Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus - tuplat - ero
14.02.2014 |
Haluaisin kuulla kokemuksia äideiltä, jotka ovat lapsettomuuden jälkeen tulleet raskaaksi, saaneet lapsen (jos useammankin) ja sitten eronneet lasten isästä.
Olen läheltä katsonut perhettä, joka pitkän lapsettomuuden jälkeen sai kaksi ihanaa lasta. Sitten pian tuon jälkeen tulikin ero.
Surettaa lasten puolesta. Harmittaa, kun tietää millä vaivalla nämä lapset on hankittu ja silti heidän hyvinvointiaan tallotaan vanhempien eron vuoksi.
Haluaisin ymmärtää asiaa, jota en tällä hetkellä voi ymmärtää.
Kommentit (26)
En ole kärsinyt pitkäaikaisesta lapsettomuudesta enkä ole eronnut, mutta tämä aloitus on ehkä yksi surullisimmasta tällä palstalla lukemistani (ja olen ollut täällä vuosia). Sinun tehtäväsi läheisenä ei ole yrittää ymmärtää tai hyväksyä eron syitä, vaan tukea.
Ehkä he olivat etääntyneet toisistaan jo yrityksen aikana, ehkä tuplavauvavuoden rankkuus yllätti, ehkä jompikumpi masentui, petti, hylkäsi, luovutti. Ehkä he olivat alunperinkin vääriä toisilleen, ehkä katkeruus hiipi liittoon. Ehkä se oli yksi iso asia tai monen pienen asian summa. Kiitollisuutta ei voi vaatia heiltä sen enempää kuin muiltakaan vanhemmilta. Varmasti ovat kiitollisia lapsistaan, eikö se riitä? Itse asiassa tällaiset odotukset ja ennakkoluulot saattavat aiheuttaa entisestään paineita ja syödä sitä parisuhdetta.
Ja mitä tulee eroon kun on lapsia. Minun vanhempani erosivat ollessani 15. Olin niin huojentunut ja helpottunut. Muistan toivoneeni heidän eroavan 9-vuotiaasta lähtien. Sinun mielestäsi heidän olisi pitänyt varmaan yrittää kovemmin meidän lasten takia. No minun mielestäni heidän olisi pitänyt yrittää vähemmän. Paljon vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on takana pitkä ja henkisesti rankka lapsettomuusjakso hoitoineen. Olin pitkään lohduton, ahdistunut, masentunutkin. Parisuhde oli todella kovilla. Sitten tulin raskaaksi ja sain maailman ihanimman pienen pojan. Mikä onni ja rakkaus! Mutta eihän lapsi parisuhdetta korjaa. Olimme ensimmäisen vuoden aikana monen monituista kertaa todella lähellä eroa, ja sen jälkeenkin elettiin yhdessä kiikun kaakun. Lapsettomuuteen liittyvä rikkinäisyys veti minut niin syviin vesiin, että parisuhteen korjaaminen kesti todella monta vuotta. On oikeastaan aikamoinen ihme, että olemme nyt yhdessä, kahden lapsen onnellisina vanhempina. Jos mukaan keitokseen olisi lisätty vaativat kaksoset--- en tiedä miten olisi käynyt, mutta vihoviimeinen asia jota olisin tarvinnut olisi ollut jonkun 'katsomaan läheltä tilannetta' ja arvostelemaan ratkaisua josta olisin itsekin ollut ihan hajalla. Kukapa ei haluaisi lapsilleen onnellista kotia! Jos oikeasti seuraat tilannetta läheltä, ole sinä lapsille se tasapainottava aikuinen tässä vaikeassa tilanteessa ja lakkaa jeesustelemasta ja syyttelemästä.
Sama ap, kuin siinä "en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät tule toimeen vanhempiensa kanssa" -ketjussa?
Mun ex-ystävällä on otsikon kaksi ensimmäistä, odotan vain kolmatta. Sitten ei enää saarnaisi siitä muille, miten pitää elää!
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 21:37"]
Rehellisesti sanoen kaikki, jotka ovat tarpeeksi tyhmiä hankkiakseen lapsia, ansaitsevat kaikki ongelmat, mitä siitä seuraa.
[/quote]
Aika karua tekstiä. Avaisitko hiukan taustaa tällaiselle vihalle ja halveksunnalle? Miksi ajattelet näin?
[/quote]
No miksiköhän? Eiköhän se oo kaikille ihan selvää..raukkaparka ei ikinä saanut lapsia, ei kokenut sitä elämän tarkoitusta, ja kiukuttelee täällä nyt sen takia...voi puppelia...
En ole kärsinyt pitkäaikaisesta lapsettomuudesta enkä ole eronnut, mutta tämä aloitus on ehkä yksi surullisimmasta tällä palstalla lukemistani (ja olen ollut täällä vuosia). Sinun tehtäväsi läheisenä ei ole yrittää ymmärtää tai hyväksyä eron syitä, vaan tukea.
Ehkä he olivat etääntyneet toisistaan jo yrityksen aikana, ehkä tuplavauvavuoden rankkuus yllätti, ehkä jompikumpi masentui, petti, hylkäsi, luovutti. Ehkä he olivat alunperinkin vääriä toisilleen, ehkä katkeruus hiipi liittoon. Ehkä se oli yksi iso asia tai monen pienen asian summa. Kiitollisuutta ei voi vaatia heiltä sen enempää kuin muiltakaan vanhemmilta. Varmasti ovat kiitollisia lapsistaan, eikö se riitä? Itse asiassa tällaiset odotukset ja ennakkoluulot saattavat aiheuttaa entisestään paineita ja syödä sitä parisuhdetta.
Ja mitä tulee eroon kun on lapsia. Minun vanhempani erosivat ollessani 15. Olin niin huojentunut ja helpottunut. Muistan toivoneeni heidän eroavan 9-vuotiaasta lähtien. Sinun mielestäsi heidän olisi pitänyt varmaan yrittää kovemmin meidän lasten takia. No minun mielestäni heidän olisi pitänyt yrittää vähemmän. Paljon vähemmän.