Kuinka paha krapula sulle tulisi tällaisesta määrästä juomisia
Kommentit (30)
En usko että tulisi kun ei tuolla määrällä saa edes känniä aikaiseksi. Pää voisi tulla kipeeksi jo juodessa.
Riippuu siitä minkä ajan kuluessa nuo olisi juotu. Jos hitaasti, niin aamulla olisi varmaan vähän tokkurainen olo ja tunne että olen nukkunut huonosti. Mutta jälkiruokaviinistä voisi tulla päänsärky jo yksistään.
Mätää mehua ja jotain hiilihappolientä keittiömitallisen verran. Ehkä vatsa menisi hieman sekaisin.
Ei minkäänlaista, edellyttäen että olisin myös syönyt. Krapulan tuleminen ei – ainakaan minulla – ole sidoksissa juodun alkoholin määrään vaan siihen, onko juomisen aikana muistanut myös syödä. Myös se vaikuttaa, millaisessa muodossa alkoholin nauttii. Nykyään juon sitä vain veden kanssa, koska kaikenlaiset drkinkit ja sekoitukset ovat tosiaan sellaisia, että joissakin olosuhteissa niistä saattaa aiheutua kankkunen.
En usko, että pystyisin juomaan noin paljon juomaa, jonka mausta en pidä. Mutta jos joisin, krapulaa ei tulisi. Mulla ei ole tainnut koskaan olla krapulaa. Yritän vältellä juomista, koska se voisi olla vaarallista menoa tällaisilla geeneillä.
Jos ankeassa seurassa nauttisin nuo, saattaisi olla huono olo. Mutta muussa tapauksessa eli kevyesti keskustellen ja flirttaillen, päin vastoin, olo olisi ihana seuraavana päivänä.
Riippuu tosiaan siitä, paljonko tulee samalla syötyä, ja paljonko on syönyt ennen alkoholin nauttimista. Itselläni myös kuukautiskierron vaihe vaikuttaa. Tuosta määrästä ei välttämättä tulisi krapulaa.
Joskus tulee vähemmästäkin, joskus ei paljostakaan. Viini saattaisi kyllä päänsäryn tehdä, siksipä en sitä juokaan.
Olen hoikka nainen ja juon vain muutaman kerran vuodessa alkoholia, mutta silloin kun juon niin juon 2 kokonaista viinipullollista sekä vähän boolia tms. ja vasta sitten lähden baariin juomaan useamman juoman. Ja joka kerta omin jaloin kotiin ilman ongelmia.
Kadehdin heitä jotka tulevat helposti känniin. Säästyy monta euroa per ryyppyilta.
Hyvässä seurassa, ruokailun ohessa, tuo määrä menee huomaamatta. En tulisi edes humalaan. Ei mitään jälkiseuraamuksia seuraavana aamuna, korkeintaan muistot kivasta illasta. Muuten, jälkiruokaviiniä juodaan vain hyvin pieni lasillinen, ei mitään 24cl mukillista.
Ilman ruokaa ja nopeaan tahtiin juotuna, tulisin huonovointiseksi.
Ei kai kukaan enää krapulasta kärsi? Olette jatkuvasti naamat kiinni netissä ja somessa mutta onnistutte välttymään uutisilta ja muulta tarpeelliselta tiedolta? Vieläpä suomalainen tutkimus. Ainakin itselläni toimii juuri niin kuin tutkimuksessa on todettu: https://academic.oup.com/alcalc/advance-article-abstract/doi/10.1093/al…
Nukkuisin huonosti ja aamulla olisi pieni pöhnä. Olisin väsynyt ja masentunut koko seuraavan päivän. Tämän takia en juo, vaikka huppelissa on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan enää krapulasta kärsi? Olette jatkuvasti naamat kiinni netissä ja somessa mutta onnistutte välttymään uutisilta ja muulta tarpeelliselta tiedolta? Vieläpä suomalainen tutkimus. Ainakin itselläni toimii juuri niin kuin tutkimuksessa on todettu: https://academic.oup.com/alcalc/advance-article-abstract/doi/10.1093/al…
On testattu ja toimii.
Ei minkäänlaista. Puoli litraa tiukkaa viinaa illalla tekee aamuksi hiukan väsyneen olon.