Pystynkö enää koskaan seurustelemaan?

Lapsieni isä oli väkivaltainen ja petti minua, haukkui ja arvosteli ja nöyryytti kamalilla asioilla.

Onnistuin eroamaan ja olen ollut yksin vuoden ja elämä on mallillaan. Pari kertaa olen käynyt treffeilläkin ja mukavat ja kunnollisen oloiset miehet ovat olleet todella kiinnostuneita. Mutta heti kun kiinnostus alkaa syventyä niin mie romahan. Alkaa ahdistaa.. mietin että mitenköhän hankalaa elämä olisi miehen kanssa (koskaan en mieti että mitenhän mukavaa olisi)  ja taas pitää sitä ja tota ja tätä että mies on tyytyväinen ja aloin taas inhota peilikuvaanikin näiden tapaamisten jälkeen. Mietin että on laihdutettava ja hankittava uusia vaatteita lisää ja kampaajastaki on aikaa ja kasvohoidossakin kävin. Yksin olen ollut tyytyväinen itseeni ja kotiini ja kaikkeen, mutta heti kun miettii miestä mukaan kuvioihin niin kaikki alkaa näyttää surkealta ja paranneltavana ja koko mies alkaa tuntua vastenmieliseltä ajatukselta. Tulee sellainen olo että jos mies pääsee lähelle minua niin se pilaa kaiken ja stressaannun kun ymmärrän että mies on tosissaan.

kaipaisin kyllä miestä ja läheisyyttä hirveän paljon, mutta olen niin eri ihminen kuin ennen. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja onko kukaan sitten onnistunut jatkamaan elämää näiltä osin? Vai jäänkö minä loppuelämäksi yksin tämän mieskammon takia. On niin kova läheisyydenkaipuu, muttakun en vaan pysty päästämään ketään lähelleni  :(