Kuinka todennäköistä on, että erityislapsi päätyy yliopistoon?

Miten lasta on kuntoutettu? Miten lapsi pärjää nykyään, mitä vaikeuksia on?

Miten lasta on kuntoutettu? Miten lapsi pärjää nykyään, mitä vaikeuksia on?

Miten lasta on kuntoutettu? Miten lapsi pärjää nykyään, mitä vaikeuksia on?

Erityisyyksiä on niin valtavasti diabeteksestä puhumattomiin vaikeavammaisiin, että ihan mahdoton sanoa. Noin villinä arvauksena sanoisin, että dysfaatikolle voi tuottaa hiukan haastetta luonnontieteisiin liittyvä ulkoaopettelu,mutta go for it! Älä etukäteen tyrmää haaveita mahdottomiksi, koska silloin alat ikäänkuin sulkea varmuuden vuoksi ovia, jotka muuten olisivat olleet ihan mahdollisia avata. Tämä on minusta tärkeä asia kaikkien erityislasten vanhemmille muistaa... Niin moni asia on loppujen lopuksi ihan mahdollista toteuttaa, jos todella haluaa - kunhan ei ala varmuuden vuoksi ajatella liian "pieniä unelmia"!

t. As-lapsen äiti

No itse päädyin (ilman mitään tukea ja kannustusta), koska en ole tyhmä vaan älykäs, vaikka minulla onkin spatiaalisia ongelmia, lukihäiriö ja add.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 22:25"]No itse päädyin (ilman mitään tukea ja kannustusta), koska en ole tyhmä vaan älykäs, vaikka minulla onkin spatiaalisia ongelmia, lukihäiriö ja add.

[/quote]

En vaivautunut kertomaan hausta yms. etukäteen, kun kuitenkin olisi teilattu ja lannistettu. Opinnoissa kesti vuoden pidenpään, kuin normali keskim. aika. Nyt taskussa maisterinpaperit ja työllistynyt olen aina, koska olen ahkera. Vanhempani on akateemisia ja antoivat aina ymmärtää, ettei minusta ole mihinkään... En arvosta akateemisuutta kovin korkealle. Halusin vain opiskella sitä, mikä itseäni eniten kiinnosti that's all.

Kyllä se varmasti mahdollista on! Mitään yleisiä prosenttilukuja on turha miettiä, joska jokainen erityslapsi on oma yksittäistapauksensa.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 22:30"]Kyllä se varmasti mahdollista on! Mitään yleisiä prosenttilukuja on turha miettiä, joska jokainen erityslapsi on oma yksittäistapauksensa.

[/quote]

Todellakin.

Temple grandin taitaa olla professori. Harvinaista, ei mahdotonta. Riippuu vamman laadusta. Oma lapsi ei pystynyt muualla opiskelemaan, koska oman toiminnan ohjaus ei onnistunut. Nyt ehkä yrittää amk:aan kotikaupunkiin, tarkoitus asua itsenäisesti mutta ohjataan sen minkä tarvitsee. Kotikunnassa ei löydy sopivaa yliopistokoulutusta. Eli pitää luoda rutiinit ja sitten on haaste opettaa pikaisesti vaihtuvat luokat, työjärjestykset yms. 

[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 22:33"]Temple grandin taitaa olla professori. Harvinaista, ei mahdotonta. Riippuu vamman laadusta. Oma lapsi ei pystynyt muualla opiskelemaan, koska oman toiminnan ohjaus ei onnistunut. Nyt ehkä yrittää amk:aan kotikaupunkiin, tarkoitus asua itsenäisesti mutta ohjataan sen minkä tarvitsee. Kotikunnassa ei löydy sopivaa yliopistokoulutusta. Eli pitää luoda rutiinit ja sitten on haaste opettaa pikaisesti vaihtuvat luokat, työjärjestykset yms. 

[/quote]

Tutulta kuulosta. Olen se joka mainitsi tuossa opiskelleensa vaikeuksista huolimatta. Itselläni tärkeintä oli opiskelurauha! En voi tehdä mitään hälyssä yms. Silloin kun luen on oltava hiljaaista tai mistään ei tule mitään. Olosuhteet pitää olla suotuisat.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 22:23"]

Miten lasta on kuntoutettu? Miten lapsi pärjää nykyään, mitä vaikeuksia on?

[/quote]Ulkoaopettelu? Matematiikkaa ei opetella ulkoa, ei kemiaa, ei fysiikkaa.

Ap taas.

Kiitos kovasti vastauksista, jotka tosiaan ovat kannustavia.

Lapsella on ongelmia hahmottaa kuultua puhetta. Aiemmin oli myös puheen kehityksessä viivästymää mutta tässä ollaan edistytty paljon puheterapian avulla. Jotkut sanat (esim. Egypti) eivät edelleenkään tule oikein ja sanavarasto ei ole ihan ikätason mukainen mutta noin muutoin puhe on suht selvää ja koko ajan mennään eteenpäin.

Älyllisesti kuitenkin ihan normaali. Muisti on myös todella hyvä.

Lapsi on siis jo noin 5-vuotiaasta lähtien halunnut olla paleontologi (nyt hän 9v.). Olen vain kertonut kuinka paljon joutuu opiskelemaan jos haluaa tuohon ammattiin.

En tietenkään ole lytännyt lapsen haaveita, koska nehän ovat sinällään mahdollisia toteuttaa. Jäin vain tosiaan miettimään, kuinka todennäköistä erityislapsen on päätyä yliopistoon. 

[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 22:42"]Ap taas.

Kiitos kovasti vastauksista, jotka tosiaan ovat kannustavia.

Lapsella on ongelmia hahmottaa kuultua puhetta. Aiemmin oli myös puheen kehityksessä viivästymää mutta tässä ollaan edistytty paljon puheterapian avulla. Jotkut sanat (esim. Egypti) eivät edelleenkään tule oikein ja sanavarasto ei ole ihan ikätason mukainen mutta noin muutoin puhe on suht selvää ja koko ajan mennään eteenpäin.

Älyllisesti kuitenkin ihan normaali. Muisti on myös todella hyvä.

Lapsi on siis jo noin 5-vuotiaasta lähtien halunnut olla paleontologi (nyt hän 9v.). Olen vain kertonut kuinka paljon joutuu opiskelemaan jos haluaa tuohon ammattiin.

En tietenkään ole lytännyt lapsen haaveita, koska nehän ovat sinällään mahdollisia toteuttaa. Jäin vain tosiaan miettimään, kuinka todennäköistä erityislapsen on päätyä yliopistoon. 

[/quote]

Se riippuu täysin KOKONAISkapasiteetistä, koska lapsi oppii kompensoimaan ja keksii luovia strategioita... Näin ainakin itse olen tehnyt. Joidenkin lahjakkuusrakenne on epätasainen, mutta se ei ole yhtäkuin LAHJATTOMUUS. Ihminen osaa ja oppii kaiken mihin on motivoitunut. T. Maisteri

Todennäköisesti lapsesi oppii jotkut jutut vaan vähän hitaammin kuin toiset. Anna kalaöljyä ja muutenkin hyvää ruokaa. Huolehdi lapsen tarpeista. Liittykää Hero ry:hyn. Älkää tehkö numeroa tästä. Tue lapsesi itsetuntoa. Maailma tasapäistää, sinun ei sitä tarvitse tehdä.

Useimmat erityislapset eivät päädy yliopistoon iha siitä syystä, että useimmat ylipäänsä eivät pääsy yoiopistoon. Yliopistossa opiskelee pieni prosentti mistään ikäluokasta.

Tämän toteamuksen jälkeen sanon kuitenkin, että kun itse olen töissä yliopistolla, niin kyllä siellä joka sortin hiihtäjää on opiskelijana ja esim lukivaikeuksia ja adhd-tyyppisiä tai sosiaalisten tilanteiden ongelmista kärsiviä on aika paljon. Niiden kanssa sitten etsitään sopivia suoritusmuotoja ja niin edelleen. Kaikkea ei voi kiertää, esim sen sosiaalisesta fobiasta kärsivän on vaan pystyttävä jotenkin keskustelemaan kandiseminaarissa, mutta onneksi siinä on muitakin osa-alueita, joten hyvänkin arvosanan voi hyvin saada, jos nyt pystyy jotain ulosantia itsestään puristamaan.

Tämän jälkeen huomaan vielä, että yliopistolla töissäolevien joukossa tietyntyyppiset erityisyydet tuntuvat olevan yliedustettuina. Niitä on siis kollegoille enemmän kuin väestössä yleensä. Tämmöisiä ovat asperger, ad(h)d, lukivaikeudet, avaruudelliset hahmotusvaikeudet (itselläni on tämmöinen) ja kuulovammat. Lisäksi meissä tuntuu olevan kohtuullisen paljon ahdistuneisuudesta, syömishäiriöistä ja paniikkihäiriöistä kärsiviä. Yliopisto jotenkin vetää puoleensa tämmöistä väkeä. Se varmaan johtuu siitä, että täällä saa rauhassa olla mitä on, kunhan tulosta syntyy. Ulkoiset vaatimukset ja säännöt ovat pienempiä kuin monissa muissa töissä, ei esim ole työaikaa, ja sitten kun joku pakko tulee, se tulee työstä itsestään (soluviljelmä pitää saada pysymään hengissä tutkimusvaiheen loppuun, luennot on pidettävä sovittuun aikaan tai siirrettävä ajoissa, jne.) eikä jonkun pelkän ulkoisen säännön perusteella, joten sen merkityksen voi allekirjoittaa itsekin.

Jos Oulussa vielä opetetaan geologiaa, kun lapsesi hakee yliopistoon, voi paleontologin ura olla ihan todennäköinen. Mihinkäänhän nämä ei työllisty, ei varsinkaan Oulun geologit, joten tuo yliopisto nyt ei ole mikään itseisarvo. Suomessa ei esim. paleontologista tutkimusta juurikaan tehdä.

Ap taas.

Jälleen kovasti kiitoksia vastauksista.

Juu, kyllä on tiedossa, että vain harva loppujen lopuksi edes pääsee yliopistoon. Tietenkin haluan tukea ja kannustaa lasta haaveiden toteutumisessa. Ja tiedän myös sen, että ainakaan Suomessa ala ei työllistä. Ulkomaista en tiedä (tosin lapsi on ilmoittanut, että lähtee Amerikkaan tutkimaan dinosaurusten luita :D).

En ole ihan varma, opetetaanko Turussa kyseistä alaa mutta jos opetataan, se on sitten lähin (terveiset täältä länsirannikolta).

Onhan näin erityislapsen äitinä muutoinkin ollut huoli, että mitenkä hän pärjää. Itsetunto on lapsella ollut melkein nollissa jo kolmevuotiaasta lähtien (muut lapset kiusasivat ja aikuiset pitivät tyhmänä. Lopulta lapsi kieltäytyi puhumasta kuin tosi läheistein henkilöiden kanssa. Tuota kesti yli vuoden). Onneksi itsetunto on noussut jo kohisten onnistumisten kautta.

Mutta siis, tulevaisuus on noin muutoinkin aika huolettanut. Ei tällä(kään) palstalla kovin kauniisti puhuta erityislapsista. Onneksi se masentaa (ajottaisesti) vain minua. Lapsi kun ei nettiä pahemmin käytä.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 23:03"]

Useimmat erityislapset eivät päädy yliopistoon iha siitä syystä, että useimmat ylipäänsä eivät pääsy yoiopistoon. Yliopistossa opiskelee pieni prosentti mistään ikäluokasta.

Tämän toteamuksen jälkeen sanon kuitenkin, että kun itse olen töissä yliopistolla, niin kyllä siellä joka sortin hiihtäjää on opiskelijana ja esim lukivaikeuksia ja adhd-tyyppisiä tai sosiaalisten tilanteiden ongelmista kärsiviä on aika paljon. Niiden kanssa sitten etsitään sopivia suoritusmuotoja ja niin edelleen. Kaikkea ei voi kiertää, esim sen sosiaalisesta fobiasta kärsivän on vaan pystyttävä jotenkin keskustelemaan kandiseminaarissa, mutta onneksi siinä on muitakin osa-alueita, joten hyvänkin arvosanan voi hyvin saada, jos nyt pystyy jotain ulosantia itsestään puristamaan.

Tämän jälkeen huomaan vielä, että yliopistolla töissäolevien joukossa tietyntyyppiset erityisyydet tuntuvat olevan yliedustettuina. Niitä on siis kollegoille enemmän kuin väestössä yleensä. Tämmöisiä ovat asperger, ad(h)d, lukivaikeudet, avaruudelliset hahmotusvaikeudet (itselläni on tämmöinen) ja kuulovammat. Lisäksi meissä tuntuu olevan kohtuullisen paljon ahdistuneisuudesta, syömishäiriöistä ja paniikkihäiriöistä kärsiviä. Yliopisto jotenkin vetää puoleensa tämmöistä väkeä. Se varmaan johtuu siitä, että täällä saa rauhassa olla mitä on, kunhan tulosta syntyy. Ulkoiset vaatimukset ja säännöt ovat pienempiä kuin monissa muissa töissä, ei esim ole työaikaa, ja sitten kun joku pakko tulee, se tulee työstä itsestään (soluviljelmä pitää saada pysymään hengissä tutkimusvaiheen loppuun, luennot on pidettävä sovittuun aikaan tai siirrettävä ajoissa, jne.) eikä jonkun pelkän ulkoisen säännön perusteella, joten sen merkityksen voi allekirjoittaa itsekin.

[/quote]

Hyvin sanottu! Akateeminen vapaus sopii monelle ei niin normille, joilla kuitenkin hoksottimet pelaa. Jossain amk:ssa joutuu istumaan paikallaan kahdeksasta neljään ja tekemään ryhmätöitä, mutta yo:lla on monia tiedekuntia joissa opiskelu tapahtuu pääosin lukemalla itsenäisesti kirjatentteihin. Mä olen itse addi, hyvämuistinen ja nopea lukemaan, joten yo oli mulle helppoa.