Työkaverit valittaa kun rahat loppu.
Lähiaikoina kolme työkaveria kertonut miten rahat loppu. Muutenkin työpaikalla aina yleisesti saa kuulla miten palkka ei riitä yms.
Aloitin tässä työpaikassa noin kaksi vuotta sitten ja tiedän, että saan kaikista huonointa palkkaa. Kun aloitin työssä mulla itsellä oli kyllä rahat ihan loppu. Mutta tällä hetkellä mun tilillä on reilu kymppitonni.
En todellakaan ole mikään säästeliäs. Kaupassa ostan surutta kaikki ruoat yms. mitä haluan. Vaatteita ostan kohtuudella, mutta jos löydän jotain tosi kivaa niin en voi jättää ostamatta.
Kuluuko teillä tili kokonaan vai jääkö säästöön?
Kommentit (17)
Laitan säästöön ensimmäisenä, kun palkka tulee.
Työkavereillasi voi olla erilainen elämäntilanne ja erilaiset tarpeet kuin sinulla. Heillä voi olla lapsia, heillä voi olla rahaa vaativia hammasremontteja, silmälasit pitää vaihtaa 1-2 kertaa vuodessa, sairauksia ja lääkekuluja. Heillä voi mennä bensaa, kun käyvät hoitamassa suvun vanhuksia jne.
Tänä vuonna on jäänyt tosi paljon säästöön, kun reissut on jäänyt väliin ja lisäksi myin auton.
Jos totuttaa itsensä joihinkin juttuihin, ei oikein tajua, että ilmankin voisi olla. Ja joku yksi kallis harrastus vie helposti rahat.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla lapsia, entä työkavereillasi? Se vaikuttaa aika paljon.
Mulla on kaksi lasta. Työkaverit joko lapsettomia tai lapsia 1-3. Ap
Paljon vaikuttaa myös se miten asuu. Monella on tuloihin nähden todella suuri asuntolaina, jolloin rahaa jää heikosti mihinkään muuhun.
Ehkä työkavereillasi aon asuntolainaa, ovat joutuneet ottamaan opintolainaa ja maksamaan aivan omilla rahoillaan ajokorttinsa, ensimmäisen autonsa, huonekalunsa ym.
Toiset ovat säästäväisiä, toiset eivät. Oliko tämä noin suuri yllätys?
Pahimpia ovat nämä jotka kinuavat lainaa ja pyhästi lupaavat maksaa tilipäivänä. Ja näinhän ei tietenkään käy. Vaan saat itse ruinata omia rahoja takaisin. On joo lainaamiset jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla lapsia, entä työkavereillasi? Se vaikuttaa aika paljon.
Mulla on kaksi lasta. Työkaverit joko lapsettomia tai lapsia 1-3. Ap
Onko sinulla mies joka käy töissä vai oletko yh? Jos olet yh niin saat joka kuukausi elatusmaksut + lapsilisän yksinhuoltaja korotuksella, jotka nostavat kuukausi tulojasi.
Työkavereillasi voi olla lapsia, joista he maksavat elatusmaksuja.
Sitten on myös asumiskulut, vakuutukset, autot ym ja lasten ikäkin vaikuttaa siihen paljon heihin menee rahaa. Esim vauvaan menee huomattavasti vähemmän kuin teini ikäiseen.
Vierailija kirjoitti:
Toiset ovat säästäväisiä, toiset eivät. Oliko tämä noin suuri yllätys?
Ai niin. Ja olet kahdessa vuodessa kerännyt kymppitonnin säästöön. En tiedä mikä on palkkasi, mutta kyllä sinut voi helposti luokitella himosäästäjäksi. Et toki itse näe asiaa niin, olet vain sitä mieltä että et aidosti halua etkä tarvitse mitään.
Jokaisella on omat menot ja kulut, toisilla voi olla isot asuntolainat ym ja toisilla taas ulosotto tai elatusmaksut. Toiset pärjäävät pienemmillä rahoilla ja toiset ovat enemmän tuhlareita. Kaikkien tilanteet ovat erilaisia, eivätkä työkavereidesi raha-asiat kuulu sinulle, vaikka he niistä ääneen valittavat. Ole onnellinen että sinulla on asiat paremmin.
Niinhän se on, moni elää yli varojensa vaikka kävisi töissä. Samaan aikaan huudetaan kuinka pienimpien tukien varassa olevat eivät osaa käyttää rahaa oikein, ja heiltä pitäisi leikata.
Mulla palkat menee ihan pakolliseen elämiseen ja auton tankkaamiseen.
Kesällä kun tein vi*usti töitä sain talven varalle säästettyä 5000€, mutta koko kesä meni pilalle siinä taas, heinäkuussakin 220h.
T. Köyhä duunari
Kun olin naimisissa, meillä oli 2 aikuisen ihmisen normaalit tulot. Kumpikin ihan perusduunareita. Otettiin laina, rakennettiin talo jne jne jne. mitä nyt normaalisti nuoret parit ja perheet tekee. Hankittiin lapsia.
Mies sairastui vakavasti. Selvisi fyysisestä, mutta mieli meni rikki ja siitä ei koskaan ole toipunut. On nykyään työtön mutta ei KELAn mukaan oikeutettu edes työkyvyttömyyseläkkeeseen, vaikka ei se pysty edes kuntouttavassa olemaan montaa viikkoa kerrallaan.
Ero tuli, minun oli pakko riuhtaista itseni ja lapset pois siitä tilanteesta. Kyllä, yritettiin (myötä- ja vastamäet ja sitä rataa) monta vuotta, mutta kun ei toiminut niin ei toiminut. En voinut olla äitinä aikuiselle miehelle. Sillä sitä se oli, sellaiseksi oli kahden aikuisen suhde muuttunut. Olin kuin huoltaja ja lopulta sain kohtelunkin sen mukaan. En ollut nainen ja vaimo enää, eikä se asia muuttunut vaikka sen otti esiin ihan rehellisesti. Sai vaan syytöstä ja syyllistämistä niskaan.
No joo. Tämä kaikki lopulta johti siihen, että lunastin kotimme eli minun niskoissa koko velka, hankin käytännön syistä yksinhuoltajuuden (yritettiin kyllä yhteishuoltajuutta, mutta siinä vaiheessa kun mies ei suostunut allekirjoittamaan passihakemuksia -olisin lähtenyt lasten kanssa lomalle Tarttoon) niin olin, että nyt riittää tätäkin lajia.
Lavea selitys, mutta tämän hetken tilanne on, että olen yhden duunarin tuloilla ja KELAn elareilla pyörittänyt tätä koko palettia. Vanhimmasta ei saa enää lapsilisää, mutta kulut pysyy, opiskelee toisella paikkakunnalla. Kohta loppuu elaritkin hänen osalta kun täyttää 18, mutta kulut pysyy samoina. Kaksi muutakin on teiniä (poikia) ja tää on kyllä aivan huikeeta miten menot on lisääntynyt vuosi vuodelta. Liikkuvat poikateinit ensinnäkin syö valtavia määriä. Vaatteet, kengät jne. menee pieniksi hetkesssä ja saa olla uusia hankkimassa koko ajan. Kierrätetään toki vanhemmalta nuoremmalle niin hyvin kuin pystyy, mutta kaikkea ei voi, reikäiset Adidakset menee roskiin jos ei voi paikata ja kengät nyt on itsestäänselvys ettei niitä kierrätetä -paitsi jotkut juhlakengät joita on käyetty kerran tai kaksi. Ja ruuan hinta senkun nousee. Rippijuhlatkin tulossa ensi kesänä.
Niin että eipä tuota säästöön jää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset ovat säästäväisiä, toiset eivät. Oliko tämä noin suuri yllätys?
Ai niin. Ja olet kahdessa vuodessa kerännyt kymppitonnin säästöön. En tiedä mikä on palkkasi, mutta kyllä sinut voi helposti luokitella himosäästäjäksi. Et toki itse näe asiaa niin, olet vain sitä mieltä että et aidosti halua etkä tarvitse mitään.
Se on n. 417€ kuussa, eikä se ole todellakaan mikään mahdottomuus monelle. Mutta jo 209€ kuussa säästämistä on 5000€ kahdessa vuodessa. Ja tuon summan saa kyllä säästettyä, jos on terveenä normityössä, normipalkalla kokopäiväisesti . Entä 100€ kuussa? Sekin 2400€ kahdessa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin naimisissa, meillä oli 2 aikuisen ihmisen normaalit tulot. Kumpikin ihan perusduunareita. Otettiin laina, rakennettiin talo jne jne jne. mitä nyt normaalisti nuoret parit ja perheet tekee. Hankittiin lapsia.
Mies sairastui vakavasti. Selvisi fyysisestä, mutta mieli meni rikki ja siitä ei koskaan ole toipunut. On nykyään työtön mutta ei KELAn mukaan oikeutettu edes työkyvyttömyyseläkkeeseen, vaikka ei se pysty edes kuntouttavassa olemaan montaa viikkoa kerrallaan.
Ero tuli, minun oli pakko riuhtaista itseni ja lapset pois siitä tilanteesta. Kyllä, yritettiin (myötä- ja vastamäet ja sitä rataa) monta vuotta, mutta kun ei toiminut niin ei toiminut. En voinut olla äitinä aikuiselle miehelle. Sillä sitä se oli, sellaiseksi oli kahden aikuisen suhde muuttunut. Olin kuin huoltaja ja lopulta sain kohtelunkin sen mukaan. En ollut nainen ja vaimo enää, eikä se asia muuttunut vaikka sen otti esiin ihan rehellisesti. Sai vaan syytöstä ja syyllistämistä niskaan.
No joo. Tämä kaikki lopulta johti siihen, että lunastin kotimme eli minun niskoissa koko velka, hankin käytännön syistä yksinhuoltajuuden (yritettiin kyllä yhteishuoltajuutta, mutta siinä vaiheessa kun mies ei suostunut allekirjoittamaan passihakemuksia -olisin lähtenyt lasten kanssa lomalle Tarttoon) niin olin, että nyt riittää tätäkin lajia.
Lavea selitys, mutta tämän hetken tilanne on, että olen yhden duunarin tuloilla ja KELAn elareilla pyörittänyt tätä koko palettia. Vanhimmasta ei saa enää lapsilisää, mutta kulut pysyy, opiskelee toisella paikkakunnalla. Kohta loppuu elaritkin hänen osalta kun täyttää 18, mutta kulut pysyy samoina. Kaksi muutakin on teiniä (poikia) ja tää on kyllä aivan huikeeta miten menot on lisääntynyt vuosi vuodelta. Liikkuvat poikateinit ensinnäkin syö valtavia määriä. Vaatteet, kengät jne. menee pieniksi hetkesssä ja saa olla uusia hankkimassa koko ajan. Kierrätetään toki vanhemmalta nuoremmalle niin hyvin kuin pystyy, mutta kaikkea ei voi, reikäiset Adidakset menee roskiin jos ei voi paikata ja kengät nyt on itsestäänselvys ettei niitä kierrätetä -paitsi jotkut juhlakengät joita on käyetty kerran tai kaksi. Ja ruuan hinta senkun nousee. Rippijuhlatkin tulossa ensi kesänä.
Niin että eipä tuota säästöön jää...
Ihmettelen näitä pieneksi jääviä vaatteita. Miesten koot ovat s,m, l ja XL. Eli ihmettelen kuinka monta vuotta näitä kokoja jää kokoajan pieneksi? Minullakin on teinipoikia, mutta eivät he ryömi ja ei noita 20cm kasvuspurtteja nyt vuosikausia ole. Joten aika vähän noita rikkinäisiä vaatteita on, enkä minä ole kaupassa ostamassa uusia vaatteita joka päivä. Mutta ennenkaikkea, noita vaatteita saa todella halvalla alesta. Noista nuorten suosimista halvoista kaupoista. Farkkuja 10€ ja teepaitoja 5€. Huppareita 12€ ja kenkiäkin 10€. Ei tietenkään Guccia ja Balenciagaa, mutta muodikkaita vaatteita silti.
Onko sinulla lapsia, entä työkavereillasi? Se vaikuttaa aika paljon.