Mikä on heijastinmetsän idea?
Joku paikallinen yhteisö on kerännyt ja kerjännyt heijastimia (niitä ilmaisia) ja ripustanut pienen metsäläntin niitä täyteen. Minä kuvittelin, että heijastimet on jalankulkijoiden turvaksi, ei taskulamppuleikkeihin illan pimetessä. Tiedän, nämä on kivoja ja jänniä tapoja liikkua luonnossa, mutta miksi ei lapsille opeteta heijastimen oikeaa käyttöä sen sijaan, että niitä muovinpalasia ripustetaan metsiin.
Kommentit (3)
Ajatuksena kiva. Jos tuosta tulee aikuisillekin virikkeeksi muuttua näkyväksi heijastinta käyttämällä niin hyvä olisi.
Marraskuinen ilta, sadesää ja tummanharmaaseen huppariin pukeutunut mies ylittämässä katua muualta kuin suojatien kohdalta selkä autoon päin. Ainoa tapa millä tuon näkee on jos se sattuu tulemaan takanaan olevan valaistun pinnan eteen. Osa onnettomuuksista on niiden uhrien itsensä aiheuttamia.
Ei ole kerrottu, mutta paikallisessa FB-ryhmässä valittivat, miten ihana luontokokemus on pilattu, kun jotkut nuoret haki heijastinmetsästä osan heijastimia omaan käyttöön eikä jättäneet puihin. Mitä ihmeen riemua niistä on siellä puissa? Sadoista heijastimista!
En tiedä mistä puhut, mutta Siinäkö ei kerrottu miksi ne on sinne ripustettu?