Tutkijan mielestä Frederikin seksipaljastukset antavat miehille sen kuvan, että seksiä pitäisi haluta koko ajan ja sitä myös pitäisi olla saatavilla
Hän myös lisää, että "tahtomattaan selibaatissa eläville tämä voi tuntua tosi pahalta". En voisi olla enempää samaa mieltä! Joitain kyseisen tutkijan feministisiä tulkintoja puolestaan en allekirjoita:
Kommentit (24)
Toiset saa ja toiset ei saa. Meneehän se sittenkin tasan.
Aina löytyy päivystävä dosentti antamaan kaikkeen ennalta arvattavat lausunnot. Toivon kutenkin kaikille miehille sen verran mediakriittisyyttä, että ymmärtävät, miksi joiden ihmisten elämänkerta julkaistaan ja toisten ei.
Minun elämänkerralle tuskin löytyy julkaisijaa, kun tavallista parempi PowerPoint setti tai työtä nopeuttava Exceli tuskin kerää lukijoita samalla tavalla kuin liftarityttöjen nu*siminen saunassa.
Samalla voisi toki jossain vaiheessa arvostella myös nämä nuorten naisten seksiblogit ja podcastit. Jo Loirin elämänkerran käsittelyn yhteydessä tuntui unohtuvan, että seksistä puhuu 20- luvulla nuoret naiset ja vanhat sedät. Se on sitten henkilöstä kiinni, kumpaa paheksuu.
No mutta kaikki tietää, että Frederik on Frederik. Sillähän on niitä lehtolapsiakin ympäri kyliä.
Intersektionaaliset feministit ei tykkää Reetusta😞
Vierailija kirjoitti:
Toiset saa ja toiset ei saa. Meneehän se sittenkin tasan.
Eikähän tämä herra ole rakentanut itse myytin itsestään. Olin aikoinani raflassa duunissa missä tämä kyseinen Titanic oli ottamassa kippoa ja sai aina pakit naisilta. Titanic uppos aina. En tiedä miten onnistunu muualla, mutta siiinä kuppilassa takin haki yksin ja lähti yksin.
Vierailija kirjoitti:
No mutta kaikki tietää, että Frederik on Frederik. Sillähän on niitä lehtolapsiakin ympäri kyliä.
niin varmaan
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy päivystävä dosentti antamaan kaikkeen ennalta arvattavat lausunnot. Toivon kutenkin kaikille miehille sen verran mediakriittisyyttä, että ymmärtävät, miksi joiden ihmisten elämänkerta julkaistaan ja toisten ei.
Minun elämänkerralle tuskin löytyy julkaisijaa, kun tavallista parempi PowerPoint setti tai työtä nopeuttava Exceli tuskin kerää lukijoita samalla tavalla kuin liftarityttöjen nu*siminen saunassa.
Samalla voisi toki jossain vaiheessa arvostella myös nämä nuorten naisten seksiblogit ja podcastit. Jo Loirin elämänkerran käsittelyn yhteydessä tuntui unohtuvan, että seksistä puhuu 20- luvulla nuoret naiset ja vanhat sedät. Se on sitten henkilöstä kiinni, kumpaa paheksuu.
Tuohon listaan kuuluvat myös ne tyrkkytädit, jotka iltapäivälehtien palstoilla kehuskelevat seikkailunhaluisilla pettämissessiollaan. nuorten miesten kehuskeluita
jostain kumman syystä ei kauheasti tule, pikemminkin päinvastoin. Joku tässä ei nyt täsmää, saako ne setämiehet sitä pimpulaa eniten, vai meneekö se niin että "puhe mistä puute"? Luulen kyllä, että nuoret miehet pelailee mieluummin, eikö ole kiva kun saatiin nuorille miehille jotain muutakin puuhaa nuorena kuin naisten metsästys, tästähän ovat feministit varmasti tyytyväisiä, ettei nuorten naisten enää tarvitse joutua kiimaisten nuorten miesten piirityksen uhreiksi. Aivan luonnotonta nuorten miesten olla kiinnostuneita naisista, pelaaminen on paljon sivistyneempää.
"Tutkija" taitaa olla idiootti.
-mies
Nuori nainen avautuu miesseikkailuista naisten lehdissä niin se on voimaannuttavaa. Sama pätee vanhempiin naisiin, jotka metsästää nuorempia miehiä ( tästähän on useita Hytösen kolumneita iltalehdessä). Mies jos kehuskelee naisjutuilla nii hyi, hyi mikä ällöttävä sikamainen setämies ja patriarkaalinen sortaja. Seksi kuuluu julkisesti vain naisille.
Freddy bigboiii elää unelmissa. Kaikki kimpussa jatkuvasti ja mihään ei pääse. Kirjoti kirjan ja ihmiset kiistää kaiken ja freddy suuttuu. Ai ette ollu ja antanut, ihme menoo...
Sehän kehui, että saa minkä naisen vaan. Kovat on vaarilla puheet!
Ymmärtääkseni ko. artisti ei ole koskaan ollut oikein kehuskeltu petikumppani, joten kaikesta päätellen hän ei osaa sitä, mitä väittää koko ajan harjoittelevansa. Iso osa kirjan jutuista on vahvaa mielikuvitusta.
Miehet haluaa aina seksiä, jopa nukkuessaan.
Frederik on naurettava ja aika säälittävä hahmo sekä miesten että naisten keskuudessa. Noloa yrittää tehdä rahaa tuollaisen reppanan ongelmilla.
Minusta tuo seksipaljastelu on väärin oli mitä vain sukupuolta. Siis jos ei se toinen osapuoli halua asioita kirjaan. Ärsyttää että tästä tehdään pelkästään miehet naiset kysymys ja jos olisi nainen tehnyt saman kirjan se olisi varmaankin "rohkea".
Tämähän on kuin perussuomalaisten kirjapainosta!
Koko Suomi nussii. Ihana 80-luku, Frederik live show, alkoholisoituneita ihmisiä seurahuoneella, T-I-T-A-N-I-K, Raa-raa-rasputin, hien, virtsan ja paniikin tuoksu, rytmikkäitä liikkeitä musiikin tahtiin...
Lapsia raiskataan koska naiset pihtaa.
Mahtaakohan Fredrik saaha pilluu nii usei ku kehuskelee? Vahvasti eppäilen. Kuhan leuhkii vuan.