Olemme etääntyneet - miten korjata tilanne?

Mieheni on ihana. Hän on kiltti, suojelevainen. Kun meillä on hauskaa, tulemme todella hyvin juttuun. Hän on komea, ja olemme selvinneet vaikeistakin tapahtumista ja ajoista. Seksi on hyvää, ajoittain jopa täydellistä riippuen omasta kierrostani.

Kuitenkin minulla on ollut jo suhteen alkuajoista pelko ettei mies huomioi minua tarpeeksi. Hän ei suunnittele mitään, tai jos suunnittelee hän kertoo näistä suunnitelmista minulle vasta viime tingassa. Hän pelaa paljon.

Aluksi kerjäsin häneltä huomiota hyvällä. Se ei toiminut, vaan ärsytti. Sitten leikin etten välitä - ei toiminut, mies oli vain tyytyväinen että annoin hänen olla. Lopuksi päädyin epätoivoisesti hakemaan huomiota riitelyllä. Se toimi, mutta tietysti turha riitely myös rasitti suhdettamme.

Tämä on nyt johtanut siihen että meidän kahdenkeskeinen aikamme on minulle pieni kauhistus. Näpräämme puheliamme, emme tee mitään. Ei ole mitään sanottavaa, ei puhutttavaa. Mies ei tykkää että kyselen, eikä häntä kiinnosta kysellä minulta. Muistan yhden kerran kun hän kysyi oikeasti kiinnostuneella äänellä että mitä minulle kuuluu. Minua alkoi itkettää, sillä nyt hän oikeasti kuunteli minua. Häntä sen yhden kerran olisi kiinnostanut kuulla minun ajatuksiani. Olin onnesta soikea, en edes pystynyt puhumaan kun itketti ilosta.

Normaalisti vastaus on luokkaa "mm-hmm". Se tarkoittaa että mies kuuli mitä sanoin mutta kiinnostusta keskusteluun ei riitä. Se loukkaa.

Jotenkin haluaisin vaihtelua - on kiva nähdä mieheni kanssa muita ihmisiä sillä silloin hänkin herää henkiin ja juttelee. Ottaa kontaktia. Ja taas olen ihan hulluna häneen.

Mieheni on minulle rakas, haluan tehdä töitä suhteemme eteen enkä vain vaihtaa seuraavaan. Olemme selvinneet pahemmastakin, ja mies tuki minua esim. ystäväni kuoltua todella pitkäjänteisesti.

Kun mietin häntä, näen vienosti hymyilevän, komean miehen joka kehuu ja ihailee minua. Hän tahtoo minulle vain hyvää ja rakastaa minua. Ja hän oikeasti on kaikkea tätä - arjessa hän toisaalta näyttäytyy vain puhumattomana ja keskusteluinnottomana. Tahtoisin oikeasti keskustella hänen kanssaan, mutta hän tahtoo lukea, näprätä puhelinta ym. joka johtaa tähän "mm-hmm" "keskusteluun". Minä puhun, mies "kuuntelee".

Nyt tuntuu että ihan sama näenkö häntä tai missä hän luuraa. Hän on - minulle rakas ja tärkeä - mutta samalla tavalla"yhdentekevä" kuin esimerkiksi sisko.

Anteksi pitkä kirjoitus, ja kiitos jos jaksoit luke.