Tekisitkö eläinsuojeluilmoituksen siitä että naapuri joka asuu omakotitalossa antaa kissojenksa olla pakkasella ulkona?
Kommentit (25)
En. Raitis ulkoilma tekee hyvää.
Asia on tietysti eri, jos se ulkoilee minuuttien sijaan tuntikausia
Meillä on täällä maalla 13-vuotias kolli, joka tuli meille 10-vuotiaana eikä mitenkään sopeutunut sisäkissaksi (yritettiin vuoden ajan pitää sisällä ja ulkoiluttaa valjaissa). Kissa oli onneton, kakkasi ja pissaili sisälle. Tilanne korjautui vasta, kun se sai taas alkaa ulkoilla omin päin. Se todellakin haluaa ulkoilla myös pakkasella. Annan mennä, mutta pidän huolen, että se pääsee heti halutessaan sisälle. Pihapiirissä on myös useita ulkorakennuksia, joiden vinttiin se pääsee halutessaan.
Kissojen ulkona pitäminen on ihan oma keskustelu, johon en nyt jaksaisi lähteä (huomatkaa, että me todella yritimme pitää kissan sisällä, eli käytännössä piikki olisi ollut sitten seuraava vaihtoehto). Mutta en kyllä olisi tekemässä mitään ilmoituksia pikkupakkasela ulkoilevista kissoista, jotka eivät vaikuta kärsiviltä ja joilla on koti, johon palata.
Riippuu kuinka kauan ne siellä ulkona ovat.
Kovalla pakkasella kissa tekee tarpeensa 5-10 minuutissa ja pikku pakkasilla saattaa ulkoilla 0,5-1 tuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on täällä maalla 13-vuotias kolli, joka tuli meille 10-vuotiaana eikä mitenkään sopeutunut sisäkissaksi (yritettiin vuoden ajan pitää sisällä ja ulkoiluttaa valjaissa). Kissa oli onneton, kakkasi ja pissaili sisälle. Tilanne korjautui vasta, kun se sai taas alkaa ulkoilla omin päin. Se todellakin haluaa ulkoilla myös pakkasella. Annan mennä, mutta pidän huolen, että se pääsee heti halutessaan sisälle. Pihapiirissä on myös useita ulkorakennuksia, joiden vinttiin se pääsee halutessaan.
Kissojen ulkona pitäminen on ihan oma keskustelu, johon en nyt jaksaisi lähteä (huomatkaa, että me todella yritimme pitää kissan sisällä, eli käytännössä piikki olisi ollut sitten seuraava vaihtoehto). Mutta en kyllä olisi tekemässä mitään ilmoituksia pikkupakkasela ulkoilevista kissoista, jotka eivät vaikuta kärsiviltä ja joilla on koti, johon palata.
Ns. leikatut ulkokisat käyvät ulkona tarpeillaan samoin kuin koirat.
En, mutta pyydystäisin pihalleni tulevat kissat ansoilla ja toimittaisin jonnekkin eri kunnan löytölään (tai jos pelkäisin jääväni kiinni, niin hylkäisin yöllä löytölän pihalle jossain laatikossa).

Kissan arvostukseen vaikuttaa aika hitosti tällainen, ettei niitä saa laillisesti edes omalta pihalta poistaa ja toimittaa jonnekkin säilytykseen, ilman että saa pelätä häpeäleimaa/syyllistämistä, tämä vain johtaa siihen, että ihmiset sitten hankkiutuu kaikessa hiljaisuudessa häiritsevistä kissoista eroon mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Ehdottomasti eläinsuojeluilmoitus! Kissojen ei yleensäkään kuulu olla ulkona muuta kuin valjaissa tai ulkoiluhäkissä.
Käsitin, että pitää niitä pakkasella ulkona eikä päästä sisään.
Lyhyt valvottu ulkoilu pakkasellakin on ok, jos kissat niin itse haluavat.
T. 1
Maalla lapsena asuessa kissat olivat ympäri vuoden ulkona.
Lämmittelivät ulkorakennuksissa ym.
Kaikilla oli kissoja eikä niitä kukaan pitänyt sisällä.
Eli en todellakaan tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Maalla lapsena asuessa kissat olivat ympäri vuoden ulkona.
Lämmittelivät ulkorakennuksissa ym.
Kaikilla oli kissoja eikä niitä kukaan pitänyt sisällä.
Eli en todellakaan tekisi.
Ennenvanhaan jotku piti vaimoja ja lapsiakin pihalla pakkasessa, kun halusivat ryypätä rauhassa sisällä. Tämän vuoksi en soita poliisille vaikka näkisin itkeviä vaimoja ja lapsia pihalla lumihangessa, hyvin nuo ennenkin pärjäsi, joten eivätköhän nykyäänkin pärjää.
En todellakaan. Pitääkö pakkasella ulkoilevista lapsista tehdä lastensuojeluilmoitus? Niillä on kunnon turkit ja pärjäävät kyllä. Kovilla pakkasilla eivät edes halua ulos, enkä kyllä laskisi.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti eläinsuojeluilmoitus! Kissojen ei yleensäkään kuulu olla ulkona muuta kuin valjaissa tai ulkoiluhäkissä.
Oikein eläinrääkkäyksen ihannointia tää kommentti. Älä ota kissaa, jos se joutuu vain neljän seinän sisällä elämään ja korkeintaan valjaissa pääsee joskus ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalla lapsena asuessa kissat olivat ympäri vuoden ulkona.
Lämmittelivät ulkorakennuksissa ym.
Kaikilla oli kissoja eikä niitä kukaan pitänyt sisällä.
Eli en todellakaan tekisi.Ennenvanhaan jotku piti vaimoja ja lapsiakin pihalla pakkasessa, kun halusivat ryypätä rauhassa sisällä. Tämän vuoksi en soita poliisille vaikka näkisin itkeviä vaimoja ja lapsia pihalla lumihangessa, hyvin nuo ennenkin pärjäsi, joten eivätköhän nykyäänkin pärjää.
No kuule näsäviisas, kun ne kissat eivät halunneet sisätiloihin ja suuri osa niistä lähti karkuun jos ihminen lähestyi kiinniottotarkoituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, mutta pyydystäisin pihalleni tulevat kissat ansoilla ja toimittaisin jonnekkin eri kunnan löytölään (tai jos pelkäisin jääväni kiinni, niin hylkäisin yöllä löytölän pihalle jossain laatikossa).
Kissan arvostukseen vaikuttaa aika hitosti tällainen, ettei niitä saa laillisesti edes omalta pihalta poistaa ja toimittaa jonnekkin säilytykseen, ilman että saa pelätä häpeäleimaa/syyllistämistä, tämä vain johtaa siihen, että ihmiset sitten hankkiutuu kaikessa hiljaisuudessa häiritsevistä kissoista eroon mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Jep. On tullut ilmi, että kissoja toimitetaan pitkän matkan päässä oleviin löytölöhin ja väitetään löytyneen lähialueelta - mutta omistaja onkin selvinnyt esim. sirun avulla ja on ollut vain esim. päivän tai pari kateissa.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti eläinsuojeluilmoitus! Kissojen ei yleensäkään kuulu olla ulkona muuta kuin valjaissa tai ulkoiluhäkissä.
Eläinten vihaaja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, mutta pyydystäisin pihalleni tulevat kissat ansoilla ja toimittaisin jonnekkin eri kunnan löytölään (tai jos pelkäisin jääväni kiinni, niin hylkäisin yöllä löytölän pihalle jossain laatikossa).
Kissan arvostukseen vaikuttaa aika hitosti tällainen, ettei niitä saa laillisesti edes omalta pihalta poistaa ja toimittaa jonnekkin säilytykseen, ilman että saa pelätä häpeäleimaa/syyllistämistä, tämä vain johtaa siihen, että ihmiset sitten hankkiutuu kaikessa hiljaisuudessa häiritsevistä kissoista eroon mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Jep. On tullut ilmi, että kissoja toimitetaan pitkän matkan päässä oleviin löytölöhin ja väitetään löytyneen lähialueelta - mutta omistaja onkin selvinnyt esim. sirun avulla ja on ollut vain esim. päivän tai pari kateissa.
Siis kissa on ollut kateissa. Joissakin tapauksissa omistaja on aavistanut, kuka löytölään on toimittanut. Emme missään tapauksessa kannata kissojen vapaata ulkoilua edes maalla, mutta emme jaksa näitä jatkuvia kotikissojen toimittamisia, niistä kun tulee kuluja ja ne on palautettava, jos omistaja selviää. Hyvä että siruttavat kuitenkin. T. pois jäämässä oleva vapaaehtoinen.
Joskus on kadulla tullut viileään aikaan jonkun rapun luona vastaan kissa, joka on pyytänyt päästä sisään (ilmeisesti kotiinsa). Pitäisikö kissa tällöin poimia mukaan vai mitä tekisitte?
Kyllä, ehdottomasti.