Vastapäiseen omakotitaloon muutti pariskunta joilla KAHDEKSAN koiraa.
Koirat ei ole mitään pentuja vaan kahdeksan aikuista erinäköistä (on lurppakorvaa, vähä karvaista, isoa ja pienempää). IHAN sairasta ja arvatkaa millainen show on kun niitä lähdetään ulkoiluttamaan. Kaikkia ei tietty saa kerralla mukaan, joten kolmeen kertaan aamuisin ja iltaisin on aivan jumalaton räksytys tuokio.
Jos koirien pitoa "hupi käyttöön) ei voi kieltää kokonaan niin olisiko joku määrä rajoitus kuitenkin järkevä. Nythän jollain voi olla vaikka sata hupikoiraa räksyttämässä eikä kukaan voi puuttua asiaan. Mä suuresti ihmettelen miten sillä koira-naisella on mies.
Löytyykö yhtään henkilöä palstalta, joka suostuisi muuttamaan jonkun kanssa asumaan jolla on 8 koiraa?
Kommentit (37)
Voisin muuttaa yhteen kahdeksan koiran kanssa, jos molemmat aikuiset eivät kävisi töissä 8 h/pv ja olisi hoitopaikka lomia varten.
Entä jos se onkin toisinpäin? Ensialkuun olikin koiramies, joka löysi itselleen daamin?
Lemmikkikoirien määrä alkaa olla myös melkoinen ilmastorasite. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että koirien pitoa olisi rajoitettava. Pitäisi määritellä jokin minimineliömäärä per koira ja lisäksi myös absoluuttinen maksimilukumäärä, mitä koiria saa kaava-alueella pitää. Sama rajoite voisi olla tarpeen myös kissoille. Tehokkain tapa rajoittaa liiallisuuksiin paisuvaa lemmikkien määrää olisi pistää lemmikit verolle. Kissoille ja koirille pakollinen sirutus (omistaja maksaa) sekä vuotuinen lemmikkivero 1000 euroa per lemmikki.
Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole kaava-aluetta, mutta mielestäni ei pitäisi olla yhtään lemmikkikoiraa niinkauan kun lapsia kuolee maailmassa nälkään. Koiraan uppoavalla rahalla ruokkisi 10 kehitysmaan lasta.
-AP-
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se onkin toisinpäin? Ensialkuun olikin koiramies, joka löysi itselleen daamin?
No sitten se ukko ulkoisti homman naiselle, koska en ole kertaakaan sen miehen nähnyt noita lenkittävän.
-AP-
Ostiko ne sen talon omaksi vai ovatko vuokralla?
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se onkin toisinpäin? Ensialkuun olikin koiramies, joka löysi itselleen daamin?
Tai jos kummallakin oli 4 koiraa?
Vierailija kirjoitti:
Ostiko ne sen talon omaksi vai ovatko vuokralla?
En kyllä ikinä vuokraisi asuntoa tuollaiselle porukalle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se onkin toisinpäin? Ensialkuun olikin koiramies, joka löysi itselleen daamin?
Tai jos kummallakin oli 4 koiraa?
Tai jos toisella olikin 3 koiraa ja sillä toisella 5 koiraa?
Kannattaa sitten varautua siihen, että jos ne vapaana juoksentelee, niin teidän pihaltanne saattaa löytyä ruskeita yllätyksiä päivänä jos toisenakin.
Vierailija kirjoitti:
Sut pitäis laittaa vankilaan salakatselusta. Runkkaatko samalla?
Norsulauma posliinikaupassa on huomaamattomampi ilmiö kuin tuo sirkus ulkona. 100m päässä asuva tuttavakin kysyi yksi päivä että mitä helv....ä siellä meidän lähettyvillä tapahtuu. ELI EI TARVITSE salakatsella.
Huh, voin vain kuvitella sen metelin ja hajun mikä tuosta piskilaumasta lähtee, kun jo yksikin koira riittää hajustamaan isonkin asunnon. Koirien kannalta tuo on ihanteellista, laumaeläimiä kun ovat.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten varautua siihen, että jos ne vapaana juoksentelee, niin teidän pihaltanne saattaa löytyä ruskeita yllätyksiä päivänä jos toisenakin.
Koirathan eivät kyllä saa juoksennella vapaana.
Vierailija kirjoitti:
Sut pitäis laittaa vankilaan salakatselusta. Runkkaatko samalla?
Kannattaisi sun selvittää, mitä se salakatselupykälä tarkoittaa. Se tarkoittaa katselua teknisellä apuvälineellä. Pelkästään omilla silmillä katseleminen ei siis ole salakatselua. Myöskään silmälaseja ei pidetä tuossa pykälässä teknisenä apuvälineenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten varautua siihen, että jos ne vapaana juoksentelee, niin teidän pihaltanne saattaa löytyä ruskeita yllätyksiä päivänä jos toisenakin.
Koirathan eivät kyllä saa juoksennella vapaana.
No ei saa ei, mutta eipä kovinkaan monin koiranomistaja sitä pykälää tarkasti noudata.
Mä olen luullut, että on joku raja, et korkeintaan 5 koiraa saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko TAOSTELUKOIRIA?
Meillä on tuollainen koira ja kyllä on RASITTAVA! Niitä taottuja tuotteita on joka paikassa. En saa enää tungettua joululahjoiksikaan suvulle, kun kaikki on jo ihan kyllästyneitä niihin. On sormusta, naulakkoa, saranaa, jopa nilkkarengasta, sellainen jossa on pallo kiinni. Nyt se on keskittynyt tekemään takorauta-aitaa tontin ympärille, toivottavasti siihen menee pitkä tovi.
Sut pitäis laittaa vankilaan salakatselusta. Runkkaatko samalla?