Miehen huono itsetunto vai mikä?

Olemme kolmekymppinen pariskunta, olleet yhdessä puolitoista vuotta. Ajaudumme usein riitoihin. Olemme molemmat itsepäisiä "kaikkitietäviä", mutta olen miettinyt, johtuuko vaikea suhteemme pohjimmiltaan poikaystäväni huonosta itsetunnosta, vai onko taustalla jotain vielä vakavempaa. 

Alussa hän oli hyvin kiltti ja huomaavainen, kehui älykkyyttäni ja ulkonäköäni, toi välillä lahjoja ja kukkia. Hän oli rauhallinen ja kohtelias, mutta myös usein hiljainen ja puhumaton. Vaikutti jopa masentuneelta, mutta ei itse myöntänyt sitä, vaikka hänelle olin kertonut käyväni terapeutilla oman masennukseni takia. Itse olin kuitenkin se, joka oli eloisampi, puheliaampi ja hymyileväisempi. Hänellä on usein vakava ilme naamalla. Hän oli niin kohtelias ja rauhallinen, että se tuntui suorastaan teeskentelyltä. 

Sitten käytös muuttuikin hieman, kun muutin hänen luokseen asumaan muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen. Minua oli jo pitkään ärsyttänyt, kun hän ei puhunut mistään epäkohdista avoimesti, eikä koskaan riidelty mistään. Se tuntui niin epäaidolta. Välillä näytti siltä, että hän joutui pinnistelemään ärtymyksensä noustessa, mutta sai hillittyä itsensä ja pysyttyä rauhallisena. Sitten kerran kysyin häneltä ärsyyntyneenä, että miksei hän koskaan suutu. Sitä lausahdusta kadun. 

Siitä lähtien hän onkin saanut pieniä ja välillä suurempiakin raivonpuuskia lähes viikottain. Ääni nousee, hän puhuu kipakasti, ihan kuin uhmakas pikkupoika, puhetta tulee kuin revolverista. Hän väittää vastaan viimeiseen asti, tulkitsee sanomisiani hyvin negatiivisesti ja loukkaantuu jatkuvasti, vaikka en ole tarkoittanut loukata. On vikaa minussakin, olen avoin ja suora puheissani ja välillä tulee päästeltyä sammakoita. Usein hän loukkaantuu kuitenkin, vaikka en olisi tarkoittanut millään pahalla. Haluan vain avointa keskustelua.    

Tuntuu kuin ei pystyi hengittää, joudun olemaan varuillani. Hänen hiljaisuutensa ja puhumattomuutensa sekä vakava ilmeensä myös ylläpitävät tällaista ilmapiiriä. Kun olin muuttanut hänen luokseen, hän yritti kontrolloida menemisiäni. Suuttui, kun näin kavereitani, ja minulla ei kuulemma ollut hänelle aikaa, vaikka näin kavereita keskimäärin vain kerran viikossa. 

Seksistä hän myös valitti, että sitä on liian vähän, kun sitä oli 1-2 kertaa viikossa. Suuttui, jos joskus yöllä olin liian väsynyt harrastamaan seksiä, ja sitten ei kumpikaan saanut unta, kun hän vain huokaili ja pyöri sängyssä. Pari kertaa sai raivarinkin ja syytti minua siitä, että en muka halunnut häntä ja olin koko illan flirttaillut ja kiusoitellut ilman aikomustakaan harrastaa seksiä, vaikka tosi asiassa olin vain väsynyt, kun hän oli vitkastellut aloitteen tekemisessä monta tuntia. 

Hänellä ei tiettävästi ole ollut muita tyttöystäviä ennen minua lukuunottamatta yhtä  lyhytaikaista  suhdetta aasialaisen opiskelijan kanssa. Siitä hän ei halua puhua, vaikka olen yrittänyt kysellä. Hän myös suuttuu, jos mainitsen jossain yhteydessä vahingossa jonkun poikaystäni. Se on harmi, koska haluaisin puhua kaikesta avoimesti. Jos yritän keskustella, asiat päätyvät usein riitaan ja hänen kiihtymiseensä. Usein tilanne raukeaa vasta, kun alan itkemään. Tämä suhde on raastava ja olenkin ehdottanut pariterapiaa, mutta siitäkin hän suuttui, koska otti syytöksenä itseään vastaan.

Hän ei ole käyttäytynyt selkeän välivaltaisesti, ei ole heitellyt tavaroita tai satuttanut minua fyysisesti. Pari kertaa hän on riidan keskellä tarttunut minua kaulasta, kun olen yrittänyt kävellä pois tilanteesta. 

Koiralleni hän on mustasukkainen ja on alkanut karjumaan sille, jos se haukkuu. En pidä huutamisesta ja tulen siitä surulliseksi, minkä olenkin hänelle sanonut. Silti hän välillä karjuu. Koiran hoitoon hän ei juuri osallistu. Joskus harvoin on vienyt ulos, jos olen pyytänyt, kun oma menoni on viivästynyt. Sitten hän on vaatinut kiitollisuutta siitä sekä roskien viemisestä yms. Hän on myös sanonut, että olen hänen kanssaan vain taloudellisten syiden takia ja kotityöorjana, vaikka teen vähintään puolet kotitöistä sen lisäksi, että hoidan koiran yksin (toki se on minun koirani). 

Voiko tilanne muuttua pahemmaksi, ovatko nämä varoitusmerkkejä jostain pahemmasta vai kuvittelenko vaan? Vai onko kaiken taustalla vain huono itsentunto, ja voiko tilanne voi muuttua paremmaksi, jos kehitämme kommunikointiamme? Parisuhdeterapia tietysti auttaisi tässä, mutta sinne mies ei suostu menemään.