Miksi maskia pitäisi käyttää "oikeaoppisesti"? Mikä on oikeasti todennäköisyys sille että maskin pinnalla on virusta?
Itse käytän samaa maskia pari viikkoa, laittaen sitä välillä taskuun ja sitten taas päälle. Kuin ihmeen kaupalla olen yhä hengissä.
Mikä on oikeasti todennäköisyys sille että maskin ulkopinnalla on virusta, ja käyttämällä maskia väärin voi itse saada tartunnan? Maskin tarkoitushan on suojella muita sinun itsesi levittämältä virukselta, ei toisinpäin. Eli jos joku tartunnankantaja yskäisee, tulee virus maskistasi auttamatta läpi. Maskin ei edes väitetä suojaavan tartunnalta. Väittäisin siis että todennäköisyys sille että virusta on jäänyt maskin pintaan on olematon. Saat taatusti räplätä maskia edestakaisin keskimäärin miljoona kertaa ennen kuin saat sitä kautta tartunnan.
En löydä sitä ketjua enää, mutta muistan kuinka täällä pari viikkoa sitten joku kirjoitti että heidän nelihenkinen perheensä kokeili päivän ajan käyttää maskeja "oikeaoppisesti", eli vaihtamalla maski uuteen niin usein kuin suositellaan. Laskivat että näin toimiessaan heidän perheellään kuluisi 700 maskia kuukaudessa. Into oikeaoppiseen maskinkäyttöön katosi kuulemma hyvin nopeasti. Enkä yhtään ihmettele miksi.
Eiköhän todellinen syy maskin kertakäyttöisyydelle ole se että sanomalla sen olevan kertakäyttöinen, sitä valmistavat tahot tekevät paljon isomman tilin kuin tekisivät sanomalla että sitä voi käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Tällä on ikävä kyllä myös varjopuolensa:
https://www.is.fi/tiede/art-2000006706779.html
Koronapandemian huolestuttava lieveilmiö: meret ja rannat täyttyvät käytetyistä maskeista. Tiedelehti Environmental Science & Technology arvioi, että pandemian aikana maailmassa käytetään 129 miljardia kertakäyttömaskia ja 65 miljardia muovikäsinettä kuukausittain. Näistä tietysti osa päätyy luontoon ja vesistöihin, eivätkä maadu koskaan, vaan hajoavat mikromuoveiksi. Tämä ei sinänsä yllätä. Ihminen on valmis rahan takia mihin tahansa, luonnosta piittaamatta.
Käyttääkö joku siis ihan oikeasti noita maskeja oikeaoppisesti, niin että niitä kuluu valtava kasa päivässä?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Minä käytän maskia oikeaoppisesti siksi, että en tahdo vetää henkeen oman hengitysilmani kostuttamia pöpöjä, joita desinfioimattomassa maskissa alkaa kasvaa. Eksponentiaalisesti.
En piittaa vähääkään koronasta, vaan niistä kaikista muista bakteereista, homeista ja sienistä joita tuollaisissa oloissa muhii.
Olen huomannut että kangasmaski alkaa haista puolessa tunnissa: silloin se on kostunut ja siinä on alkanut tapahtua kaikenlaista kiinnostavaa kasvua. Kertakäyttönen (joita kyllä pesen) kestää hieman pidempään.
Kyse ei siis ole siitä että siinä maskissasi olisi koronaa, vaan siitä että siinä on väistämättä kaikenlaisia muita pöpöjä (koska niitä on joka paikassa, ihollasi, nenässäsi, vaatteissasi, ilmassa) jotka alkavat kankaan kostuessa ja lämmetessä lisääntyä. Eikä niitä ole hyvä vetää henkeen.
Kaikki varmaan tietää, että kun desinfioi jonkin pinnan, se on 20 minuutin päästä taas täynnä mikrobeja. Tämän takia nykyään edes sairaaloissa ei desinfioida pintoja esim. potilashuoneissa (ellei ole joku epidemia): pyyhitään vain nihkeällä, koska kuivalla pinnalla useimmat pöpöt ovat kuivettuneina ja lepotilassa, mutta kosteus saa ne heräämään ja lisääntymään.
Maskin kostuminen on siis se ongelma, ja ympäristössä aina olevat pöpöt. Ei korona. Tässä kohtaa viestintä on kyllä mennyt päin peetä ja pahasti, kun ihmiset eivät ole sitä ymmärtäneet.
Mikset sitten käyttänyt maskia ennen koronaa? Varmaan nyös jatkat sen käyttöä koronan jälkeen, jos se tilanne tulee?

En tiennyt. Hyvä neuvo. Monesti kotonakin miettii siivotessa, että pyyhkiikö märällä vai kuivalla mikroliinalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävelyllä Helsingissä näkyy maassa kyllä ajoittain maskeja.
:(
En asu Helsingissä, mutta itse olen kyllä toimittanut maskit maasta lojumasta roskiin. Olen ottanut lähistöltä jonkun kepin ja sillä kantanut sen pudonneen maskin lähimpään roska-laatikkoon. Asun tosin aika syrjässä, joten ei ole vielä tarvinnut kuin muutama maski siivota luonnosta pois.
On kyllä käsittämätöntä, että miksi pitää ihmisten aina roskata? Nämäkin maskit on bussien käyttäjiltä ja niillä bussipysäkeillä ihan on on roskikset mihin sen maskin voisi laittaa, jos vaan millään viitsisi. Ilmeisesti on helpompi kiukutella ja nakata maski maahan muiden siivottavaksi.
Tai sitten sen maskin voi sulkea muovipussiin ja kuljettaa kotiin pestäväksi/roskiin.
Itseä ottaa kanssa päähän ihmiset, jotka heittelee maskit maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käytän maskia oikeaoppisesti siksi, että en tahdo vetää henkeen oman hengitysilmani kostuttamia pöpöjä, joita desinfioimattomassa maskissa alkaa kasvaa. Eksponentiaalisesti.
En piittaa vähääkään koronasta, vaan niistä kaikista muista bakteereista, homeista ja sienistä joita tuollaisissa oloissa muhii.
Olen huomannut että kangasmaski alkaa haista puolessa tunnissa: silloin se on kostunut ja siinä on alkanut tapahtua kaikenlaista kiinnostavaa kasvua. Kertakäyttönen (joita kyllä pesen) kestää hieman pidempään.
Kyse ei siis ole siitä että siinä maskissasi olisi koronaa, vaan siitä että siinä on väistämättä kaikenlaisia muita pöpöjä (koska niitä on joka paikassa, ihollasi, nenässäsi, vaatteissasi, ilmassa) jotka alkavat kankaan kostuessa ja lämmetessä lisääntyä. Eikä niitä ole hyvä vetää henkeen.
Kaikki varmaan tietää, että kun desinfioi jonkin pinnan, se on 20 minuutin päästä taas täynnä mikrobeja. Tämän takia nykyään edes sairaaloissa ei desinfioida pintoja esim. potilashuoneissa (ellei ole joku epidemia): pyyhitään vain nihkeällä, koska kuivalla pinnalla useimmat pöpöt ovat kuivettuneina ja lepotilassa, mutta kosteus saa ne heräämään ja lisääntymään.
Maskin kostuminen on siis se ongelma, ja ympäristössä aina olevat pöpöt. Ei korona. Tässä kohtaa viestintä on kyllä mennyt päin peetä ja pahasti, kun ihmiset eivät ole sitä ymmärtäneet.
Mikset sitten käyttänyt maskia ennen koronaa? Varmaan nyös jatkat sen käyttöä koronan jälkeen, jos se tilanne tulee?
Taisit ymmärtää aika väärin? En käyttänyt maskia ennen koronaa, koska ei ollut syytä. Nyt käytän, koska on suositus.
Ja käytän oikeaoppisesti, koska oikeaoppinen käyttö suojelee minua märän ratin kasvoillapitämisen haitoista.
En siis suojele itseäni normaalilta ilmalta, kuten tunnut kuvittelevan.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kaupassa ilman maskia. Kaupan ulkopuolella monet kaivoivat taskuistaan rypistyneet maskit naamalleen ja toiset olivat asetelleet ne valmiiksi leuan alle odottamaan nostoa naamalle. Yksi tiputti maskin vahingossa maahan mutta ei se mitään, nostetaan ylös ja ravistellaan hieman ennen naamalle laittoa. Hyi yök!
Minusta maskin käytön hyöty katoaa juuri tuolla toiminnalla ja on hyvin selvästi näkyvissä kuinka monet käyttävät marskia vain koska ei halua erottua joukosta.
Häh? Nimenomaan maskia käyttämällä erottuu joukosta, ainakin meilläpäin. Saa naureskelevia katseita ym vaikkei naureskelija tiedä mistä olen tulossa ja minne menossa. Meillä oli esimerkiksi koulussa tartunta jonka vuoksi pidin kaupassa maskia.
Jotkut vieläpä tunki niin lähelle ettei edes pandemiajan ulkopuolella ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Ärsytti niin paljon että olisi tehnyt mieli karjaista että ettekö tajua että mulla on maski. Itse yritin suojata muita ja sitten ollaan lompankonryöväysetäisyydellä.
Itse joo otan rypistyneen maskin takin taskusta kaupan oven ulkopuolella, mutta maski on aina käyttämätön ja puhtaassa muovipussissa. Desinfioin kädet heti sisällä.
Ei se rypistyminen tarkoita että maski ois likainen. Jostakinhan se pitää ottaa?
Kun tulee kaupasta, voi desinfioida kädet kassalla ja heittää maskin heti kaupan ulkopuolella roskiin. Ja desinfioida uudestaan esim. autossa tai jos mukana kulkee minipullo.
Tosta tulee helposti rutiini.
Itse tosin annan sen maskin olla kotiim asti päällä koska haluan laittaa hanskat heti ulkona (kädet kuivuu aina talvisin/atooppinen luonnostaan superkuiva iho). Joten menen kotiin maskin kanssa ja kotona laitan joko käsidesiä tai pesen kädet ensimmäisenä kun poistan maskin. Ja sitten vielä pesen uudelleen.
Käsideseistä sen verran että jos kädet kuivuu niin niissä on eroa. Olen huomannut että osa kuivattaa enemmän kuin toiset. Itselle sopinut lactoline parhaiten.
Lisäksi, rasvaa käsiä päivittäin tai ennen nukkumaanmenoa (jotta rasva vaikuttaa koko yön eikä peseydy pois). Kotiin kannattaa valita kosteuttava saippua, esim. hunajaa sisältävä. Lisäksi pidä pakkasessa/kylmällä koko ajan käsineitä, kylmä ilma kuivattaa voimakkaasti! Voin sanoa että saattaa kuivattaa ennemmin se kuin käsidesi.
Näin teen joka talvi.
Kaikki työnantajat eivät tarjoa maskeja, vaikka on maskipakko.