Nyt tuntuu että pää alkaa hiljalleen hajoomaan tähän yksinäisyyteen

Hanki lemmikki. Itsellä helpottaa yksinäisyyteen.

Mä aion viimeistään vuodenvaihteen jälkeen jatkaa/aloittaa mun harrastuksia, tuli mitä tuli. Kun jäi tauolle koronan alkaessa. Just tekee niin hyvää nähdä vähän jotain muitakin kuin nuita työnaamoja.

Mikset mene mihinkään missä tapaa muita ihmisiä?

Vähän samaa vaivaa aina välistä on itsellänikin. Olen ollut ilman ystäviä yli kymmenen vuotta, ja pääasiassa menee ihan ok kun asiaan on tottunut. Joskus harvakseltaan vaan tulee niitä hetkiä kun olisi kiva vitsailla ja jutella niitä näitä harrastusten ohessa jonkun kanssa. Vähän sama homma kuin kumppaninkin suhteen, pääasiassa pärjää ilman, mutta välistä iskee kaipuu.

Olen kuitenkin tyytyväinen yksikseni, koska olen jo niin tottunut, että en usko osaavani olla toisten kanssa. Kaipaan sitä yksinäisyyttä ja sitä, että saan olla ihan aidosti oma itseni ilman, että kukaan on tuomitsemassa tms. ja jos aina joutuisi miellyttämään ja ajattelemaan muita niin se olisi ehkä liian vaikeaa tällaiselle omaa napaa vuosikaudet tuijotelleelle ihmiselle. Tulisi konflikteja ihan varmasti, ja paljon.

Terveisin Naispelko27

Haluaisitko alkaa mun etäkaveriksi? Viestiteltäis ja kirjotettais sähköpostia.

Itsellä työ edes, mutta ketuttaa nähdä samoja naamoja, kun en oikein viihdy tuolla. Töiden jälkeen sit yksin kotiin makailee, seuraavana päivänä töihin taas. Harrastuksia ei pahemmin nyt korona-aikana eikä viitsi muuten vaan pyöriä kaupungilla. Kavereita näen ehkä kerran viikossa, mut tunti pari ja se on yleensä siinä.

Voi kun saisikin olla noin paljon yksin! Tässä perheessä on aina porukkaa kotona iltaisin, enkä saa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta omiani puuhaten. Vaihdetaanko osia vähäksi aikaa? :)

Täällä myös yksinäinen, ei yhtään kaveria. Sentään töissä ihmisiä vaikka nyt etänä.

Minäkin olen yksinäinen. Ei ole myöskään ollut ystäviä enää nuoruuden jälkeen ja silloinkin  lähinnä  vain joitakin tuttuja ja muuten olin aina yksin. Tähän sitten kiusaaminen vielä mukaan, joten en paljon muistele niitä vuosia. Nyt olen vieläkin aika nuori, mutta sama ystävien  osalta. Eniten kaipaan itsekin sitä, että voisi puhua jollekin ja kertoa asioista. Nyt ei pysty ja  jää jokin kivakin asia kertomatta ja ajatukset jakamatta.  Ei viitsi paljon vuosia laskea, kun tulee kohta itselläkin 11 vuotta yksinäisyyttä täyteen. Tietysti itsessäkin vikaa ( jännitän ihmisiä ja sosiaaliset tilanteet vaikeita) ja muitakin juttuja vielä tähän kuten asumispaikka ja tilanne muutenkin.

Aiemmin sitä ei ehkä miettinyt niin paljon, mutta nyt on alkanut vähän voimat loppua tämänkin asian suhteen. Siinä on aina vähän siinä rajalla, että uskaltaisi tehdä enemmän ja luottaa muihin, mutta en vaan meinaa enää pystyä siihen. Tosin näitä tilanteita on harvoin ja jos tapaa jonkun mukavan ihmisen ( ehkä minun tyylilläni, kun en paljon  käy missään niin kerran 3 vuodessa) niin sitten kun jokin kurssi yms loppuu niin sitten tämäkin ihminen vaan häipyy taas elämästäni. En kuitenkaan ole mikään kamala ihminen, vaikka liian ujo ja pelkään eri tilanteita. Kuitenkin kaipaan seuraakin ja välillä niin surullinen olo, kun tavallaan minua ei ole olemassa kuin parille ihmiselle. Muuten olen kuin näkymätön. Ajatuksissa aina mietin kuinka erilaista elämä voisi olla ja samalla tiedän menneisyyden kokemustan vaikuttavan edelleen. Ehkä sitä voisi paremmin ilman niitä, vaikka ujo olenkin. Tulee valitettua nyt, kun oli taas surullinen päivä ja huomasi sen kuinka yksin on.

Tsemppiä kaikille yksinäisille! <3

Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla pystyi etsimään ystävää ainakin jokunen vuosi sitten. Sinne vaan :)

Kiitos kokemusten jakamisesta. Vähän helpottaa huomata ettei ole ainoa jolla seuraa vaan harvoin. Ja kiitti sulle joka ehdotit kirjoitusseuraa, en taida uskaltautua. Jospa tämä korona taas helpottaisi ja pääsisi töihin. Ap

MInä nautin yksinäisyydestä vaikka on kavereita. Korona myötä olen kieltäynyt tapaamasta. Tykkään tästä ihan täysillä, ja kun ei tarvitse edes töihin mennä etätöiden myötä. Yhtä juhlaa ollut monta kuukautta. 

Ei ainakaan yksinäinen vanhuus huoleta yhtään. Jos nyt ei haittaa yksinäisyys, niin miksi siten vanhempana, kun vielä vähemmän jaksaa olla sosiaalinen. 

Vierailija kirjoitti:

MInä nautin yksinäisyydestä vaikka on kavereita. Korona myötä olen kieltäynyt tapaamasta. Tykkään tästä ihan täysillä, ja kun ei tarvitse edes töihin mennä etätöiden myötä. Yhtä juhlaa ollut monta kuukautta. 

Helppoahan se on, kun voi valita.

Tuosta vanhuudesta tuli itsellekin vielä mieleen, että minua vähän se ahdistaa jos olen silloinkin ihan yksin. Tulee ajatuksia, että kuka minut hautaa, kun ei sukulaisiakaan paljon kiinnosta nytkään. No, parempi kun ei paljon mieti, mutta aina hautajaisten yhteydessä tulee viimeistään mieleen. Nyt ehkä iloisempiin ajatuksiin ja hyvää yötä teille myös.