Ajatelkaa, ei ole kauaa aikaa siitä, kun lapsen uskalsi laittaa yksin taksiin ja sopi vaan kuskin kanssa maksun ja määränpään.
Kommentit (17)
Äitini haluaisi että 8 v poikani matkustaisi mummon luokse yksin bussilla. Matka kestää 1h. En ole vielä suostunut.
Miksi ei uskalla? Näin mun kv-lapsi kulkee.
Miksi ei uskaltaisi? Mikä on muuttunut?
Just talvella taisin viimeksi tehdä näin. Treeneihin urheilukeskukseen oli se matka. Tänä vuonna tuollaisia menoja on ollut aika vähän, mutta kyllä tuo tokaluokkalaisena ehti kulkea sekä taksilla, paikallisbussilla, pikavuoroliikenteen-autolla että junalla yksin. Helppoja välejä, joissa aikuinen ottamassa koppia toisessa päässä.
Alkaako sulla, ap, loppua ideat jo?
ei ainakaan pääkaupunkiseudulla uskalla
Paljon on tosiaan muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa.
Kun olin lapsi, 90-luvulla, niin koulumatkat mentiin kävellen tai pyörällä. Mitään pelättävää ei ollut.
Isäukko jätti auton ovet auki kun käytiin kaupassa.
Kotona ulko-ovi laitettiin lukkoon vain yöksi. Tiedän, maaseudulla ei kai joskus ammoin ole laitettu lainkaan, mutta aika rajulta tuntuu tänäpäivänä edes tuo, että pidettäisiin päivisin ihan vapaasti ovi auki.
Tai onhan tuosta jo 30 vuotta, että kyllä siinä ajassa tietysti jo tapahtuukin. 1990-30=1960-30=1930, eli ihan iso sykli tuo 30 vuotta sitten kuitenin tarkemmin ajateltuna on. Se vain tuntuu tietysti itsestä lyhyeltä. Vaan ajatellaanpa, että 1930-luvulla Saksassa lapattiin ihmisiä uuneihin ja Suomessakin mittailtiin kalloja. 1960 oli kuitenkin jo ihan suht kehittynyttä.
Mutta iso muutos siitä huolimatta 1990 -> 2020.
Pitää varauskeskuksesta nykyään ensin varmistaa, että tulee suomenkieltä osaava kirjoitustaitoinen kuski. Usein sellainen yhä löytyy. Aina ei.
Mikään ei ole muuttunut eikä täällä ole mitään nähtävää. Hajaantukaa!
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tosiaan muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa.
Kun olin lapsi, 90-luvulla, niin koulumatkat mentiin kävellen tai pyörällä. Mitään pelättävää ei ollut.
Isäukko jätti auton ovet auki kun käytiin kaupassa.
Kotona ulko-ovi laitettiin lukkoon vain yöksi. Tiedän, maaseudulla ei kai joskus ammoin ole laitettu lainkaan, mutta aika rajulta tuntuu tänäpäivänä edes tuo, että pidettäisiin päivisin ihan vapaasti ovi auki.
Tai onhan tuosta jo 30 vuotta, että kyllä siinä ajassa tietysti jo tapahtuukin. 1990-30=1960-30=1930, eli ihan iso sykli tuo 30 vuotta sitten kuitenin tarkemmin ajateltuna on. Se vain tuntuu tietysti itsestä lyhyeltä. Vaan ajatellaanpa, että 1930-luvulla Saksassa lapattiin ihmisiä uuneihin ja Suomessakin mittailtiin kalloja. 1960 oli kuitenkin jo ihan suht kehittynyttä.
Mutta iso muutos siitä huolimatta 1990 -> 2020.
Tarkemmin kun ajattelen niin muistin, että oli silloin yksi juoppo mies, joka usein notkui kadulla kun tultiin koulusta kotiin. Jutteli lastenkin kanssa. Muttei sitä lapset sillä tavalla kiinnostaneet. Vanhan hyvän ajan juoppo se oli, varmaan yksinäinen niin siksi jutteli lapsillekin.
Eihän sitä kohdata halunnut, mutta ei tuo koskaan mitenkään uhkaavasti käyttäytynyt eikä lähtenyt seuraamaan tms. jos ei vastannut örinään.
Eipä ole tuollaisiakaan enää. Mikähän sen tekee, että yhteiskunnan syrjäytyneetkin ovat muuttuneet sairaammiksi? Pedoja, väkivaltaisia puukottajia jne. riittää. Rehdit kyläjuopot ovat poissa.
Kyllä minä edelleen uskallan, ihan Helsingissä. Pitää vain valita luotettava taksifirma, josta kyydin tilaa. Siinä ap on oikeassa, että mihin tahansa taksiin ei voi luottaa. En itse suostu käyttämään läheskään kaikkia, saati panisi lastani niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tosiaan muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa.
Kun olin lapsi, 90-luvulla, niin koulumatkat mentiin kävellen tai pyörällä. Mitään pelättävää ei ollut.
Isäukko jätti auton ovet auki kun käytiin kaupassa.
Kotona ulko-ovi laitettiin lukkoon vain yöksi. Tiedän, maaseudulla ei kai joskus ammoin ole laitettu lainkaan, mutta aika rajulta tuntuu tänäpäivänä edes tuo, että pidettäisiin päivisin ihan vapaasti ovi auki.
Tai onhan tuosta jo 30 vuotta, että kyllä siinä ajassa tietysti jo tapahtuukin. 1990-30=1960-30=1930, eli ihan iso sykli tuo 30 vuotta sitten kuitenin tarkemmin ajateltuna on. Se vain tuntuu tietysti itsestä lyhyeltä. Vaan ajatellaanpa, että 1930-luvulla Saksassa lapattiin ihmisiä uuneihin ja Suomessakin mittailtiin kalloja. 1960 oli kuitenkin jo ihan suht kehittynyttä.
Mutta iso muutos siitä huolimatta 1990 -> 2020.
Tarkemmin kun ajattelen niin muistin, että oli silloin yksi juoppo mies, joka usein notkui kadulla kun tultiin koulusta kotiin. Jutteli lastenkin kanssa. Muttei sitä lapset sillä tavalla kiinnostaneet. Vanhan hyvän ajan juoppo se oli, varmaan yksinäinen niin siksi jutteli lapsillekin.
Eihän sitä kohdata halunnut, mutta ei tuo koskaan mitenkään uhkaavasti käyttäytynyt eikä lähtenyt seuraamaan tms. jos ei vastannut örinään.
Eipä ole tuollaisiakaan enää. Mikähän sen tekee, että yhteiskunnan syrjäytyneetkin ovat muuttuneet sairaammiksi? Pedoja, väkivaltaisia puukottajia jne. riittää. Rehdit kyläjuopot ovat poissa.
Juopot pysyttelee nykyään piilossa, koska narkkeja on kadut ja puistot pullollaan. Siellä pääsee äkkiä rahoistaan ja joskus hengestäänkin.
70-80- luvun taitteessa koulutaksia ajanut vanhempi mieshenkilö pari kertaa hipelöi minua koulumatkoilla niinä päivinä kun kuljin taksilla yksin. (Yritti myös ostaa karkkia, jota en huolinut.)
Olin ehkä 3.-4. luokalla ja vieläkin muistan ahdistuksen niinä koulupäivinä, kun taksissa piti kulkea yksin.
Että on näitä tapahtunut ennenkin.

Lisätään, että pieni kylä jossa tämä tapahtui. Tämä iljetys tunsi esim. äitini.
Niinpä, kiitos kokoomuksen ja persujen ja keskustan on tuo taksihomma mennyt aivan typeräksi, kun kuka vai kadulta repäisty saa ajaa taksia ilman mitään valvontaa.
Vierailija kirjoitti:
Paljon on tosiaan muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa.
Kun olin lapsi, 90-luvulla, niin koulumatkat mentiin kävellen tai pyörällä. Mitään pelättävää ei ollut.
Isäukko jätti auton ovet auki kun käytiin kaupassa.
Kotona ulko-ovi laitettiin lukkoon vain yöksi. Tiedän, maaseudulla ei kai joskus ammoin ole laitettu lainkaan, mutta aika rajulta tuntuu tänäpäivänä edes tuo, että pidettäisiin päivisin ihan vapaasti ovi auki.
Tai onhan tuosta jo 30 vuotta, että kyllä siinä ajassa tietysti jo tapahtuukin. 1990-30=1960-30=1930, eli ihan iso sykli tuo 30 vuotta sitten kuitenin tarkemmin ajateltuna on. Se vain tuntuu tietysti itsestä lyhyeltä. Vaan ajatellaanpa, että 1930-luvulla Saksassa lapattiin ihmisiä uuneihin ja Suomessakin mittailtiin kalloja. 1960 oli kuitenkin jo ihan suht kehittynyttä.
Mutta iso muutos siitä huolimatta 1990 -> 2020.
Pikkukaupungissa on rauhallisempaa ja uskaltaa edelleen pyöräillä kouluun ja jättää ne auton ovet auki...
Lapset kulkee taksilla kouluun, kun väliaikaisesti asutaan muualla. 2 alakoululaista ja pääkaupunkiseudulla.
Kyllä hirvittää. Joka aamu ja iltapäivä sydänkurkussa onko kaikki ok.
Kyllä meidän kaupungissa uskaltaa...