Lue keskustelun säännöt.
Soitin koulukaverille vuosikymmenten jälkeen.
26.02.2014 |
Olen mies. Ja vieläpä vanha sellainen. (Voittekin siis lopettaa lukemisen tähän).
Kävin yläasteen 1970-luvun lopussa, ja lukion 1980-luvun alussa. Yläasteella ja lukiossa paras kaverini oli eräs Timo, jonka kanssa meillä synkronisoi todella hyvin yhteen. Samanlainen musiikkimaku, samanlainen huumorintaju jne.
Sitten tuli se aika, että piti erota. Minä lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, niin myös hän. Vuoden 1983 jälkeen emme ole pitäneet yhteyttä. Niin ne kouluaikojen kaverisuhteet vain katkeavat, vaikka niiden ei pitäisikään.
Eilen kaivoin hänen puhelinnumeronsa selville, ja soitin hänelle. Hän on palannut opiskelun jälkeen vanhalle kotipaikkakunnallemme ja asuu siellä ja on siellä töissä. Minä asun ja työskentelen nykyään 300 km:n päässä.
Mikään ei ole enää niin kuin se oli ennen. Ei hänen elämässään, eikä minun elämässäni. Lupasin soittaa myöhemmin uudestaan. Haluaisin tavata Timon, ja jutella huolella vaikka yhden illan ajan, mutta... ehkä se ei ole järkevää.
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 01:22"]
Miks ei ole järkevää?
[/quote]
Koska... No, mitä yhteistä meillä enää olisi, 30 vuotta myöhemmin? Lämmittelisimmekö me käsiämme vanhojen, jo sammuneiden hiillosten tuhkassa? Muistelisimmeko me 1970- ja -80 -lukuja, vai kertoisimmeko toisillemme uudemmista vaiheistamme?
Minä kaipaan sitä Timoa, jonka tunsin aikoinani, mutta mitä yhteistä meillä olisi nyt? Välillämme on 300 kilometriä ja 30 vuotta. Olen taipuvainen nostalgiaan, mutta onko se aina hyväksi? Kaipuu elää, mutta järki puhuu eri kieltä kuin kaipuu. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ylianalysoi, vaan soita rohkeasti ja mene käymään. Mitä sitten, vaikka tapaaminen jäisi yhteen nostalgiamuisteloon, on sekin arvokasta! Ja ehkä yhteinen sävel löytyy uudelleen!
Francesco Alberoni on kirjoittanut kirjan nimeltä "Ystävyys". Hänen mukaansa ei ole olemassa ainoastaan yhdenlaista ystävyyttä, vaan useampia erilaisia ystävyyden lajeja. Yksi niistä on tilapäinen tai lyhytaikainen ystävyys, jota ei olekaan tarkoitettu kestäväksi loppuelämän ajan. Siitäkin voi olla kiitollinen, ja voi muistaa sitä lämmöllä, mutta ikuinen ystävyys se ei ole.
Soitat hänelle todellakin uudestaan! Menet käymään hänen luonaan tai hän sun luokse. Vietätte kivan päivän ja juttelette kaikesta mitä tässä 30 vuodessa on ehtinyt tapahtua. Ties vaikka saisit hänestä oikean sydänystävän. Tsemppiä!
Teillä on sun rohkeuden ansiosta uus mahdollisuus tulla taas ystäviksi! Varmasti on 30 vuodessa tapahtunu juttuja joista voitte kertoa toisillenne! Yksinäisyys on tänäpäivänä liian yleistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vanha enkä mies mutta ymmärrän täysin tilanteesi. Olen monta kertaa ollut samanlaisessa tilanteessa. Voin kertoa että on on yksi pahimmista kokemuksista tavata vuosikausien jälkeen henkilö, joka on joskus ollut todella läheinen, hyvä ystävä ja tajuta että hän on muuttunut täysin toisenlaiseksi vuosien aikana (kuten varmaan itsekin). Olen muutamia kertoja ollu tilanteessa, että olen tavannut ystävän muutaman vuoden tauon jälkeen ja todennut mielessäni että tämä on minulle täysin vieras ihminen. Sellaiset kokemukset jotenkin pilaa ne muistotkin mitä siitä ihmisestä on. Ihmiset muuttuu ja se on aika helppoa kasvaa erilleen jos yhteys tyrehtyy. En ole uskaltanut pitää yhteyttä ystäviini menneiltä vuosilta koska pelkään, että meillä ei ole enää muuta yhteistä (eikä puhuttavaakaan) kuin vanhat haalistuneet muistot.
Ehkä sinä olet rohkeampi ja uskallat ottaa yhteyttä ystävääsi. Parhaassa tapauksessa juttu jatkuu siitä mihin se 30 vuotta sitten jäi...
Hyvän ystävyyden merkki - olkoonkin klisee - on se, että juttu jatkuu juuri siitä mihin se vuosia sitten jäi. Oman kokemuksen perusteella tuo on oikeasti hienoimpia ja avaavimpia tunteita kaverisuhteiden saralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 01:39"]
Soitat hänelle todellakin uudestaan! Menet käymään hänen luonaan tai hän sun luokse. Vietätte kivan päivän ja juttelette kaikesta mitä tässä 30 vuodessa on ehtinyt tapahtua. Ties vaikka saisit hänestä oikean sydänystävän. Tsemppiä!
[/quote]
Kiitos rohkaisusta. Me vain olemme nyt kumpikin niin erilaisia kuin nuorina, ja eri elämäntilanteissa. Yhteistä meille kummallekin on se, että olemme äijääntyneet ja muuttuneet "sitruunoiksi maailman tehtaisiin". Mieskin voi vanhana olla hapan sitruuna. Ap.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 01:46"]
Hyvän ystävyyden merkki - olkoonkin klisee - on se, että juttu jatkuu juuri siitä mihin se vuosia sitten jäi. Oman kokemuksen perusteella tuo on oikeasti hienoimpia ja avaavimpia tunteita kaverisuhteiden saralla.
[/quote]
On minulla yksi pitkäaikainenkin ystävä, Hannu. Häneen tutustuin vuonna 1984. Nykyisin tapaamme vain pari kertaa vuodessa, mutta yhä hän on eräänlainen "sielun veli" minulle.
Viime vuonna hän maksoi minulle takaisin sen 50 markkaa, euroina, jonka hän lainasi minulta vuonna 1984. Vuonna 1984 olin varma, että hän vielä jonain päivänä maksaa sen takaisin, ja oikeassa olin. En perinyt korkoa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ystävyys aina kestä ajan hammasta eikä väilmatkaa.
Miks ei ole järkevää?