Millainen kk-kierto sinulla on 40-50v?
Aloitan: 21-25 pv, pms -oireet pahentuneet, selviä esivaihtarioireita.
Kommentit (46)
Kierto on 27-25 päivää, aiemmin oli ehkä päivän parin pitempi. Kuukautiset ovat tulleet joka kuukausi maaliskuuta lukuunottamatta, silloin oli stressaava tilanne päällä ja luulen siksi kuukautisten jääneen kerran väliin. Olen 48-vuotias, muutaman kuukauden päästä täytän 49 vuotta. Runsaat kuukautiset ovat olleet aina, oon saanut pestä verta lakanoista ja farkuista (siis yksittäisiä läiskiä, mulla on siteet ja tamponit käytössä).
Mun kk-kierto on sellanen että ensin 2 viikkoa töitä ja sitten kun kuukauden puolivälissä tulee palkka niin loppukuu menee tissutellessa saikulla (vedän röökiä, ryyppään ja r#nkkaan). Kuun vaihteessa taas rahat loppu ja menen taas töihin.
Ikää 40v. Ennen kierto n. 30-32 nyt tikitilleen 29pvä. Myoomia josta yksi iso ja vaikea endometrioosi. Sopivaa lääkettä ei ole löytynyt eli ei hormonaalista lääkitystä. Kohdunpoisto pelottaa, myooma kasvaa 2cm vuosivauhtia. Tylyä on ollut tulla keski-ikään.
45 v ja kierto alkanut tänä syksynä taas pidetä. Oli jo jossain välissä 23 - 26 pv, mutta nyt on pidentynyt jonnekin 28 - 30 pv välille (mulla oli aiemmin pitkähkö epäsäännöllinen kierto, mutta se alkoi lyhentyä ja säännöllistyä 40 ikävuoden jälkeen).
Olen 41 ja kierto on säännöllinen 26 päivää. Nuorempana menkat kestivät 7-8 päivää, nykyään tiputtelee maksimissaan 3 päivää ja siinä se. Pms- oireet on maailmanlopun kamaa, olen joka kuukausi suunnilleen eroamassa. En käytä hormonaalista ehkäisyä, pelkkää kumia vain.
Ikä 44, kierto vaihtelee 28-35 päivää. Pms jotain aivan hirveää.
21-26 pvää kierto, ennen oli 31-48 pvää. Ikää 47v. Menkat olleet aina todella runsaat ja samoilla mennään. Ovulaation tunnistan, tulee edelleen melko säännöllisesti. Kuumia aaltoja alkanut tulla, mutta ovat vaan "lämpimiä aaltoja". Välillä ärsyttää kaikki asiat tosi pahasti.
Nuorena epäsäännöllinen vuoto, epäilen monirakkulaisia munasarjoja koska säännöllistyivät 30- vuotiaana. Kierto ei ole muuttunut, n 28 pv. Vuoto muuttunut todella runsaaksi, niin että ensimmäisenä päivänä tulvii ja käytän supertamponia, jota vaihdan tunnin välein. Toisena päivänä vähän vuotoa ja kolmas päivä jo melkein puhdas. Sinänsä kiva, ettei vuoto kestä pitkään mutta viimeisen vuoden aikana olen väsynyt kuukautisiin ja haluaisin että loppuisivat jo. Mitään vaihdevuosioireita en ole huomannut ellei painon nousua ja hien hajun muuttumista lasketa.
Olen 44, pian 45, ja mulla on kierto lyhentynyt muutaman vuoden aikana 23pvän tienoille. Muita oireita en tunnista.
Hormonikierukka ollut pian 5 vuotta ja en tiedä mitä sen kanssa tekisi :/ Se on helpottanut etenkin mielialan vaihteluihin ja aiemmat pms-raivarit vaihtuneet parin päivän maailmanlopun fiiliksiin (parempi näin). Samoin vuoto on niukkaa, mutta tulee kuitenkin päivän tarkkuudella. Miinuksena on mm. toistuvat hiivatulehdukset.
Ikäsi ap? Ei minulla ollut 40 v tuommoista, mutta 49 v oli.
Tässä 45-46 on juuri ratkaiseva. Sen jälkeen ei ole ketåän , jolla ei olisi joitain ikäviä oireita!
Alkaa ensimmäinen päivä ja loppuu 28, 29, 30 tahi 31 kohdilla.
Höpö höpö, naisella on 50 vielä normaalit kuukautiset.
Aikaisempi 28 päivän kierto lyhentynyt 25 kieppeille. Ikää 42v.
Pms-oireet on minullakin pahentuneet selvästi. Onko kukaan saanut niihin apua mistään?
Ikää 44 vuotta, viimeisen puolen vuoden aikana kierroissa alkanut ilmetä voimistuneita pms-oireita, pahoinvointia ja epäsäännöllisyyttä. Ovulaatio aikaisin joissain kierroissa ja toisaalta anovulatorisia kiertoja. Henkinen puoli kovilla.. pms-kärttyisyyttä, mutta pahinta on kun kuukautisten loppupuolella estrogeenitasot matalimmillaan. Todella räjähdysherkkä olotila ja tuntuu, että voisin muuttaa viikoksi kuukaudessa jonnekin toisaalle kun kaikki ärsyttää.
Mulla oli nuorena todella epäsäännöllinen kierto. Aloin käyttää e-pillereitå ollessani 21v ja kierto muuttui tasan 28 päivään. Lopetin pillerit 29v ja sen jälkeen en ole hormonaalista ehkäisyä käyttänyt, mutta kierto pysyi tasan 28 päivässä. Kun olin 45v kierto alkoi vaihdella ja vaihtelu suureni siitä hiljallee. Nyt olen 48v ja kierto 25-31 päivää ja vuoto vähentynyt viidestä päivästä kolmeen.
Ikää nyt 50 v, kierto säännöllinen 28 pv. Vuoto runsaampi kuin aiemmin. Toisaalta nuorempana kierto oli epäsäännöllinen (en yhtään tiennyt, milloin menkat tulee; kierto saattoi olla hyvin pitkä). Noin vuosikymmen sitten muuttui säännölliseksi.
En toistaiseksi ole havainnut painonnousua tai muutakaan vaihdevuosiin viittavaa.
25 päivää. Ennen perseelleen mennyttä hormonikierukkakokeilua kierto oli kellontarkasti 28 päivää. Kierukka oli puoli vuotta, se oli yhtä hel vet tiä! Vuotoa oli puolen vuoden ajan joka päivä ja noin joka toinen viikko oikein kunnolla. Sitten kerran tuli niin megaNiagara, että kierukka tuli sen mukana ulos. Kierukan aikana en enää tiennyt mikä on menkkoja ja mikä jotain muuta.
Nyt vuoden ollut tuo 25 päivää kierto. Ikää 45v.
Minulla kierto oli samanlainen, säännöllinen kuin ennenkin. Sitten 53v menkat tulivat runsaina parin, kolmen viikon välein. Ihmettelin sitä pari kuukautta, varasin ajan gynelle ja sain hormonilääkityksen, mikä auttoi. Myöhemmin lääkitystä "laimennettiin" ja menkat loppuivat kokonaan. Mitään pahoja vaihdevuosioireita ei tullut, kunnes lopetin lääkkeet ja estrogeenivoiteen käytön.
Totaalinen "rupsahdus": ryppyjä kasvoihin, rinnat roikkuvat, alapää kuivuu, lihakset surkastuvat....ei ole kivaa.
Kierto pääsääntöisesti hieman lyheni 40 ikävuoden jälkeen. Oli myös pitempiä kiertoja, mutta yhä useammin 26-27 vrk pituisia. Tulin raskaaksi 41-vuotiaana ja kuopus sitten syntyi, kun olin 42. Imetin pitkään ja menkat alkoivat uudelleen vasta, kun lapsi oli melkein 1,5-vuotias. Sen jälkeen leimaavaa oli vuodon järkky runsaus toisena vuotopäivänä. Oli pakko alkaa ottaa Buranaa jo etukäteen, niin Niagara pysyi kurissa. Sitten oli useamman vuoden vuorotellen tosi lyhyitä ja tosi pitkiä kiertoja - 15 päivää ja seuraavaksi 70 päivää, sattumalta sitten 28 päivää. Ei koskaan tiennyt, millainen seuraavaksi tulee. 51-vuotiaana tuli yllättäen useampi tasan 30 päivän kierto, joissa kaikissa oli vieläpä pieni verituhru täsmälleen ovulaatioon sopivana ajankohtana. Sitten loppuivat. Nyt olen 52 ja kohta on 10 kk viimeisistä menkoista eli alan olla aika varma, että ne ovat nyt taakse jäänyttä elämää.
Noin 27 - 29 päivää. Epämiellyttävä päänsärky, joka kestää kaksi - kolme päivää. Kova väsymys. Pms-oireilu vähän pahentunut. Olen 43 v.