Lue keskustelun säännöt.
Tätä en olisi uskonut äitiydestä
Ap
10.11.2020 |
Onko sinulle tullut yllätyksiä äidiksi tukemisessa? Oliko ennakko-odotuksia ja sitten et ollutkaan sellainen äiti, mitä etukäteen kuvittelit?
Minä luulin aina, että minä olen rakastava ja kärsivällinen. Ymmärrän lasta ja yhdessä keskustellen hoidamme ristiriidat. Minä en anna periksi uhmaikäiselle. Minä kyllä osaan kasvattaa.
No, totuus on ihan toisenlainen. Viisi vuotta univelkaa, hirveä uupumus. En jaksa leikkiä, en pelata. Huudan pienimmästäkin asiasta. Syyllistän neljävuotiaasta, kun hän ei tee miten minä haluan. Itken leikkikentällä. Saan raivokohtauksia missä vaan ja ihan mistä syystä vaan.
Välillä haluaisin antaa temppuilevan lapsen ohikulkijalle. No en oikeasti. ”Ei pidä hankkia lapsia, jos ei jaksa niiden kanssa olla.” No, en voinut kuvitellakaan, että en jaksaisi! Lapsen isä kyllä hoitaa oman osuutensa, mutta silti tämä on minulle liian rankkaa.
Vertailen lastani myös koko ajan muihin ja minusta tuntuu, että hän on noin vuoden kehityksestään jäljessä. Pelottaa koko ajan.
Kommentit (19)
Mulla on jo aikuinen.
Olisi kiva, jos olisi tiennyt jo etukäteen, että äidin huoli lapsista on ikuinen, kuten on myös se huono omatunto, jonka saat toiseen kainaloon samalla kuin vauvan toiseen. Vauva taisi olla 17, kun vielä ihmettelin, johtuuko omituisuus siitä, että pudotin hänet vauvana. (Ei johdu, se on perinnöllistä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin sulla, ap. Nyt vähän parempi, kun lapset on isompia. Mutta siis mitäpä apua mä olisin saanut lapsen yöheräilyyn lääkäristä tai perheneuvolasta, en yhtään mitään.
En ole äiti enkä edes nainen, mutta mainitsen tässä vain, että ihminen ei koskaan tiedä miten tulee suhtautumaan asiaan, jota ei ole vielä kokenut. Siksi naistenkaan ei kannata uskoa miesten vakuutteluja siitä, että he tekisivät oman osuutensa lasten hoidosta. On vain luotettava omaan arvioon miehen vastuunottokyvyistä.
Yllätyin siitä mite tuntemattomat ihmiset puuttuu asioihin jotka ei heille kuulu mitenkää. Siis sain jopa kaupan kassalla kuulla kommenttia kuinka väärin on et pojallani on oranssi pipo, ku se on muka tyttöjen väri.
Ku poika oli vauva nii tuntemattomat pysäytteli mua ja kyseli et imetänkö. Siis mite ihmeessä se heille kuuluu?!
Vierailija kirjoitti:
En ole äiti enkä edes nainen, mutta mainitsen tässä vain, että ihminen ei koskaan tiedä miten tulee suhtautumaan asiaan, jota ei ole vielä kokenut. Siksi naistenkaan ei kannata uskoa miesten vakuutteluja siitä, että he tekisivät oman osuutensa lasten hoidosta. On vain luotettava omaan arvioon miehen vastuunottokyvyistä.
Ovatko sun arvioisi mukaan miehet keskimäärin jotenkin kyvyttömiä osallistumaan lastenhoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ottaa selvää ennen kuin työntää itsensä paskaan jumiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole äiti enkä edes nainen, mutta mainitsen tässä vain, että ihminen ei koskaan tiedä miten tulee suhtautumaan asiaan, jota ei ole vielä kokenut. Siksi naistenkaan ei kannata uskoa miesten vakuutteluja siitä, että he tekisivät oman osuutensa lasten hoidosta. On vain luotettava omaan arvioon miehen vastuunottokyvyistä.
Ovatko sun arvioisi mukaan miehet keskimäärin jotenkin kyvyttömiä osallistumaan lastenhoitoon?
Tuskin keskimäärin, mutta monet ovat.
T: Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole äiti enkä edes nainen, mutta mainitsen tässä vain, että ihminen ei koskaan tiedä miten tulee suhtautumaan asiaan, jota ei ole vielä kokenut. Siksi naistenkaan ei kannata uskoa miesten vakuutteluja siitä, että he tekisivät oman osuutensa lasten hoidosta. On vain luotettava omaan arvioon miehen vastuunottokyvyistä.
Ovatko sun arvioisi mukaan miehet keskimäärin jotenkin kyvyttömiä osallistumaan lastenhoitoon?
Tuskin keskimäärin, mutta monet ovat.
T: Sama
Mitä tarkoittaa tässä kyvytön? Oikeasti kognitiivisilta kyvyiltään kyvytön vai asenneongelma?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa selvää ennen kuin työntää itsensä paskaan jumiin
Sulta unohtui tuosta lauseesta se, mistä pitää ottaa selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4vuotias on haastava, uhmaa, uhmaa.. Tää menee ohi.. Tietysti vanhempien hermo on koetuksella... Kyllä lapselle saa tunteita näyttää, jos omat hermoromahdukset ovat vaan satunnaisia niin mitään tarvetta lääkärille ei ole, jos päivittäin tuntuu että elämä on liian raskasta niin sitten käynti tohtorilla on tarpeen.
Lapsi osaa myös ärsyttää, hän kyllä aistii koska olet niin kireä että on tilaisuus saada "riita aikaan", samalla tavalla lapsi koittaa rajoja muiden lasten kanssa, vie hiekkalelut ym. Tärkeintä on näyttää että epäoikeiden mukainen /huono käytös ei auta saamaan tahtoaan läpi, näin lapsi pystyy kasvettuaan ymmärtämään vaikkapa miksi lakia tulee noudattaa.. Aikuisen saama raivokohtaus ei tosiaankaan ole niin haitallista, kuin se että lapsen antaa tehdä mitä tahansa vailla seurauksia, nämä asiat kostaantuu pahasti myöhemmin kun lapsi ei ole enää pieni ja helposti hallittava, pienen lapsen voi aina kaapata syliin ja viedä tilanteesta pois.
Toi kuulostaa tosi rankalta ap. Vika ei nyt varmaankaan ole vain sinussa tai sun perusluonteessa pelkästään. Kuinka huonosti lapsi oikein nukkuu? Nukutko huonosti vain lapsen takia vai muutenkin, mikä muu vaikuttaa? Miten työelämä, kuormittaako, pidätkö yhtään työstäsi? Kuulostaa pahalta tuo puistossa itkeminen kun ei hormoniheittelyitäkään pitäisi olla tuon ikäisen äidillä. Oletko varmasti terve, fyysisesti? Itsekin olen yllättynyt jo ihan siitä kuinka paljon parisuhteen eteen pitää panostaa välillä (ensimmäinen vakava suhdekin tämä missä perustettiin perhe.) Ap, kuulostat siltä että olet todella uupunut. Nyt hakemaan apua ja tekemään isoja muutoksia, pääset lopulta iloitsemaan elämästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole äiti enkä edes nainen, mutta mainitsen tässä vain, että ihminen ei koskaan tiedä miten tulee suhtautumaan asiaan, jota ei ole vielä kokenut. Siksi naistenkaan ei kannata uskoa miesten vakuutteluja siitä, että he tekisivät oman osuutensa lasten hoidosta. On vain luotettava omaan arvioon miehen vastuunottokyvyistä.
Ovatko sun arvioisi mukaan miehet keskimäärin jotenkin kyvyttömiä osallistumaan lastenhoitoon?
Tuskin keskimäärin, mutta monet ovat.
T: Sama
Mitä tarkoittaa tässä kyvytön? Oikeasti kognitiivisilta kyvyiltään kyvytön vai asenneongelma?
Luulen että oikeampi sana useimpien kohdalla on haluton.
Tsemppiä ap:lle. Suosittelen käyntiä lääkärissä ja perheneuvolassa koko perheen kanssa, varmasti on jotain vinkkejä ja apuja saatavilla parempaan jaksamiseen.
No, odotin sitä valvomista, itkua, sairastelua, kaaosta, jne, mutta toisin kävi. Lapsi nukkui tosi hyvin, ei sairastellut, oli hyvin järjestelmällinen ja pikkutarkka. Uhmankin oppi ennakoimaan ja nyt koululaisena koulu sujuu hyvin ja odotetaan sitä murrosikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy myöntää, että ajoittain on tullut mieleen, että jos olisin tämän tiennyt niin olisin saattanut jättää lapsenteon väliin ;D
Teini-ikä nimittäin. Toinen lapsista on mennyt sillein ns. normaalisti, koulu hoituu, harrastaa omasta halustaan ja mielenkiinnostaan, rähisee kotona ns. tavallisista asioista (siivoaminen tms), mutta tää toinen... Samassa perheessä asunut, samalla tavalla rakastettu, huomioitu, kohdeltu. Masennus ja ahdistus tuli, viiltely, tyhmä käytös, koulusta poissa oleminen jne. Kun kaikkensa tekee auttaakseen ja ollakseen tukena, mutta silti saa olla sydän syrjällään koko ajan. Miten voikaan äitiä sattua oman lapsen tuska. Henkinen puoli on ihan kamalaa, mutta niin on sekin, että aina kun puhelin soi ja tuntematon numero/salainen numero, sydän nousee kurkkuun että mitä nyt. On koulusta, poliisista, ensiavusta tullut puheluita. Tai tyttö itse soittaa tai kaverit soittaa, että äiti auta. Ja äiti auttaa, lähtee kesken työpäivän hoitamaan asioita tai hakemaan keskellä yötä jostain.
No, tämä ei saattanut helpottaa sinua nyt yhtään. Mutta suosittelen että hoida itsesi kuntoon nyt. Ylläreitä voi tulla myöhemmin ja tarviotset voimat niiden kanssa. Tai voi olla, ettei tule mitään ihmeempää.
Mutta rakkaus omaan lapseen ei häviä koskaan.
Ap kirjoittamasi olisi voinut olla hyvinkin minun kirjoittamani. Meidän lapselle tuli diagnoosi lopulta. Jos tuntuu että lapsi on muita jäljessä ja kaikki on vaikeaa, niin silloin voi hyvinkin olla niin, että lapsi on muita jäljessä.
Äitiydessä eniten yllätti se miten luonnollista se olikaan mulle. Ja se että kaikki ne kuvitelmat siitä "sitten kun mulla on lapsia niin minä kyllä aina/en koskaan _______" sai heittää romukoppaan ja tajuta että jokainen hoitaa omansa kyllä varmasti niin hyvin kuin pystyy, tyyli vapaa.
Yllätti myös miten paljon äitiys on minua kasvattanut, olen armollisempi itselleni ja luotan itseeni enemmän. Ja ymmärrän muita vanhempia, en voi ulkopuolelta arvostella ketään.
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa siltä, että käynti lääkärissä auttaisi. Sen jälkeen perheneuvolaan koko perheenä.
Kuullostaa? Vaiko sittenkin kuulostaa!
Vierailija kirjoitti:
Yllätyin siitä mite tuntemattomat ihmiset puuttuu asioihin jotka ei heille kuulu mitenkää. Siis sain jopa kaupan kassalla kuulla kommenttia kuinka väärin on et pojallani on oranssi pipo, ku se on muka tyttöjen väri.
Ku poika oli vauva nii tuntemattomat pysäytteli mua ja kyseli et imetänkö. Siis mite ihmeessä se heille kuuluu?!
Missä päin Suomea asuu tuommoisia moukkia? Eipä ole koskaan tullut muuta kuin ihastelua lapsistani, kun olivat vauvoja, ihmiset hokivat sitä ”voi miten mahdottoman söpö vauva”, mutta että vaatetukseen olisivat puuttuneet, ei koskaan, eikä imetykseen. Outoa sakkia teilläpäin.
Kuullostaa siltä, että käynti lääkärissä auttaisi. Sen jälkeen perheneuvolaan koko perheenä.