Mitä ihmettä. Kävin Kemin prismassa ja siellä oli ainakin 40%lla maskit naamalla. Mitä on tapahtunut? Aiemmin kirjaimellisesti kukaan ei käyttänyt maskeja.
Kommentit (10)
Joo. Kemissä on nyt maskit yleistyneet todella paljon ainakin kaupoissa.
Viime keväänä todella harvoin näki kellään.
THL sanoo ettei maskeista ole hyötyä joten uskon sen! En pidä maskia
Naakkala kirjoitti:
THL sanoo ettei maskeista ole hyötyä joten uskon sen! En pidä maskia
"THL suosittelee tällä hetkellä kasvomaskin käyttöä koko maassa."
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Oulussa tilanne päinvastainen. Mitä enemmän tartuntoja, sitä vähemmän maskeja. Porukka pörrää myös yhä enemmän baareissa, sanoo alalla työskentelevä sukulaiseni. Pelkää henkensä puolesta.
Hyvä Kemi! 👍
Voisiko tuolla äkkiä pahentuneella Länsi-Pohjan koronatilanteella olla mitään tekemistä asian kanssa? Torniossahan on juuri nyt ilmaantuvuudet huipussaan, vaikuttanee naapurikaupunkiinkin sitten. Tai sitten Kemissä on otettu Arinan maskihaasteesta koppi.
Jyväskylässä selvästi yli puolella oli maskit äsken Prismassa.
Meillä ollaan vielä perustasossa, mutta lähimmän S-marketin myyjillä oli maskit toissa päivänä. Ja samaten kaveri kävi sairaalan labrassa, niin kertoi, että näki vain kaksi maskitonta henkilöä.
Ihan hyvä trendi, aika huolestuttavia ovat naapurimaankin tartuntojen räjähtäminen.
Vierailija kirjoitti:
Oulussa tilanne päinvastainen. Mitä enemmän tartuntoja, sitä vähemmän maskeja. Porukka pörrää myös yhä enemmän baareissa, sanoo alalla työskentelevä sukulaiseni. Pelkää henkensä puolesta.
Hyvä Kemi! 👍
Kyllä minä Oulussa olen nähnyt maskeja, esim. bussipysäkeillä lähes kaikkilla on maskit. Samoin isoissa marketeissa niitä on paljon. Baareissa en ole käynyt, toivottavasti baarielämä hiljenee kun Oulukin tuntuu olevan leviämisvaiheessa. Ja Kemissä maskin pitäminen on viisasta. Vieressä Tornio jossa molemmin puolin rajaa tartunta-aalto käynnissä.
Joukkopaine ja hysteerikot.