt Häntä näyttämään, mitä haluaa minun tekevän. Olen pyrkinyt yhteyteen Hänen kanssaan vilpittömästi ja tosissani ilman mitään välikäsiä. Mutta Jumala vaikenee...
Olen todella koko sydämestäni halunnut uskoa. Mutta miten yksipuolinen suhde oikein toimii, miten jaksan olla yhteydessä vaikenevaan Jumalaan, saati RAKASTAA sellaista, joka vain on hiljaa ja jolta ei saa mitään vastakaikua? Sanon ehkä nyt ilkeästi sinulle, mutta älä vastaa uskonfraasein vilpittömästi tilannettaan kuvailevalle ihmiselle. Olen jo tehnyt tuon kaiken mainitsemasi, kymmeniä ellen satoja kertoja! Voitko uskoa, että sinun Jumalasi, jolta sinä saat niin paljon, ei ehkä kuulisi minua? Minusta sellainen on nyt enemmän kuin todennäköistä, ettei Jumala kuule kaikkia eikä halua auttaa kaikkia eikä tarjota kaikille aitoa ja elävää yhteyttä.
P.S. Ap, anteeksi kun tulin nyt sinun ketjuusi jauhamaan omaa asiaani.
Minä olin ennen vanhoillislestadiolainen. Nykyään en ole. Erosin siitä, koska koin, etten voinut olla kokonaan oma itseni yhteisön normien puristuksessa. Oli myös alkanut häiritä se tunne, että armon ehdoiksi oli keksitty kaiken maailman pikkuasioita (korvikset, tv jne.).
Nykyään käyn vain harvoin kirkossa tms. mutta uskon edelleen Jumalaan ja Jeesukseen. Uskostani on tullut hiljaisempaa, henkilökohtaisempaa, mutta se ei ole kadonnut minnekään. Uskon, että tällaisellekin riittää armoa, ja että uskoni kelpaa myös Jumalan silmissä.
Mulla on yksi uskovainen tuttu, joka erosi kirkosta muistaakseni joskus lukiossa. Sanoi, että uskoo Jumalaan, mutta ei kirkkolaitokseen, mikä minusta kuulosti ihan järkeenkäyvältä. Vaikka kirkko periaatteessa edustaa kristinuskoa, kannattaa muistaa että ihan tavalliset ihmiset sielläkin päätöksiä tekevät. Kirkko ei ole yhtä kuin Jumala.
Kiitos monipuolisista vastauksista. Toisaalta en tiedä mitä ajatella uskonyhteisöstä, ovatko ne Raamatun mukaisia sinänsä. Mutta miten helppoa olisi vain kuulua johonkin ryhmään, eikä uskoa "yksin"! Jäänkö kokonaan yksin uskoni kanssa ja sitten unohdan sen?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin tuon viestin 9... En halua markkinoida mitään tiettyä kirkkoa, mutta haluaisin jakaa pari juttua. Luen usein sanapapilta -nimistä blogia.
Tässä kirjoitus epäilystä: http://sanapapilta.blogspot.fi/2012/09/epauskoisella-uskolla-ja-uskovalla.html
Tästä kannatta lukea kohta "ongelmatilanteita ortodoksisessa kirkossa" http://sanapapilta.blogspot.fi/2012/12/papilta-kysyttya-24.html
lainaus tuosta lopusta: Roomassa käytyään mies oli nähnyt kaikkea alhaista mitä maan päällä on. Hän vastasikin, että oli tietoinen kaikesta rumasta. Hän totesikin lopuksi, että jos kirkko pysyy pystyssä näkemästään huolimatta, sen täytyy olla itse Pyhän Hengen kasassa pitämä, sillä koossa sitä eivät ainakaan ihmiset pidä.
Hyviä ajatuksia, kirkkokunnasta riippumatta. Ymmärrän hyvin ajatuksen, että henkilökohtainen usko on tärkeintä, koska kirkko kuitenkin koostuu vain vajavaisista ihmisistä. Miksi sitten koen (ortodoksisen) kirkon itselleni niin tärkeäksi? Osaan toki lukea Raamattua itsekin, mutta tulkintani, käsitykseni ja mielipiteeni voivat olla yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. On siis hyvä kuunnella myös muita. Kristinusko on yhteisöllinen uskonto, jossa vahvat tukevat toisia heikkoina hetkinä. Usko tulee myös tunnustaa julkisesti ja ilosanomaa jakaa toisillekin.
Muutama lainaus Paavalilta:
9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. -Room. 10
1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. - Room. 14
13 Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. - Room. 14
1 Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. 2 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. - Room. 15
Minä olen uskossa, mutta en kuulu kirkkoon enkä mihinkään liikkeeseen. Olen löytänyt uskoni vasta aikuisena, elämäntilanteiden ja vastoinkäymisten jälkeen. Teen vapaaehtoistyötä paikallisessa seurakunnassa nuorten ja vanhusten parissa 2 kertaa viikossa, mutta ikinä ei jäsenyyteni perään ole kyselty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kirkkoon tai liikkeeseen kuuluminen ja usko kuuluu yhteen? Ei kai voi sanoa harrastavansa juoksua vasta kun liittyy urheilukerhoon? Monesti se helpottaa harrastusta, mutta ei se mikään edellytys ole. Jos haluaa saarnata, niin monesti se on helpompaakin kun ei kuulu mihinkään rajotteita ja reunaehtoja asettavaan porukkaan.
Minä olen tällainen. Uskoni on väljähtänyt tietyllä tavalla, kun puuttuu uskonyhteisön vaikutus ja tietynlainen kurinalaisuus, josta koko uskoni oli ilmeisen riippuvainen. Uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen ja luen joskus raamattuakin, mutta kyllä se niin on, ettei entisestä uskostani ole jäljellä kuin pieni murto-osa.
En vain pysty uskomaan kuten pitäisi, enkä pysty olemaan hyvä uskovainen (jos minkäänlainen) ja vaikka olen vuosikausia rukoillut itselleni uskoa, johdatusta elämääni, yhteisöä johon kuulua, en ole kokenut saaneeni mitään vastausta. Jumala on aina ollut suuri vaikenija minua kohtaan. Koen jääneeni nimenomaan Hänen taholtaan yksin.
Jotain teen väärin. Tai ehkä Hän ei vain pidä minusta tai olen liian mitätön, että Hän huomioisi minua sen kummemmin. Toiset näyttävät elävän aktiivisessa vuoropuhelussa Jumalan kanssa, saavan johdatusta, vastauksia, he kokevat ihmeellisiä asioita, heitä viedään sinne ja tänne ja ovia aukeaa ja monenlaista tapahtuu. Olen aina seurannut sivusta ihmetellen ja ihaillen, mutten selvästi ole kuulunut joukkoon ja Jumalan sisäpiiriin.
Joskus mietin, kokevatko monet ikäänkuin salaa myös näitä tunteita, mutta ovat ulospäin kuin heillä menisi tosi lujaa. He eivät vain uskalla myöntää itselleen ja toisille, ettei asiat olekaan ihan niin kuin antavat ymmärtää. Mene, tiedä...
Olen sanonut tämän kaiken rukouksessa Jumalalle ja sitten vetäytynyt uskovaisten yhteisöstä pois ja elän nyt elämääni ilman yhteisöä, mutta jonkinlainen usko vielä on olemassa. Näillä siis mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:17"]Minä olen tällainen. Uskoni on väljähtänyt tietyllä tavalla, kun puuttuu uskonyhteisön vaikutus ja tietynlainen kurinalaisuus, josta koko uskoni oli ilmeisen riippuvainen. Uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen ja luen joskus raamattuakin, mutta kyllä se niin on, ettei entisestä uskostani ole jäljellä kuin pieni murto-osa.
En vain pysty uskomaan kuten pitäisi, enkä pysty olemaan hyvä uskovainen (jos minkäänlainen) ja vaikka olen vuosikausia rukoillut itselleni uskoa, johdatusta elämääni, yhteisöä johon kuulua, en ole kokenut saaneeni mitään vastausta. Jumala on aina ollut suuri vaikenija minua kohtaan. Koen jääneeni nimenomaan Hänen taholtaan yksin.
Jotain teen väärin. Tai ehkä Hän ei vain pidä minusta tai olen liian mitätön, että Hän huomioisi minua sen kummemmin. Toiset näyttävät elävän aktiivisessa vuoropuhelussa Jumalan kanssa, saavan johdatusta, vastauksia, he kokevat ihmeellisiä asioita, heitä viedään sinne ja tänne ja ovia aukeaa ja monenlaista tapahtuu. Olen aina seurannut sivusta ihmetellen ja ihaillen, mutten selvästi ole kuulunut joukkoon ja Jumalan sisäpiiriin.
Joskus mietin, kokevatko monet ikäänkuin salaa myös näitä tunteita, mutta ovat ulospäin kuin heillä menisi tosi lujaa. He eivät vain uskalla myöntää itselleen ja toisille, ettei asiat olekaan ihan niin kuin antavat ymmärtää. Mene, tiedä...
Olen sanonut tämän kaiken rukouksessa Jumalalle ja sitten vetäytynyt uskovaisten yhteisöstä pois ja elän nyt elämääni ilman yhteisöä, mutta jonkinlainen usko vielä on olemassa. Näillä siis mennään.
[/quote]
Kiitos sinulle vastauksesta! Sanoitit omiakin tunteitani osuvasti - tuota uskon väljähtymistä pelkään. Että se lakkaa olemasta olennainen osa elämääni, vaikka onkin minulle tärkeä ja että ajaudun kauas Jumalasta. Olen rukoillut jotain merkkiä tms joka helpottaisi oikean päätöksen tekemistä.
Siunausta elämääsi! Ja toivottavasti saamme molemmat vastauksia rukouksiimme :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jeesushan juuri vittuili kaikenmaailman fariseuksille ja saddeteuksille, jotka lahkolaisina kuvittelivat olevansa muita parempia ja korostiva ulospäin uskonnollisuuttaan. Hän sanoi heitä kyykäärmeen sikiöiksi jotka harrastavat uskoa vain sen vuoksi että ihmiset heitä katselisivat. He ovat sokeita taluttajia, jotka pyrkivät eksyttämään valitutkin.
Näin Jumalan sana ei aina kovin hellästi kohtele kaiken maailman lahkolaisia. He saavat tuta sanasta eikä voi olla väärin olla kuulumatta niihin. Niin välttää Jumalan vihan.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:34"]
Jeesushan juuri vittuili kaikenmaailman fariseuksille ja saddeteuksille, jotka lahkolaisina kuvittelivat olevansa muita parempia ja korostiva ulospäin uskonnollisuuttaan. Hän sanoi heitä kyykäärmeen sikiöiksi jotka harrastavat uskoa vain sen vuoksi että ihmiset heitä katselisivat. He ovat sokeita taluttajia, jotka pyrkivät eksyttämään valitutkin.
[/quote]
Mutta toisaalla raamatussa puhutaan siitä, miten uskovilla on velvollisuus elää nuhteettomasti ja olla valona muille ja viedä uskon sanomaa eteenpäin ja olla "ihmisten kalastaja". Miten se onnistuu jos on pakko ikäänkuin syödä ja säästää yhtaikaa? Raamatun ymmärtämisessä on vaikeutena se, että yhdessä kohtaa puhutaan näin ja toisessa yhtäkkiä sittenkin noin. Teologit sitten niiden tulkinnasta kiistelevät. Miten tavallinen tallaaja, ehkä vähemmän oppinut ja älykäs, pystya juuri mitään siitä ymmärtämään. Jotenkin epäreilu systeemi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä Jeesuken jutut fariseuksille ymmärtää ilman mitään koulutusta. Sen miten hän haukkuu ne itsetietoiset lahkolaiset kaikenlaisista ulkoisista uskonnollisuuden harrastamisesta. Rukoilemisesta niin että kaikki näkevät, korostetusta almujen antamisesta sekä rahallisesta uskonnollisuudesta. Ne ovat tänääkin lahkojen näkyviä merkkejä. Jeesus ei siunaa niitä, vaan sanoo suoraan että niin viitoitetaan tie helvettiin.
Jeesus myöskin halveksii kirjanoppineita ja kaikenlaisia sananselittäjiä joille sana oli lyömäase sekä he korostivat omaa lukeneisuuttaan. Siten ei usko voi olla sananselittämistä. Tai jos on, niin se on harhaoppia.
Jeesus korosti elävää yhteyttä Jumalaan, sitä että ihminen tuntee uskoa enemmän kuin tietää tai korostaa sitä muiden edessä ulkoisilla teoilla.
Kukaan ei ole Jumalan edessä toista parempi tai tietävämpi, vaan kaikilla on samat mahdollisuudet uskoa jos vain on sydämessään siihen valmis eikä vain kieroilemaan saavuttaakseen jotain etuja ja sielullista tyydytystä.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:17"]Minä olen tällainen. Uskoni on väljähtänyt tietyllä tavalla, kun puuttuu uskonyhteisön vaikutus ja tietynlainen kurinalaisuus, josta koko uskoni oli ilmeisen riippuvainen. Uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen ja luen joskus raamattuakin, mutta kyllä se niin on, ettei entisestä uskostani ole jäljellä kuin pieni murto-osa.
En vain pysty uskomaan kuten pitäisi, enkä pysty olemaan hyvä uskovainen (jos minkäänlainen) ja vaikka olen vuosikausia rukoillut itselleni uskoa, johdatusta elämääni, yhteisöä johon kuulua, en ole kokenut saaneeni mitään vastausta. Jumala on aina ollut suuri vaikenija minua kohtaan. Koen jääneeni nimenomaan Hänen taholtaan yksin.
Jotain teen väärin. Tai ehkä Hän ei vain pidä minusta tai olen liian mitätön, että Hän huomioisi minua sen kummemmin. Toiset näyttävät elävän aktiivisessa vuoropuhelussa Jumalan kanssa, saavan johdatusta, vastauksia, he kokevat ihmeellisiä asioita, heitä viedään sinne ja tänne ja ovia aukeaa ja monenlaista tapahtuu. Olen aina seurannut sivusta ihmetellen ja ihaillen, mutten selvästi ole kuulunut joukkoon ja Jumalan sisäpiiriin.
Joskus mietin, kokevatko monet ikäänkuin salaa myös näitä tunteita, mutta ovat ulospäin kuin heillä menisi tosi lujaa. He eivät vain uskalla myöntää itselleen ja toisille, ettei asiat olekaan ihan niin kuin antavat ymmärtää. Mene, tiedä...
Olen sanonut tämän kaiken rukouksessa Jumalalle ja sitten vetäytynyt uskovaisten yhteisöstä pois ja elän nyt elämääni ilman yhteisöä, mutta jonkinlainen usko vielä on olemassa. Näillä siis mennään.
[/quote]
Kirja suositus Neal Donald walsch Keskusteluja jumalan kanssa osat 1-3 ja What God Wants.
Elin yli 10 vuotta kirkon ulkopuolella, kun erosin ev. lut. kirkosta. Sanoisin, että tällä hetkellä on todella raskasta elää kristittynä uskovana Suomessa, koska länsimaat ovat rappeutumassa ja tämä näkyy myös vihana kristittyjä kohtaan. Yksin on vaikeaa pysyä uskossa kaiken pilkan keskellä.
Kristityt ovat hajaantuneet useisiin kirkkoihin ja lahkoihin. Protestanttien piirissä syntyy lahkoja, jotka ovat suurelta osin harhaoppisia. Yhdysvallat on mallimaa tässä, monenlaisia lahkoja ja kultteja löytyy. Suomessakin on tietysti omansa, esim. lestadiolaisuudessa ja körttiläisyydessä on paljon sellaista, joka ei ole ihan Raamatun mukaista.
Kristittyjen tulisi olla yhtä, kansallisuuksista välittämättä. Aloin etsiä uskontokuntaa, joka olisi alkuperäinen, muuttumaton ja yleismaailmallinen. Sellaista, joka pysyy opissaan, mutta on toisaalta armollinen ihmisiä kohtaan. Päädyin lopulta ortodoksiseen kirkkoon, kunhan ensin pääsin virheellisistä ennakkokäsityksistäni eroon (esim. ikoneja ei palvota).
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:53"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 11:17"]Minä olen tällainen. Uskoni on väljähtänyt tietyllä tavalla, kun puuttuu uskonyhteisön vaikutus ja tietynlainen kurinalaisuus, josta koko uskoni oli ilmeisen riippuvainen. Uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen ja luen joskus raamattuakin, mutta kyllä se niin on, ettei entisestä uskostani ole jäljellä kuin pieni murto-osa.
En vain pysty uskomaan kuten pitäisi, enkä pysty olemaan hyvä uskovainen (jos minkäänlainen) ja vaikka olen vuosikausia rukoillut itselleni uskoa, johdatusta elämääni, yhteisöä johon kuulua, en ole kokenut saaneeni mitään vastausta. Jumala on aina ollut suuri vaikenija minua kohtaan. Koen jääneeni nimenomaan Hänen taholtaan yksin.
Jotain teen väärin. Tai ehkä Hän ei vain pidä minusta tai olen liian mitätön, että Hän huomioisi minua sen kummemmin. Toiset näyttävät elävän aktiivisessa vuoropuhelussa Jumalan kanssa, saavan johdatusta, vastauksia, he kokevat ihmeellisiä asioita, heitä viedään sinne ja tänne ja ovia aukeaa ja monenlaista tapahtuu. Olen aina seurannut sivusta ihmetellen ja ihaillen, mutten selvästi ole kuulunut joukkoon ja Jumalan sisäpiiriin.
Joskus mietin, kokevatko monet ikäänkuin salaa myös näitä tunteita, mutta ovat ulospäin kuin heillä menisi tosi lujaa. He eivät vain uskalla myöntää itselleen ja toisille, ettei asiat olekaan ihan niin kuin antavat ymmärtää. Mene, tiedä...
Olen sanonut tämän kaiken rukouksessa Jumalalle ja sitten vetäytynyt uskovaisten yhteisöstä pois ja elän nyt elämääni ilman yhteisöä, mutta jonkinlainen usko vielä on olemassa. Näillä siis mennään.
[/quote]
Kirja suositus Neal Donald walsch Keskusteluja jumalan kanssa osat 1-3 ja What God Wants.
[/quote]
No ei todellakaan kannata haaskata aikaa tuohon soopaan. Keksittyä roskaa, jolla äijä tienannut miljoonia.
Pyri yhteyteen elävän Jumalan kanssa. Pyydä Häntä näyttämään mitä haluaa sinun tekevän. Pyydä neuvoa suoraan Jumalalta, älä käytä ihmisiä välikäsinä. Usko on aitoa yhteyttä Jumalaan, henkilökohtainen suhde. Viime aikoina Jumala on kutsunut monia vilpittömiä uskovia pois kirkkokunnista ja organisoiduista uskonyhteisöistä, sillä niiden toiminta ei ole Hänelle mieleen. Älä pelkää jättää uskonnollista fariselaisuutta, Jumala haluaa tarjota sinun aidon ja elävän yhteyden! Siunausta tielläsi. <3
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:20"]
Miten kirkkoon tai liikkeeseen kuuluminen ja usko kuuluu yhteen? Ei kai voi sanoa harrastavansa juoksua vasta kun liittyy urheilukerhoon? Monesti se helpottaa harrastusta, mutta ei se mikään edellytys ole. Jos haluaa saarnata, niin monesti se on helpompaakin kun ei kuulu mihinkään rajotteita ja reunaehtoja asettavaan porukkaan.
[/quote]
Raamatussa kyllä kehotetaan uskovien yhteyteen, Jumalanpalveluksissa käymiseen, kanssakäymiseen muiden uskovien kanssa, rukoilemiseen yhdessä, seurakuntana toimimiseen jne. Raamatun mukaan uskovien ei tule eristäytyä yhteisöstä.